Kokoomus iloitsee varhaiskasvatuksen digiloikasta

Helsingin varhaiskasvatuksessa toteutetaan digiloikka vuonna 2017. Kokoomus sai tavoitteensa varhaiskasvatuksen digiloikasta läpi poliittisten ryhmien välillä käydyissä raamineuvotteluissa. Neuvotteluissa sovittiin, että varhaiskasvatuksessa toteutetaan digitalisaatiohanke, jonka tavoitteena on digitalisoida varhaiskasvatuksen oppimisympäristöä, kodin ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten välistä vuorovaikutusta sekä varhaiskasvatuksen toiminnanohjaus. Digitaalisten välineiden kautta saadaan myös  perheet paremmin mukaan varhaiskasvatuksen arkeen.

-Helsingin varhaiskasvatus on jo nyt erinomaista. Kokoomus pitää kuitenkin tärkeänä, että perheet otetaan entistä paremmin mukaan varhaiskasvatuksen arkeen tulevaisuudessa, iloitsee Kokoomuksen kaupunginhallitusryhmän vetäjä Laura Rissanen.

-Digitalisaatio-hankkeen myötä kannamme myös vastuumme siitä millaiseen maailmaan lapsemme kasvatamme. Oppimisympäristöjen digitalisoiminen on tulevaisuuden osaamisen kannalta äärimmäisen tärkeää ja Kokoomus iloitseekin, että Helsingissä tämä tullaan jatkossa huomioimaan entistä paremmin, Rissanen jatkaa.

***

Helsingin kaupungin vuoden 2017 budjettiraamista neuvoteltiin poliittisten ryhmien välillä käydyissä raamineuvotteluissa. Kokoomuksen johdolla käydyissä neuvotteluissa löydettiin jälleen sopu. Neuvottelujen lopputuloksena kaupungin tuottavuustavoitteesta pidetään kiinni. Raamin sisällä tehtiin uudelleen kohdentamisia ja sovittiin tietyistä hankkeista, joita ensi vuonna erityisesti edistetään.

Kokoomus pitää laadukasta perusopetusta ja varhaiskasvatusta paitsi merkittävinä arvoina itsessään, myös Helsingin vetovoimatekijöinä. Tuottavuustavoitteesta huolimatta koulujen riittävästä rahoituksesta ja opetuksen laadusta tule pitää kiinni. Neuvotteluissa kohdennettiinkin rahaa uudelleen merkittävästi juuri opetuksen ja varhaiskasvatuksen osalta. Opetukseen kohdennetaan kymmenen miljoonan euron lisäys ja varhaiskasvatukseen kaksi miljoonaa.

Neuvotteluissa päätettiin myös muun muassa, että Helsinki aloittaa aktiivisen valmistautumisen valtakunnan tason sote-uudistuksen toteutumiseen.

Kategoriat: Uutiset, Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *