Mikä ihmeen pormestari?


Helsingissä käydään kohtapuoleen kuntavaalit, joita on myös pormestarivaaleiksi kutsuttu. Silti moni on kovasti ihmeissään. Mikä ihmeen pormestari? Miten minä voin asiaan vaikuttaa? Ketään moittimatta voi sanoa, että niin poliitikot kuin mediakin ovat ainakin toistaiseksi epäonnistuneet asian selittämisessä.

Pormestari on suunnilleen sama kuin kaupunginjohtaja. Titteli muuttuu ja muutama muu asia. Kaupunginjohtaja joka tapauksessa poistuu uuden mallin myötä ja tilalle tulee pormestari. Lyhyesti tiivistettynä kyse on juuri tästä.

Kun kaupunginjohtaja aiemmin valittiin seitsemäksi vuodeksi kerrallaan, nyt pormestari valitaan neljäksi vuodeksi. Valinta kytketään myös kuntavaaleihin. Pormestari valitaan vaalien jälkeen (ja vaalituloksen perusteella) ja hänen kautensa kestää seuraaviin vaaleihin. Näin varmistetaan, että vaalitulos (demokratia) vaikuttaa suoraan kaupungin ykköspäättäjän valintaan.

Uusi pormestari on paitsi kaupunginjohtaja myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Aiemmin näitä tehtäviä hoiti kaksi eri ihmistä. Pormestarin asema on siis vahvempi kuin nykyisen kaupunginjohtajan. Pormestari on tulevaisuudessa selkeästi kaupungin kasvot.

Muodollisesti pormestarin valitsee uusi kaupunginvaltuusto. Samalla tavalla kun uusi eduskunta vaalien jälkeen aina muodollisesti valitsee uuden pääministerin.

Helsinki on iso kaupunki. Se on muun muassa maan suurin työnantaja. Sen toimintamenot ovat yli viisi miljardia euroa. Kyse on maan pääkaupungista ja ainoasta jonkinlaisesta metropolista. Kaupungin johtaminen on vaativa operatiivinen tehtävä. Viime kädessä kaikista tärkeistä asioista päättää kaupunginvaltuusto, kuten tähänkin asti. Sillä on kuitenkin suuri merkitys, kuka kaupungin valmistelu- ja täytäntöönpanokoneistoa johtaa, kuka käytännön toimintaa pyörittää.

Miten tavallinen ihminen sitten voi vaikuttaa tähän? Äänestämällä. Äänestämällä kuntavaaleissa 9.4 (tai ennakkoon tätä ennen). Kaikkien isoimpien puolueiden ehdokkaat ovat sitoutuneet siihen, että pormestari tulee vaaleissa eniten ääniä saaneesta puolueesta. Vähän samalla tavalla kun pääministeri on viime aikoina aina tullut isoimmasta eduskuntapuolueesta.

Jos siis haluaa tukea minua pormestariksi, ainoa mahdollisuus on äänestää minua tai muita kokoomuksen ehdokkaita. Jos haluaa pormestariksi Anni Sinnemäen, pitää vastaavasti äänestää vihreiden ehdokkaita.

Näissä vaaleissa valitaan kaupunginvaltuutetut kuten aina ennenkin on tehty. Näissä vaaleissa valitaan kuitenkin sen lisäksi myös pormestari/kaupunginjohtaja eli Jussi Pajuselle seuraaja.

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran 15.3.:  http://vapaavuori.net/mika-ihmeen-pormestari/

Kategoriat: Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *