Kokoomusblogi 2010

Monia asioita säädetään lailla aina päivähoidosta yliopistoihin, mutta vanhustenhuollosta ei ole kokonaisvaltaista lakia. Valtiovalta ohjaa vanhuspalveluja vain laatusuosituksilla. Vanhustenhoidon laatu vaihtelee rajusti paikkakunnittain, mutta myös laitoskohtaisesti. Helsingissä teemme työtä sen eteen, että laatukriteerit toteutuisivat jokaisen palvelua ja tukea tarvitsevan ikäihmisen kohdalla.

On ilmiselvää, että vanhuspalvelujen turvaaminen ei onnistu pelkillä laatusuosituksilla. Suomeen tarvitaan vanhuspalvelulaki, jossa on määritelty hyvän hoidon vähimmäistavoitteet. Uuteen lakiin on nostettava laatusuositusten keskeiset asiat ja koottava eri laeissa olevat ikäihmisten palveluita koskevat säädökset. Laissa on myös luotava valvontaviranomaisille edellytykset vanhuspalvelujen laadun valvonnalle. Lainsäädännöllä on vahvistettava ikäihmisten asemaa ja itsemääräämisoikeutta.

Uusi laki ei yksin turvaa ikäihmisten palveluiden laatua, mutta se on kuitenkin hyvä perusta oikeudenmukaisten ja toimivien vanhuspalveluiden varmistamiseksi. Uuden lain säätämisen lisäksi tarvitaan myös useita muita muutoksia.

Helsingissä palvelurakenne on muuhun maahan ja Pohjoismaihin verrattuna laitosvaltainen. Palveluidemme uudistamisessa ikäihmisten palvelut ovatkin yksi keskeinen painopiste. Tätä työtä on kaikin tavoin vauhditettava. Tutkimusten mukaan valtaosa helsinkiläisistä vanhuksista haluaa asua kotonaan. Sairaala ei saisi olla kenenkään koti. Vanhuspalveluiden kehittämisen päälinjoina on oltava kotihoidon ensisijaisuus ja ikääntyneiden toimintakyvyn edistäminen. Palvelut on saatava oman tarpeen mukaan niin, ettei toimintakyvyn muuttuessa tarvitse muuttaa paikasta toiseen.

Erityistä vauhtia on laitettava ikäihmisten liikuntamahdollisuuksien kehittämiseen. Riittävä liikunta ja ulkoilu ovat tärkeä osa hyvää elämää kaikenikäisille. Meidän kaikkien on hyvä muistaa ikääntyneitä omaisia sekä läheisiä ja olla heidän apunaan ulkoilussa, jos he eivät enää yksin pääse ulos liikkumaan. Ulkoilu ja liikkuminen ovat myös mitä parhainta yhdessäoloa.

Sari Sarkomaa (kok)
kansanedustaja
Helsingin kaupunginvaltuutettu

www.sarisarkomaa.fi

Jos autoilua keskustassa hankaloitetaan, liikenne siirtyy kehäteille ja monet ihmiset automarketteihin. Keskustan elinvoimaisuus heikkenee. On totta, että kaikki eivät asu Helsingin ydinkeskustassa, mutta siellä asuvien ja sinne asioille saapuvien elämää ei tule hankaloittaa. Keskustan ohittamista ei myöskään pidä entisestään hankaloittaa, vaan pikemminkin helpottaa. Keskustatunneli sujuvoittaa liikennettä, eivätkä autot enää seiso ruuhkassa pilaamassa ilmaa.

Kävelykeskusta edellyttää mielestämme keskustatunnelin rakentamista. Tunnelia on arvosteltu mm. sen turhuuden ja kalleuden vuoksi. Hanketta ei voida pitää turhana, jos se vastaa kaupunkilaisten toiveisiin toimivasta kävelykeskustasta. Eikä kaupungin tarvitse rahoittaa tunnelia omasta kukkarostaan, ainakaan kokonaan.

Olen valmis kokeilemaan uusia rahoitusmuotoja, kuten käyttömaksuja, keskustatunnelin rahoittamiseksi. Tunneli voidaan myös toteuttaa yhteistyössä yritysten kanssa. Toivon muilta valtuustoryhmiltä ja kaupungin virkamiehiltä avointa mieltä ja kykyä tarttua uusiin ideoihin! Yhdessä saamme rakennettua Helsingistä vieläkin viihtyisämmän kaupungin kaikille!

Laura Räty
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja
Helsinki

Virkamieskunnan ulkopuolelta ajatukselle ei kuitenkaan ole juuri ymmärrystä herunut, vaan poliitikot ovat olleet kilvan tyrmäämässä ajatusta korkovähennyksen poistamisesta. Eikä ihme, sillä Suomessa on reippaasti yli miljoona asuntovelallista. Jokainen poliitikko, joka uskaltaa esittää tähän veroetuuteen puuttumista, ottaa valtavan riskin erittäin suuren äänestäjäjoukon keskuudessa.

Politiikan tehtävän ei kuitenkaan tulisi olla kannatuksen maksimointi helppojen irtopisteiden keräilyllä, vaan pyrkimys vaikuttaa siihen, että yhteiset asiat hoidettaisiin mahdollisimman järkevällä tavalla. Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeus on hyödyiltään niin kyseenalainen, että sen kriittiseen tarkasteluun soisi nykyistä useammalla poliitikolla olevan rohkeutta.

Useimmat asuntovelalliset kokevat korkovähennysoikeuden suurena taloudellisena etuna, josta ei olla valmiita luopumaan. Näennäisesti se sitä onkin, jos lasketaan euromääräisesti ne summat, joita asuntovelalliset pystyvät verotuksessaan vähentämään. Tässä tarkastelussa jätetään kuitenkin huomiotta, että korkovähennys on useimmissa kotitalouksissa laskettu mukaan jo siinä vaiheessa, kun on arvioitu, kuinka suuri laina perheellä on varaa ottaa.

Johtuen asuntolainojen korkojen verovähennysoikeudesta kotitaloudet ovat siis tällä hetkellä valmiita ottamaan suurempia asuntolainoja kuin mitä ne muuten ottaisivat. Tämä tarkoittaa sitä, että verovähennysoikeuden johdosta asuntomarkkinoilla liikkuu enemmän rahaa kuin mitä siellä luonnostaan liikkuisi. Tämä puolestaan johtaa siihen, että asuntojen hinnat nousevat. Verovähennykset siis uppoavat asuntojen hintoihin. Kuka hyötyy? Eivät suinkaan asuntovelalliset, vaan lainoja antavat pankit ja kiinteistönvälittäjät.

Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeus ei siis suinkaan ole kädenojennus asuntovelallisille, vaan päinvastoin tulonsiirto pankeille ja kiinteistönvälittäjille veronmaksajien ja asuntovelallisten kustannuksella. Mikäli verovähennysoikeutta ei olisi, ottaisivat asunnonostajat pienempiä lainoja ja asuntojen hinnat siten laskisivat. Näin ollen tulisi asettaa kyseenalaiseksi, saavutetaanko tällä veroetuudella todella niitä omistusasumista tukevia vaikutuksia, joita siltä odotetaan ja ehkä kuvitellaan saatavankin.

Mikäli verovähennysoikeus poistettaisiin, säästyisi valtiolta myös menetettyjä verotuloja satojen miljoonien eurojen arvosta. Esimerkiksi vuonna 2008 valtio menetti korkojen verovähennysoikeuden vuoksi peräti 880 iljoonaa euroa - siis liki miljardin. Se on valtava summa. Mikäli verovähennysoikeus poistettaisiin, helpottaisi se myös valtion kassavajetta ja lieventäisi tarvetta veronkorotuksiin, leikkauslistoihin ja lisävelan ottamiseen.

Korkojen verovähennyskelpoisuutta tuskin voidaan poistaa kertarysäyksellä, mutta asteittain kylläkin. Se kuitenkin edellyttäisi poliitikoilta rohkeutta nostaa esille, miksi keskiluokan hellimät verovähennykset eivät välttämättä ole aina sen omankaan edun mukaisia.

Samalla olisi syytä pohtia, miksi ylipäätään omistusasuminen on meillä niin tuettua kuin mitä se on. Suomessa omistusasumista tuetaan sekä asuntolainojen korkojen verovähennyskelpoisuuden että oman asunnon myyntivoittojen verottomuuden muodossa. Tämän yhden sijoitusmuodon moninkertaisen tukemisen johdosta suomalaisten varallisuus onkin mitä suurimmassa määrin kiinteistöihin sidottu. Sijoitusriskin hajauttamisen kannalta tämä ei ole ongelmatonta.

Hyvä on huomata myös se, että nykyinen talouskriisi sai alkunsa juuri asuntomarkkinoille muodostuneesta hintakuplasta. Suomessa tuohon hintakuplaan pumpataan lisää ilmaa omistusasumisen moninaisen julkisen tukemisen muodossa. Jokainen voi miettiä, onko tämä vastuullista politiikkaa, vai tulisiko poliitikoiltamme edellyttää suurempaa rohkeutta puuttua tähän vaikeaan ja epäsuosittuun kysymykseen.

Tänä vuonna niitä altistumisen kohteita todella riittää, ja aivan varmasti jokaiselle myös jotain uutta. Olipa sitten kulttuurin suurkuluttaja tai vain harvakseltaan taiteeseen tarttuva. Nykytanssia, Balkan-discoa, uutta sirkusta, nuoralla tanssia, Kinopihan elokuvia, Runokuun ranskalaistunnelmia tai lasten teatteria. Valinnan varaa riittää.

Taide astuu elokuussa myös koteihin, kun juhlaviikkojen ja Suomalaisen barokkiorkesterin Soitto kotiin -konserttisarjassa kamarimusiikki soi 26 kodissa. Konsertteja kuullaan Kampista Hakaniemeen, Eirasta Kontulaan ja Hermannista Kaivopuistoon. Kotikonsertit ovat juhlaviikkojen uutuus ja kun esityspaikkoja haettiin huhtikuussa, isänniksi haki lähes 100 kotia - taide siis kiinnostaa.

Ihmisten kaupunki puolestaan tuo taiteen entistä vahvemmin katukuvaan 20.-27. elokuuta. Tiedossa on ainakin tanssia, musiikkia ja päiväunia. Ihmisten kaupungin tempauksiin voi ilmoittautua mukaan aina 26.8. saakka, luvassa on helppojen, hauskojen ja lyhytkestoisten massataidetapahtumien ketju, joka huipentuu Taiteiden yöhön perjantaina 27.8.

Oma suosikkini vuodesta toiseen on juhlaviikot käynnistävä Art goes kapakka ja etenkin kuorojen kierros. On ollut mahtavaa laulaa koululaulukaraokessa maakuntalauluja ja kuunnella runonlausuntaa. Senaatintorin portailla raikaa taas kuorolaisten voimin torstaina 19.8. ja seuraavien kymmenen päivän aikana Helsingin ravintoloissa on tunnelma katossa. Todellista matalan kynnyksen kulttuuria!

Juhlaviikot on myös oiva tapa laskeutua loman jälkeen pehmeästi takaisin arkeen ja syksyn pimeneviin iltoihin. Ja jotta uudelle altistuminen olisi helppoa, löytyy juhlaviikkojen sivuilta jopa Altistumiskone, josta voi etsiä itselle sopivia vaihtoehtoja. Kannattaa kokeilla: www.altistumiskone.fi

Juhlaviikkojen yhteydessä voi puhua jo instituutiosta. Niin kiinteästi nuo elo-syyskuun viikot Helsinkiin kuuluvat. Konsepti on onnistunut ja itse toivoisin oikeastaan vain sitä, että juhlaviikkojen henkeä saataisiin ripoteltua ympäri vuoden. Edes ripauksittain. Nyt ahmimme itsemme täyteen kulttuuria, jopa vähän varastoon, vaikka talven pimeimpinä tunteina näitä elämyksiä todella tarvittaisiin. Kenties tulevasta 2012 design-pääkaupunkivuodesta jää jäljelle euroviisumeininkiä kaupunkiin.

Alkukesästä me helsinkiläispäättäjät sen sijaan saimme ottaa kantaa kahteen hyvin erilaiseen kaupunkitapahtumaan. Toinen oli Senaatintorin vuokraaminen kaupalliselle tapahtumalle ja toinen Helsingin osallistuminen Pride-viikon tapahtumiin.

Minun Helsinkiini mahtuu monenlaista tapahtumaa, myös kaupallisia, ja tässä tapauksessa ei koko toria kaupunkilaisilta suljettu ja tapahtuma sujui leppoisasti, häiriöittä. Hinnoittelu sen sijaan on syytä tarkistaa kohdalleen. Kieltämättä nimittäin nyt esitetty reilun seitsemän tonnin lasku tuntuu matalalta.

Valtuustossa taas ilomielin olimme tukemassa sitä, että Helsingin kaupunki osallistui kesän Pride-tapahtumiin. Oli hienoa nähdä sateenkaariliput kaupungintalon edustalla vastaanoton aikana ja kuulla kaupunginjohtaja Jussi Pajusen avaustervehdykset. Kun vielä Priden suojelijana oli tänä vuonna ulkoministeri Alexander Stubb, oli ilo marssia muiden kokoomuslaisten kanssa viikon huipentaneessa kulkueessa.

Kokoomuksen teltalla Töölönlahdella kävi myös melkoinen hulina ja kiinnostuneita keskustelijoita riitti. Pride-kulkueeseen tehty isku kertoo siitä, että työtä ihmisoikeuksien edistämiseksi ja ennakkoluulojen poistamiseksi tarvitaan yhä. Tällainen viha tekee todella surulliseksi. Iskujen tekijöitä ei voi ymmärtää.

Laura Rissanen
kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen
www.laurarissanen.net

Valtavia roskiksia olisi alueen molemmissa päissä, mutta ei herrakansa jaksa niille asti tähdätä, auto kun kerran sattuu pysähtymään omia aikojaan siihen välille. Älkääkä taas syytelkö törkykasoista ulkomaalaisia! Turistit tulevat vasta juhannuksen jälkeen ja itäisen naapurin autojonotkin suuntaavat itään. Siis ihan kotoperäistä tämä järjetön sotkeminen on. Uskokaa pois.

Linnanmäen penkillä istuu perhe nauttimassa purilaisateriaa. Kymmenvuotias poika ei tykkää salaatista. Hän pudottelee sen jalkojensa väliin asfaltille ja syljeksii perään. Syönnin jälkeen kaikki sotku jätetään hujan hajan penkille ja sen alle. Suurten Kasvattajien eli iskän ja äiskän johdolla rynnätään taas huvituksiin. Penkin molemmissa päissä olisi ollut roskikset - vajaan metrin päässä Kasvattajien ja heidän jälkikasvunsa käsistä. Sama tarina päivän Hesarissa Koffin puiston jatkuvasta sotkemisesta.

Me jaksamme ylläpitää myyttiä siitä, että me sitten olemme vasta siistiä kansaa. Se on täyttä kukkua. Sen todistamiseen ei myytinmurtajia tarvita. Omat silmät riittävät. Kaliforniassa tärähtää 1000 dollarin sakot sotkemisesta, suunnilleen samankokoinen on rangaistus myös Singaporessa ja Hongkongissa. Eikä siellä ole neuroottisia ihmisiä katujen kulmissa itkemässä, kun purkkaa, tupakantumppia tai purilaiskäärettä ei saa huitaista käsistään sotkemaan yhteistä olohuonetta. Ei. Päinvastoin. Siellä on rentoa, kaunista ja siistiä.

Mistä kumpuaa tämä pohjaton piittaamattomuus? Milloin oli se hetki, kun julkiryyppäämisestä tuli kansan yleinen tapa kaduilla, toreilla ja puistoissa? Milloin sokka läksi niin irti, että aikuiset ihmiset eivät edes häpeä örveltää ja laskea vettään julkisesti kaikkien nähden keskellä kaupunkia, vaikka keskellä päivää? Onko tämä sitä porukkaa, jolle pitäisi antaa äänioikeus jo 16-vuotiaana? Missä on järkivihreys, missä ekoteot?

Nämä epätoivotalkoot on muutettava toivotalkoiksi. Siihen tarvitaan ainakin kolme keinoa: Ensinnäkin kaikesta roskaamisesta on tehtävä ronskilla sakolla rangaistava rikos. Toiseksi kaupunkiin on palkattava puisto- ja tapavahteja. Ja kolmanneksi tämä kansa on opetettava arvostamaan siivoojien työtä. Tuntuvan sakon lisäksi sotkijat - ja alaikäisten ollessa kyseessä myös heidän huoltajansa - pitää määrätä yhdyskuntapalveluna siivouspatrulleihin keräämään muiden sotkuja. Toivo elää!

Sirkka Lekman
piirin puheenjohtaja