Kokoomusblogi 2010

Lähes päivittäin metroa käyttävänä ja siellä matkustavien kansalaisten kanssa jutellessa kuulee kaikenlaista. Niin mainio kulkuväline kuin tuo metro onkin, niin muutamat jutut tuntuvat ärsyttävän kulkijoita. "Metrogallupini" kertoo, että kerjääminen metrossa ärsyttää ja suututtaa suurinta osaa matkustajista. Vaunuissa kiertävien kerjäläisten tulos on ollut omien havaintojeni mukaan lähes aina puhdas nolla. Toivotan menestystä kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Juha Hakolan kerjäämisen kieltämisen lakialoitteelle. Kannatusta tämä lakialoite tuntuu saavan metromatkustajien joukosta.

Toinen metroissa ärsyttävä tekijä on niiden epäsiisteys. On hyvä, että päivän päätteeksi metrot syväpuhdistetaan metrovarikolla. Mutta tehdäänkö mitään päivän aikana? Olen jo pitkään ihmetellyt, miksi Ruoholahdessa, Mellunmäessä ja Vuosaaressa metroihin ei "syöksy" siivouspartioita, jotka pikaisesti siivoaisivat päivän aikana sotkeutuneita vaunuja mitä ihmeellisimmistä sotkuista. Oma juttunsa on tietysti se, miksi ihmiset sotkevat julkisia kulkuvälineitä. Mutta nollatoleranssi voisi toimia myös niin, että kulkuvälineitä sotkettaisiin vähemmän.

Kolmas asia on turvallisuus. Ei ole yksi eikä kaksi asukasta, jotka ovat kertoneet pelkäävänsä matkustaa julkisissa kulkuvälineissä. Näkemykseni tosin on, että viimeisen vuoden aikana vartijoiden näkyvyys on lisääntynyt. Ja olen ollut huomaavinani, että vartijat osaavat puuttua aikaisempaa paremmin erilaisiin häiriötilanteisiin. Hyvä näin. Mutta entäs mielikuva? Jos mielikuva on se, että matkustaminen julkisessa liikenteessä on turvatonta, niin vaikutukset voivat olla suuremmat kuin osaamme arvatakaan. Kun minä tiedän jo kymmenkunta henkilöä, jotka eivät matkusta julkisilla sen takia, että se ei ole heidän mielestään turvallista, niin kuinkahan paljon näin ajattelevia on kaikkiaan pääkaupunkiseudulla?

Joukkoliikenteen kannalta on viisi core-tekijää, joiden varaan kilpailukyky rakentuu. Siis valitsenko metron, junan, dösän, spåran vai oman auton. Kirjaimet ovat AKTTS. Eli Asiakaslähtöisyys, Kustannustehokkuus, Turvallisuus, Täsmällisyys ja Siisteys. Kun nämä viisi tekijää ovat kunnossa, niin joukkoliikenne on ylivertaisessa asemassa. Hyvä on. Erityisesti kustannustehokkuuteen vaikuttaa vahvasti myös kaupunkirakenne. Pääkaupunkiseutua on rakennettava niin, että se mahdollistaa myös tehokkaat joukkoliikennepalvelut.

Risto Rautava
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja julkisen liikenteen säännöllinen käyttäjä

Hallitusohjelmaan kirjattu jätelain kokonaisuudistus on saatu ympäristöministeriössä loppusuoralle. Kiistat lakiuudistuksen ympärillä jatkuvat. Hallituksen esitys tuodaan eduskunnan käsittelyyn kuitenkin ensi syyskuun aikana ja uusi lainsäädäntö on tarkoitus saada voimaan 2010 alusta.

Nykyisin suurimmassa osassa HUS:in Helsingin sairaaloista samoin kuin sopimusperusteisen jätehuollon kunnissa lähes kaikki jätehuollon palvelut on voitu kilpailuttaa. Uudistuksen myötä laki antaisi kunnille monopoliaseman kotitalouksien sekä edellä mainitun kaltaisten suurten terveydenhuollon yksiköiden jätteisiin.

Kaikkien seurakuntien, oppilaitosten sekä julkisen ja yksityisen terveydenhuollon toimijoiden olisi alistuttava ensi vuoden alusta antamaan jätehuoltonsa kilpailutettavaksi kunnalliselle jäteyhtiölle. Terveydenhuollon yksiköt voisivat kilpailuttaa enää ainoastaan ongelma- ja erityisjätehuollon sekä tuottajavastuujätehuollon palvelut.

Kunnalliset jäteyhtiöt ovat koko uuden lain valmistelun ajan valvoneet kiivaasti etujaan ja pyrkineet vakuuttamaan meidät kansanedustajat siitä, että jätehuollon toimivuus, kustannustehokkuus ja palvelujen saatavuus kaikissa olosuhteissa onnistuisi ainoastaan julkisten toimijoiden avulla.

Lakiuudistuksella olisi voitu luoda lisää kilpailua markkinoille ja sitä kautta kustannustehokkaampaa jätehuoltoa. Kunnianhimoiseksi tavoitteeksi olisi tullut asettaa kuntien jätehuollon järjestämisvastuun kaventaminen, jätehuollon tehostaminen ja markkinan avaaminen yksityisille jätehuoltopalveluille.

Uuden lain odotettiin lisäävän jätehuollon valvonnan voimavaroja, luovan uusia vihreitä työpaikkoja ympäristöalalle ja että jätteiden hyödyntämisastetta kyettäisiin parantamaan. Nyt lakiuudistus vahvistaa ainoastaan kunnallisten jäteyhtiöiden kuristusotetta jätehuollon markkinoista.

Kokoomuslaisesta perspektiivistä lakiesitys luo yhä enemmän julkista palvelua julkisen palvelun päälle. Laskun maksavat kuluttajat, yksityiset yritykset sekä ympäristö.

Sanna Perkiö

Kirjoittaja on kansanedustaja ja tekniikan tohtori, joka toimii Kokoomuksen ympäristövaliokuntaryhmän vetäjänä.

Nuorisotyöttömyys räjähti nousuun viime vuonna. Se on lisännyt myös alle 25-vuotiaiden toimeentulotuen saajien määrää. Viime vuonna noin 8 500 helsinkiläisnuorta sai toimeentulotukea. Kasvua edellisvuoteen oli lähes kolmannes.

Toimeentulotukilain mukaan asiakkaalla on oikeus tavata sosiaalialan ammattilainen, mutta tämä säännös ei ole asiakasta velvoittava. Nyt tuloton nuori voi siis pitkäänkin hakea toimeentulotukea kirjallisesti tapaamatta sosiaalityöntekijää. Huolena on nuorten ihmisten jämähtäminen toimeentulotuen urapolulle. Nuoren elämä saattaa toimeentulotuen hakemisvaiheessa olla muutenkin niin sekaisin, että nuori tarvitsisi monipuolisempaa tukea.

Toimeentulotukilain säännökset eivät nykyisessä muodossaan edistä sellaista nuorten tukemista, joissa sosiaaliviranomaisen aktiivinen puuttuminen voisi toimia nuoren parhaaksi. Yhteistyöllä nuori voitaisiin saada kiinnittymään ja sitoutumaan hänelle soveltuviin toimintoihin ja palveluihin.

Toimeentulolakia olisikin mielestäni perusteltua muuttaa yhteistyöstä kiinnostumattoman nuoren tukemisen onnistumiseksi. Sosiaalityöntekijän tapaamisen tulisi olla velvoittava toimeentulotukea hakevalle alle 25-vuotiaalle asiakkuuden alussa ja sosiaalityön prosessiin liittyen myöhemminkin.

Sosiaalityöntekijän tapaamisen velvoittavuus tarkoittaisi käytännössä samankaltaista toimeentulotuen perusosan alentamisen mahdollisuutta kuin nuoren kieltäytyessä aktivointisuunnitelmasta ja työvoimapoliittisesta toimenpiteestä. Oleellista ei kuitenkaan ole perusosan alentaminen, vaan yhdessä nuoren toimeentulotukiasakkaan kanssa selvittää hänen elämäntilanteensa ja yksilölliset mahdollisuutensa vastata toimeentulotukilain tarkoittamalla tavalla itsestään ja omasta elatuksestaan.

Valtuustoaloitteeseeni antamassaan vastauksessa sosiaalivirasto olisi ollut valmis tekemään sosiaali- ja terveysministeriölle esityksen toimeentulotukilain muuttamiseksi siten, että lainsäädännössä mahdollistettaisiin nykyistä velvoittavammin alle 25-vuotiaiden toimeentulotuen asiakkaiden ja sosiaalityön kesken tehtävien suunnitelmien laatiminen. Sosiaalilautakunnan helmi-maaliskuussa käsittelemissä lausunnoissa katsottiin, että joissakin tilanteissa nuori toimeentulotuen hakija voitaisiin velvoittaa tapaamaan sosiaalityöntekijä ehtona täydelle toimeentulotuelle. Muuten tukea voitaisiin leikata pienemmäksi.

Käytännössä perusosan alentamista edellä esitetyllä tavalla ei ole kuitenkaan mahdollista toteuttaa ilman lakimuutosta, mutta muutosesityksen eteenpäin viemiseen sosiaalilautakunnalla ei ollut tässä vaiheessa valmiutta. Asia on esillä seuraavaksi valtuustossa toukokuussa aloitekäsittelyn yhteydessä.

Jaana Pelkonen
kaupunginvaltuutettu

Pääkaupunkiseudun kunnat ovat tutkineet seudun työvoima- ja koulutustarpeita.Vuosittainen työvoiman tarve on tulevan vuosikymmenen aikana selvästi suurempi kuin pääkaupunkiseudulla asuvista nuorisoikäluokista saatava työvoiman tarjonta. Ennusteiden mukaan nuorisoikäluokat kattavat vuonna 2020 noin kaksi kolmasosaa ennakoidusta työvoiman tarpeesta. Tämä ei itse asiassa ole Helsingin seudulla poikkeuksellista. Puuttuva työvoima on perinteisesti saatu muuttoliikkeen ja pendelöinnin kautta. Ennusteiden mukaan työvoiman saanti pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulee kuitenkin vaikeutumaan, koska työllisyysaste kohenee sielläkin. Niinpä helsinkiläiset työttömät pitäisi saada töihin, nuoret aiemmin työelämään ja eläköitymistä pitäisi lykätä.

Nuorilla työllisyysasteen nostoa vaikeuttavat pidentyneet opiskeluajat: oikean alan löytäminen vie aikaa ja opintoja keskeytetään. Lisäksi peruskoulun päättävien nuorten määrä lähtee Helsingissä kuluvana vuonna hurjaan laskuun. Vähentyminen on itse asiassa niin huikeaa, että seuraavan kerran pääkaupunkiseudulla on yhtä paljon nuoria kuin nyt vasta vuonna 2032. Tämä edellyttää esimerkiksi lukiopaikkojen määrän huomattavaa vähentämistä 2010-luvulla, jotta lukiopaikka edelleenkin tarjottaisiin 60 prosentille ikäluokasta - muussa tapauksessa lukioon olisi helpompi päästä kuin ammatilliseen koulutukseen, vaikka erityisesti ammatillisen peruskoulutuksen saaneille olisi tarvetta.

Vaikka peruskoulun päättävien määrä on vähentynyt, ammatilliseen koulutukseen pyrkijöitä onkin aikaisempaa enemmän. Ammatillisen koulutuksen houkuttelevuus ei ole enää ongelma, koulutuksen saatavuus sen sijaan on. Toisin kuin lukiopaikkojen tarjoamiseen, ammatillisen koulutuksen järjestämiseen tarvitaan opetusministeriön järjestämislupa. Sosialidemokraattisten opetusministerien aikana aloituspaikkoja saatiin Helsinkiin lukuisista anomuksista huolimatta tuskin lainkaan. Vaikka kokoomuksen hallituskaudella on saatu aloituspaikkoja pyyntöjen mukaisesti, koulutuksen aloittaminen - erityisesti tilojen järjestäminen - vie aikansa. Pääkaupunkiseudulla jäi viime keväänä 400 nuorta peruskoulun jälkeen kokonaan ilman jatkopaikkaa.

Osana metropolipolitiikkaa voitaisiin itse asiassa sopia siitä, että pääkaupunkiseudulla luovuttaisiin ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen säätelystä. Nykyinen, vuodesta 1999 käytössä ollut säätely ei tunnu toimivan parhaalla mahdollisella tavalla ainakaan Helsingin kannalta. Ammatillisen koulutuksen suunnittelussa tarvitaan kaiken kaikkiaan joustavuutta ja nopeaa reagointia toimintaympäristön muutoksiin, jotta osataan tarjota sellaista koulutusta, jota työmarkkinoilla tarvitaan. Täysin kouluttamattoman nuoren mahdollisuudet saada työtä ovat heikot työvoiman tarpeen lisääntyessäkin. Maahanmuuttajien valmistavaa ammatillista koulutusta on lisättävä huomattavasti. Hyvän ammatillisen koulutuksen kotimaassaan saaneet maahanmuuttajat täydentävät merkittävällä tavalla työvoiman tarjontaa, ja heidät on saatava nopeasti suomen kielen koulutukseen.

Eläkeuudistuksilla pyritään siihen, että vanhemmat ikäluokat pysyisivät aiempaa pidempään työelämässä. Vuonna 2006 Helsingin seudun työpaikoissa 64 vuotta täyttäneiden työllisyysaste oli 2,9 prosenttia. Vastaavasti 65 vuotta täyttäneiden työllisyysaste oli enää 1,8 prosenttia. Työvoimatutkimuksen mukaan 65 vuotta täyttäneiden työllisten lukumäärä kasvoi kuitenkin ajanjaksolla 2006-2009 noin 1 300 hengellä, joten seniorit ovat aivan viime vuosina jatkaneet työssä pidempään. Tämän kehityksen oletetaan edelleen jatkuvan väestön elinikäodotteen ja koulutustason noustessa - korkeasti koulutetut ovat terveempiä ja viihtyvät työelämässä muita pidempään.

Työvoimapolitiikassa pitäisi kuitenkin keskittyä aivan erityisesti työelämän laadun kehittämiseen, jos työuria halutaan pidentää loppupäästä. Eläkkeelle jäävistä peräti noin kolmannes siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle.  Työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien keski-ikä on vain 52,2 vuotta. Yleisen eläkeiän nostolla ja eläkekarttumilla ei ole merkitystä, jos työelämässä ei ole enää sen ikäisiä ihmisiä, jotka voisivat päättää jatkaa työuraansa jatkamisesta.

Eläköitymisestä ei kannata syyttää eläkkeelle jääviä. Ikäsyrjintä on yrityksissä varsin yleistä. Firman nuorekkaaseen imagoon sopimattomiksi koetut ikääntyneet työntekijät irtisanotaan tai siirretään nippelihommiin, joissa työntekijä turhautuu ja tarttuu nopeasti mahdollisuuteen jäädä eläkkeelle, vaikka työkykyjä ja -haluja muuten olisikin. Ikäsyrjinnän kustannukset jäävät yhteiskunnan maksettaviksi, kun iäkkäät työntekijät tungetaan työttömyysputkeen.

Työelämän laadun kohentaminen ja siten työurien pidentäminen loppuvuosista edellyttää yritysten suuntaan sekä keppiä että porkkanaa. Ikääntyvillä pitäisi olla myös mahdollisuus yksilöllisiin työaikajoustoihin. Osa-aikaeläkemarkkinat ovat meillä vielä varsin kehittymättömät verrattuna vaikkapa Ruotsiin, jossa vanhemmat ikäryhmät ovat työssä suomalaisia useammin juuri työn osa-aikaisuuden vuoksi.  

Pia Pakarinen

kaupunginvaltuutettu, opetuslautakunnan puheenjohtaja

Kaupunkisuunnittelu on puhututtanut viime viikkoina suuresti. Konkreettinen keskustelu on koskenut Katajanokan hotellihanketta, mutta keskustelussa on ollut nähtävissä kolme yleisen tason näkökulmaa kaupunkimme kehittämiseen. Näitä ovat olleet viehättävän kaupunkikuvan vaaliminen, urbaanin elämän ja kaupunkikulttuurin synnyttäminen sekä taloudellisten toimintaedellytysten tukeminen. Katajanokan hankkeessa kaupunkikuvallinen näkökulma tosin nousi keskustelussa selvästi vahvimpaan rooliin.

Kaupunkisuunnittelulautakunta kävi viime viikolla keräämässä kokemuksia Berliinistä. Isäntämme kertoivat Berliinin keskustan kehittämisstrategiasta ja siitä, miten he ovat lähestyneet urbaanin elämän synnyttämistä. Lähestymistapa oli hyvin pragmaattinen: Kaupunkikortteli tarvitsee noin 600 asuntoa ja 1500 asukasta, jotta siihen syntyy korttelikohtaisia palveluita. Tätä pienemmät korttelit jäävät näistä vajaiksi. Toisaalta jos palvelut perustuvat tiettyihin keskittymiin eivätkä jatkuviin korttelikohtaisiin palveluihin tarvitaan noin 10 000 asukasta ennen kuin urbaanit palvelukeskittymät toimivat. Molemmat ovat varsin kovia vaatimuksia etenkin Helsingin nykyrakenteeseen verrattuna, mutta havainto on mielenkiintoinen: elämää ei voida luoda tyhjästä vaan se syntyy ihmisistä ja ihmisiä yhteen keräävistä palveluista.

Itse jatkoin matkaani Berliinistä edelleen Lontooseen, jossa lomamatka yhä venyy tulivuoren pidättelemänä. Kaupungilla on siis ollut aikaa tutustua nähtävyyksiin. Aivan Thamesin rannassa Big Beniä vastapäätä sijaitseva maailmanpyörä, London Eye, on yksi näistä. Maailmanpyörä vetää puoleensa valtavan turistimassan, mutta varsinaista kaupunkikulttuuria se ei tue. Päinvastoin paikalliset välttelevät turistimassoja. Historialliseen kaupunkikuvaankin maailmanpyörä sopii mielestäni huonosti, eli missä on juju?

London Eye on toteutettu ennen kaikkea taloudellisista lähtökohdista. London Eyen liiketoiminta on ollut menestystarina: maailmanpyörä on koko Britannian suosituin maksullinen turistinähtävyys ja ajelulla käy vuosittain 3,5 miljoonaa maksavaa asiakasta. Lähes 25 euron lipun maksettuani ymmärsin miten suuresta liiketoiminnasta on kyse ja miten maailmanpyörä luo tätä kautta hyvinvointia ja työpaikkoja kaupungille ja sen asukkaille.

Kaupunkisuunnittelulla tavoitellaan siis monia eri asioita etenkin silloin, kun puhutaan yksityisen sektorin hankkeiden mahdollistamisesta. Parhaimmat suunnitelmat ja hankkeet ovat sellaisia, jotka ovat onnistuneita kaikista kolmesta näkökulmasta: arvokkaan kaupunkikuvamme vaalimisen, kaupunkimme elinvoimaisuuden sekä taloudellisten toteutumis- ja toimintaedellytysten näkökulmasta.

Meidän tuleekin asettaa tavoitteet kaupunkimme suunnittelussa pelkkää kaupunkikuvaa korkeammalle ja arvioida hankkeita myös niiden elämää ja kaupunkikulttuuria synnyttävän voiman sekä taloudellisten seikkojen näkökulmasta. Lisäksi tarvitsisimme Helsingille Berliinin tavoin konkreettisen strategian kantakaupungin kehittämiseen, joka vastaa kasvavan pääkaupunkimme tarpeisiimme kaikista kolmesta näkökulmasta.