Kokoomusblogi 2010

Sen sijaan antaisin keppiä peruskoulupohjaiseen talousopetukseen ja porkkanoita yrittäjyyteen, jonka kautta voimme saattaa Suomea uuteen asiantuntijapohjaiseen talouskasvuun. Olen samaa mieltä kuin monet kokeneet yritysjohtajat "Meillä on unelma Suomesta vuonna 2020" -hankkeen takana, jonka päämääränä on luoda Suomeen uudenlainen, vastuullinen ilmapiiri, missä kansallisella tasolla kasvatetaan mielenkiintoa yrittäjyyttä kohtaan, mahdollistetaan uusien yritysten syntyminen ja vahvistetaan jo olemassa olevien yritysten toimintaedellytyksiä. Vain monipuolinen, uudistuva ja kasvuhakuinen yrityskenttä kerryttää Suomeen työllisyyttä, osaamispääomaa ja varallisuutta, joilla kehitetään yhteiskuntaamme tulevia sukupolvia varten.

Kauniisti sanottu ja kuvattu: Kyllä! Mutta kuinka pääsemme sanoista tekoihin? Niin kauan kun saamme lukea päivittäin lehdistä ikäjohtamisen tarpeellisuudesta sekä huonoista esimies- ja alaistaidoista, olemme edelleen juuttuneita vanhoihin saavutettuihin etuihin ja asettuneet poteroihin, joista emme mitenkään kykene näkemään sitä tosiasiaa, että olisi olennaisempaa käydä keskustelua siitä, mistä löytää uusia ideoita ja miten innostaa ihmisiä sekä luoda yrittäjyydelle todellisia mahdollisuuksia. Edelleen erittäin moni "vallankahvassa" oleva olettaa, että työntekijät sopeutuvat organisaation muottiin? Mutta eivät näe sitä, miksei organisaatio voi hyödyntää ihmisten osaamista ja intohimoja?

Kun meillä on kerran "vastuu tulevaisuudesta", niin haluaisin jonkun kertovan, mitä sillä asialla todella tarkoitetaan. Jos haluamme todella luoda edellytykset sille, että "Suomessa on vuonna 2020 vaurautta luovaa osaamispääomaa, sisäisestä yrittäjyydestä tullutta työvoimaa ja vastuullisesti kasvavia yrityksiä", olisi korkea aika kääntää katseet meidän tulevaisuutemme taaperoihin ja peruskoulun opetussuunnitelmiin.

Miten yrittäjyyttä ja taloustaitoja opitaan ja saadaan siihen rohkeutta, jollei valmiiksi jo kasva yrittäjäperheen vesana? Tai pahimmillaan hankitaan kaikki kokemus kantapään kautta. Koulun penkiltä! Olemme vielä tällä hetkellä OECD:n PISA-tutkimuksen kärjessä, mutta kuinka pitkään? Mutta, kuinka sitten opetamme motivoivasti yrittäjyyttä ja taloustieteen perusteita maassa, jossa työn tekeminen ja yrittäjyys verotetaan hengiltä? Onpa yhtälöä ratkaistavaksi. Samaan aikaan valtion fiskaalinen puoli huutaa, ettei erilaisilla verohelpotuksilla saa rapauttaa Suomen yhtenäistä veropohjaa.

Kuinka tämän kaiken teemme mahdolliseksi? Menemällä illalla nukkumaan ja heräämme aamulla toivoen ongelmien hävinneen? Tuskin.

Miten olisi asenteiden muuttaminen (eli pakottaminen = lainsäädäntö) ja mahdollisuuksien luominen (verotuksellisin avuin) todellisiin urasiirtymiin (career transitions)? Urasiirtymistä on puhuttu jo vuosia, mutta todellista alan vaihtamista on käytännössä erittäin vaikea tehdä. Eli siis puhetta, mutta ei käytännön toimia. Vuosia on pohdittu, kuinka hienoa on työntekijöiden laaja-alainen osaaminen, mutta kuinka moni työnantaja todella noudattaa sitä ohjenuoranaan rekrytointitilanteissa tai henkilöstön kouluttamisessa?

Moni pohtii uran tai työtehtävien vaihtamista toiseksi näinä päivinä. Joko siitä syystä, että oma työ on loppunut, vuosien aikana on aiheutunut työperäinen sairaus tai oman elämäntilanteen reunaehdot pistävät elämän arvot ja työvaihtoehdot uusiksi. Tätä asiaa olen pohtinut monen ystäväni kanssa, ja erityisesti naisen ja äidin kanssa, joille sekä työ- että perhe ovat tärkeitä.

Korkealle arvostamani henkilö kirjoittikin omassa blogissaan; "Miksi urasiirtymä tai uranvaihto on niin vaikeaa? Miksi erityisesti uranaisina aloittaneita äitejä ei helposti oteta vähemmän vaativiin tehtäviin lasten ollessa pieniä? Kun taas lapset ovat kasvaneet ja olisi mahdollisuus palata omaa osamista, koulutusta ja paloa vastaaviin tehtäviin - onkin usein liian myöhäistä. CV:ssä onkin ammottava aukko, ja täsmäkokemusta omaavat hakijat tulevat valituiksi."

Jos suomalaisella yhteiskunnalla on varaa kouluttaa maassamme (lähes ilmaiseksi) erittäin iso osa väestöstä korkeakoulututkintoon, on suoranaista yhteiskunnan varojen haaskaamista, jos emme osaa näitä ihmisiä ja heidän osaamistaan käyttää ja hyödyntää.

Kenen tulisi siis katsoa peiliinsä? Jokaisen henkilön, joka lähitulevaisuudessa rekrytoi uutta henkilöstöä ja miettii perusteluja sille. Jokaisen yrityksen, joka pohtii strategian ja core-alueensa muuttamista. Jokaisen poliitikon, jolla on mahdollisuus vaikuttaa asenteisiin ja päätöksiin siitä, miten jo olemassa olevaa ja valmiiksi jalostunutta asiantuntijuutta valjastetaan uuteen käyttöön vai "mennäänkö hevosella, kun on kerran aina menty?"

Mielestäni Suomeen olisi korkea aika perustaa todellinen valtiollinen ja ammatillinen asiantuntijuuspankki, jonka käyttämisestä palkittaisiin (verotuksellisesti) yrittäjiä ja toisaalta, mahdollistettaisiin eri ammattikuntiin kuuluvien asiantuntijoiden todellinen kohtaaminen (poikkitieteellisyys). Asiantuntijuuspankin kautta saattaisi syntyäkin sellaisia uusia innovaatioita ja menestystarinoita, joita pieni Suomi kaipaa 2020-luvulla. Pienillä klubipohjaisilla illanistujaisverkottumisella ei samaan lopputulokseen enää päästä. Ammatillisten kuppikuntien hajauttaminen on siten yksi tärkeimmistä päämääristä tässä maassa, vaikka emme sitä tässä vaiheessa vielä ymmärtäisikään. Pienellä maalla ei ole varaa kouluttaa yhtäkään asiantuntijaa "kortistoon", vaan jonkin tietyn alan asiantuntijuuden oppineella on aivan varmasti kyky oppia toisenlainenkin asiantuntijuus, jos siihen annetaan todelliset mahdollisuudet!

Siksipä unohdetaan vouhotus ikäjohtamisesta ja katkokävelystä, ja suunnataan katseet jo olemassa oleviin resursseihin ja tulevaisuuteen sekä annetaan todellinen mahdollisuus urasiirtymiin, jos joku sitä haluaa!

Innovaatioterveisin,

Satu Kouvalainen
varavaltuutettu

Helsingin kaupunginvaltuusto on päättänyt poistaa koululaisilta oikeuden päivittäiseen liha-ateriaan. Aikaisemmin kouluissa on tarjottu lapsille mahdollisuus valita lounaaksi joko kasvis- tai liharuoka, eli kouluissa on ollut kasviruokaa tarjolla joka päivä. Oppilas on saanut itse valita, syökö pelkästään kasviksia vai sekaruokaa, eikä kenenkään ole tarvinnut ilmoittaa kouluun erikoisruokavaliota sitä varten. Nyt tämä valinnanvapaus heikkenee, kun oikeus liha-ateriaan päätettiin poistettavaksi joka viides päivä. Olen pahoillani päätöksestä, äänestin sitä vastaan.

Päätöstä ei tehty säästösyistä, sillä kasvisruoka tulee kalliimmaksi kuin normaaliateria. Taustalla vaikutti Vegaaniliiton lobbaus, jonka mukaan lihasta luopuminen parantaa eläinten asemaa yhteiskunnassa ja pienentää suomalaislasten jättämää hiilijalanjälkeä maapallolla. Liitto toivoo kasvisruokapäivän lisäävän koululaisten ympäristöystävällisiä asenteita ja suosittelee heidän viikoittaiseksi ateriakseen porkkanapalloja. Päätöksen taustalla vaikuttavat ääri-ideologiset näkemykset ja nuoruuden fanatismi, vähän niin kuin kettutyttöjen hyökkäyksissä turkistarhoihin.

Johtava ympäristöasiantuntija totesi valtuustossa, että kaukana tuotettu kasvisruoka ei ylipäänsä edes vähennä kasvihuonepäästöjä, vaan lähellä tuotettu broileri voi olla ympäristöystävällisempää kuin kaukaa tuotu riisi, kaikki riippuu tuotanto- ja kuljetustavoista. Vaikka valtuuston päätöksestä on jo aikaa, saan vegaaniaktivisteilta edelleen vihantäytteisiä sähköpostiviestejä. Keskustelusta puuttuu täysin suhteellisuudentaju. Valtuusto saa piakkoin käsiteltäväkseen Helsingin Energian tulevaisuudenlinjaukset. Voisipa ihmetellä, mihin ympäristöystävällistä energiantuotantoa edes tarvitaan, jos vegaanien väitteet pitäisivät paikkaansa ja kolmasosa kasvihuonepäästöistä aiheutuisi lihansyönnistä.

Sinänsä pidän itsekin hyvänä, että suomalaiset oppivat syömään riittävästi vihanneksia ja hedelmiä. Kouluruualle täytyy kuitenkin asettaa aivan erityisiä laatuvaatimuksia, sillä se voi olla joillekin lapsille päivän ainoa lämmin ateria. Omana kouluaikanani 1970-80-luvuilla kasviruoka merkitsi pinaattilettuja tai ohrapuuroa. Jään epäilevänä seuraamaan, pystyykö Palmia nykyisillä määrärahoillaan panostamaan laadukkaaseen kasvisruokaan. Muissa kunnissa sekaruokaa ei ole kielletty kouluissa, sen sijaan mm. Espoo on päinvastoin taloudellisista syistä luopumassa kasvisruokavaihtoehdosta muilta kuin virallisesti kasvissyöjiltä.

Ennen kaupunginhallituksen päätöstä opetuslautakunta tutki asian taustoja ja vastusti esitystä. Sen selvityksen mukaan kouluruokailussa on suurin ongelma se, etteivät kaikki oppilaat nauti ateriaa laisinkaan. Tavoitteeksi tulisi siis pikemminkin asettaa, että koululaisten lounas olisi mahdollisimman houkutteleva ja ravitsemuksellisesti täysipainoinen. Ruokalistaa pitäisi kehittää sen perusteella, että mahdollisimman moni lapsi käyttäisi maksuttoman lounaan hyväkseen, eikä kävisi ruokatunnilla karkkiostoksilla.

On syy sille, miksi puhumme ruokaympyrästä. Sillä havainnollistetaan ravinnon monipuolisuutta ja eri elintarvikeryhmien suhteellista määrää ruokavaliossa. Päivittäisiin aterioihin valitaan jotakin kaikista ympyrän lohkoista, ruokavalion monipuolisuus toteutuu, kun ympyrän lohkoista valitaan vaihdellen eri ruoka-aineita. Hyvä ruokavalio on kokonaisuus, mikään yksittäinen ruoka-aine ei tee ruokavaliosta hyvää tai huonoa. Yksi poikkeus sääntöön kuitenkin liittyy. En ole vielä koskaan kuullut puolustuspuhetta sokerin ja muiden puhdistettujen hiilihydraattien terveellisyydelle. Jos valtuutetut siis aidosti olisivat kiinnostuneita lasten hyvinvoinnista, he haluaisivat kieltää kouluissa lihan sijasta sokerin.

Terhi Koulumies
Kaupunginvaltuutettu (kok)

Uudisrakennusten ja olemassa olevien rakennusten energiatehokkuuden lisääminen on nykyään yleisesti hyväksytty periaate. Vuoden 2010 alusta lukien on valtakunnallisia rakentamismääräyksiä uusien rakennusten energiatehokkuuden osalta merkittävästi tiukennettu.

Uusien rakennusten energiatehokkuus tulee jo sitovien rakentamismääräysten kautta koko ajan paranemaan. Helsingin kaupunki on sen lisäksi ilmoittanut tavoitteekseen määräystason ylittämisen siltä osin kuin rakentaminen tapahtuu kaupungin omistamalle maalle, ja näinhän Helsingissä pääosin tapahtuu.

Pientaloista sen sijaan valtaosa rakennetaan Helsingissä yksityiselle maalle. Uusien pientalojen rakennuttajia motivoidaan jo nyt Helsingin rakennusvalvontaviraston toimesta ylittämään vallitseva normitaso.

Suurempi ja vakavampi kysymys kuin uudet rakennukset on olemassa oleva rakennuskanta. Tällä hetkellä on korjaushankkeeseen ryhtyvän omassa harkinnassa, miltä osin rakennusta korjattaessa halutaan samalla parantaa sen energiatehokkuutta. Käytännössä rakennusvalvonta ohjeistaa jo nyt harkitsemaan korjaustoimia myös energian säästämisen kannalta.

Kiinteistöveron porrastaminen tai verosta kokonaan vapauttaminen ener-giatehokkuuden korjausten vauhdittamiseksi herättää monia kysymyksiä. Jotta tällaista toivottua vaikutusta voitaisiin saada, tulisi taloudellisen vero-hyödyn olla melko huomattava. Tyypillisen rintamamiestalon kiinteistövero Helsingissä on tontin koosta riippuen 400 euroa +/- 20 %. Ei tällä kiinteistöveron tasolla kovin suuria kannusteita energiaremonteille ainakaan vanhassa pientalokannassa pystytä luomaan.

Myös kaupungin oman vuokratalokannan osalta on vaikea kuvitella, että omissa kiinteistöyhtiöissä aikaistettaisiin energiataloudellisia korjauksia sillä perusteella, että kiinteistöveron määrä alenee. Kiinteistöveron tuottohan tulee kaupungille.

Työryhmän esitys ei Helsingin kaupungin kannalta ole taloudellisessa mielessä erityisen tehokas. Uusien rakennusten energiatehokkuutta voidaan parantaa nopeammin ja kaupungille vähemmän kustannuksia aiheuttavalla tavalla muilla keinoin.

Kyllä energiakorjausavustukset ovat tulevaisuudessakin ainoa oikea keino tarpeellisten korjausten aikaansaamiseksi.

Ehdotettu kiinteistöveron porrastusmenettely aiheuttaisi myös melkoisen hallinnallisen työn. Pitäisi selvittää eri rakennusten energialuokat ja lämmitystavat. Seikkojen rekisteröiminen on hallinnallisesti raskas ja kallis työ. Lisää työtä saattaisi muodostua tilanteissa, joissa energiatehokkuusluokitus jouduttaisiin viranomaistoimin tarkistamaan. Lopputuloksen ainakin Helsingin osalta olisi verotulojen pienentyminen ja hallinnallisten menojen kasvu.

Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että ministeriön työ olisi tämän projektin osalta paras lopettaa ja suunnata resurssit tuottavampaan työhön.

Kauko Koskinen
Kaupunginvaltuutettu

"Synergiaa, Hessu, synergiaa," huusi eräs menestyvä yrittäjäkollegani, kun ihmettelin, miksi hänellä oli niin monta eri yritystä, yhteensä 5kpl. Mainostoimisto, mallitoimisto, äänitysstudio, ohjelmatoimisto ja vielä valokuvausstudio.

"Katsos, aina kun saan asiakkaan mainostoimistooni, ostaa asiakkaani kuvausmallit myös saman ketjumme yritykseltä, samoin radiomainoksen ja äänityksen. Kun saan yhden asiakkaan johonkin näistä yrityksistäni, hyötyy koko ketju."

Kyseessä oli siis pienimuotoinen yritysketju, joka loi toisilleen synergiaa. Jäin miettimään, voisiko Uudenmaan 21:stä kunnasta muodostua samanlainen ketju?

Uusimaa ja sen 21 kpl kuntaa on valittu Euroopan yrittäjyysalueeksi 2012. Tätä ensimmäistä kertaa myönnettävää Euroopan laajuista tunnustusta tavoitteli 36 aluetta, joista sen sai kolme aluetta vuodelle 2012. Tunnustus vahvistaa osaltaan myös Helsingin World Design Capital 2012 -hanketta.

Mikä tälläisen tunnustuksen arvo sitten on? Se riippuu täysin meistä itsestämme, omista haluistamme ja tahtotilasta sekä siitä, miten käytämme ja hyödynnämme sitä. Se ainakin herättää pohtimaan nykyisiä yrittäjyysvalmiuksiamme. Onko meillä esim. talouskasvatusta jo peruskouluista lähtien riittävästi? Tai miksi joku ylipäänsä haluaisi
yrittäjäksi, kun siinä on otettava suuri velkalasti ja tehtävä töitä 24h. Lisäksi palkka jää usein pienemmäksi, kuin palkkatyöstä saatu kuukausiansio.

Niin, miksi tosiaan haluaisi?

Uudenmaan kunnat voisivat myös miettiä kukin omaa rooliaan. Ei ole hyödyllistä, jos kaikki tekevät samaa asiaa, ja vielä kilpailevat sillä keskenään. Voisiko erikoistumista eli differointia ajatella tähän? Jokainen kunta erikoistuisi jonkun teeman mukaisesti ja muodostaisi kuntansa sisällä jonkinlaisen yritysklusterin. Tämän yhteisesti sovitun
teeman alle kunta sitten keräisi yrittäjiä ja yrityksiä - vaikkapa hieman samalla periaatteella, kuin ystäväni yritysketju tämän artikkelini alussa.

Väitän, että suomalaiset ovat kekseliäitä, kun sille päälle sattuvat. Hyvä esimerkki löytyy vaikkapa Lapista, mihin on tyhjyyden keskelle luotu hotelli vedestä ja jäästä. Www.snowvillage.fi , käy itse katsomassa!

Moni voi myös epäillä, että yrittäjyys kaatuu viimeistään virkamieskoneistoon.

Ei kaadu, väitän minä. Meillä on Euroopan parhaimmat virkamiehet !

Heikki Karu
Uudenmaan maakuntavaltuutettu
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

Hyvät lukijat, mikäli tätä lukiessanne ikkunan takana paistaa aurinko ja omistatte luistimet tai sukset, jättäkääpä kone hetkeksi virtasäästölle (tai sammuttakaa energiasyystä kokonaan) ja menkää ulos! Koneen voi avata uudelleen, kun aurinko laskee ja pakkanen poksahtelee nurkissa, kun itse voi istua villasukat jalassa ja nautiskella yhdestä maailman hienoimmista insinööri-innovaatioista (mikrouunin lisäksi): internetistä. Kaikki tieto nappien takana omalla kotituolilla! Tosin koko Suomen kansalaisia palvelevien tietojärjestelmien yhtenäistäminen ontuu vielä pahoin muuhun maailmaan verrattuna. Yksilön toimintakyvyn takia suosittelen edelleen kuitenkin hiihtämistä sekä kynää, paperia, postimerkkiä ja postilaatikolle juoksemista. Itellakin pitää huolen siitä, että lähin postilaatikko on yhä pidemmän matkan päässä. Tuskin ajattelivat toimintakyvyn edistämistä postipisteitä harventaessaan!

Helsingin vuoden 2011 budjettiraamista nautiskelu vaatiikin jo sitten todellisen innovatiivista otetta jo suunnitteluvaiheessa. Siksi hurjalta Helsingin menojen kasvu muuhun maahan verrattuna näyttää. Varsinainen budjettilukujen laadinta ja toimintastrategian toteuttaminen on varsinainen Aalto-yliopiston väitöskirja: tarvitaan luovuutta, insinöörimatematiikkaa ja markkinointiosaamista saada kaupunkilaiset ja virkamiehet ymmärtämään toimintomuotojen uudistukset, eri hallinnonalojen toimiva yhteistyö, toimitilojen järkevä käyttö sekä mahdollinen tarve muuttaa myös omaa käyttäytymistä henkilökohtaisten palvelukriisien välttämiseksi.

Kokoomus puolustaa kaupunginvaltuustossa sujuvaa liikennettä, helppojen kulkuyhteyksien päässä olevia lähipalveluja, yritysten toimintaedellytyksiä siellä missä ihmiset oikeasti asuvat; myös keski-kaupungilla. Haluamme, että myös virkamiesten työtapoja voidaan muuttaa nykyistä enemmän heikompia palvelunkäyttäjiä etsiviksi, aktiivisesti huomioiviksi ja heidän tarpeitaan kuunteleviksi. Jonotuslistoista kaikkialle on päästävä eroon. Sinkkuelämän ja yksinäisyyden yhdysmerkistä on voitava luopua. Varsinkin vanhana.

Kaikissa kuntalaisten peruspalveluissa järjestämisvastuu on yksiselitteisesti kunnalla. Kunta myös määrittelee ja valvoo palvelun laadun. Helsinki on kansalaisen kannalta ja palvelujen tuottajien kirjon takia monivalintaisten mahdollisuuksien kaupunki. Kaupunginhallituksen ja -valtuuston tehtävä on luoda mahdollisuudet ja toimintaedellytykset myös palveluyrityksille pysyä asukkaiden käytettävissä. Ainoastaan taloudeltaan kannattava yritys voi luotettavasti, pitkäjänteisesti ja henkilöstön osaamisesta huolehtien tuottaa turvallisia palveluja. Kaupunki organisaationa ei saa toimillaan ja hankintasäännöillään estää kansalaisen vapaata valintaoikeutta. Raha ei saa pelkästään ratkaista tuottajaa eikä asukkaan mahdollisuutta hankkia palvelua sieltä, missä kokee sen parhaiten vastaavan tarpeitaan. Meidän on nopeasti saatava läpinäkyvien kustannusten mukainen tilaaja-tuottajamalli, palvelusetelikäytäntö ja mahdollisuus ostopalvelutilauksiin ruuhkatilanteissa läpi kaikkien palveluiden. Kaupunki voi olla yksi asiakkaista kilpailevista tuottajista. Jonottamisen hinta yhteiskunnalle olisi myös syytä julkaista.

Elämänkaaren alkupää sekä ihmiselämän siirtymä- ja taitekohdat sekä oppimisen herkkyyskaudet ovat aikoja, joihin yhteiskunnan ja tukiverkkojen rajalliset voimavarat: raha ja ihmistyö on keskitettävä. Näin rakennetaan yhteiskunta, jossa iloisempi lapsuus, huolettomampi nuoruus ja terveempi työikä jatkuu näillä teorioilla myös aktiiviseen eläkeikään. Tällä hetkellä suomalainen, pätkäsairaslomia vilisevä työelämä keskeytyy tilastoissa muita Pohjoismaita useammin alle 60-vuotiaana terveille eläkevuosille. Odotettavissa olevaa elinikääkin kun on vielä kolmisenkymmentä vuotta jäljellä ja yhteiskunnan kuluja työllään ja nykyistä suuremmalla verorasituksella pyörittäviä nuorempia(ja huonokuntoisempia?)käsipareja kymmeniätuhansia liian vähän. Insinöörimatematiikkaan ei oikein riitä tätä yhtälöä tasapainottamaan vaan aktiivityövuosia tarvitaan lisää. Varsinkin paljojen poissaolojen aloilla avainasemassa ovat johtajuus, omakin vastuu työkyvystä ja työelämän joustot.

Verorasituksen korotus tulee olla viimeinen tie kaupunkimme palvelujen turvaamiseen. Helsingin elinkeinorakenne on palveluvaltainen ja pienipalkkainen. Kunnallisveron korotus heikentää ihmisten ostovoimaa ja vaarantaa siten yritysten kannattavuutta, niiden olemassaolon ja työllistävyyden sekä vähentää täten myös verotuloja. Lisäksi korkeaksi koettu verorasitus siirtää tarvitsemamme keskimääräistä parempipalkkaiset naapurikuntiin ja ulkomaille.

Tehkäämme siis vuodeksi 2011 budjetti niin, että siinä jokainen hallintokunta kirjaa nähtäväksi toimintansa terveys-, ympäristö- ja lapsivaikutukset, kartoittaa terveyttä ja hyvinvointia edistävät toimet sekä riskikohdat kriisejä ennaltaehkäisevine toimineen. Vaikuttavuus ei tosin aina mahdu yhteen vaalikauteen. Pelkään, ettei toteutuskaan! Toisaalta... entisen työtoverini Kulosen Irjan sanoin: Odota, mutta älä pitkästy!

Mikä tässä on odottaessa (hiihdellessä)! Lähenteleehän odotettavissa oleva eläkeikä omalla sukupolvellani seitsemääkymmentäviittä vuotta. Jos en muuten, niin pirrruuttani, pysyttelen politiikassakin sinne asti. Tuleehan kannustettua nykyistä, sitkeää senioritukijoukkoanikin pysymään äänestyskunnossa siihen asti. Millähän matematiikalla se yhtälö ratkaistaan?

Luistavaa, muttei liukasta kevättalvea loppuun asti lukeneille

Arja Karhuvaara
kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu