Kokoomusblogi

Ulkona huikaisevan kaunis talviaamu; auringon kelmeä kajo hopeoi puiden ja pensaiden lumipeittoa. Kahdenkymmenenkahden asteen pakkanen jähmettää luonnon, räiskyy hengityksessä ja askelissa. Pörheä mustarastas nauttii aamiaiseksi jäätyneitä tuhkapensaan marjoja. Pihassa rikkumaton rauha. Tälläisinä hetkinä tunnen olevani etuoikeutettu täällä luonnon keskellä, vanhanajan talvesta nauttimassa - Helsingin kaupungissa.

Kööpenhaminassa yritetään saada vuodenaikojen vaihtelu säilymään
maapallolla. Tärkeä kokous näytti viime metreillä sotkeutuvan
lautasongelmaan: kuka saa istua missäkin salissa mistäkin puhumassa ja
päättämässä. On merkillistä, että vuosikausia valmistellussa kokouksessa ei
onnistuta sopimaan edes kokousteknisistä menettelytavoista. Onkohan kaikilla
osanottajilla edes halua saada päätöksiä aikaan itse asiassa?

Ystäväperhe lensi joulun viettoon Malediiveille. Turismi on siellä nykyään
pääelinkeino, ja maa tekee kaikkensa, että matkailijat löytäisivät sen
hiekkarannat ja uudet hotellialueet. Länsimaiset vierailijat joutuvat sinne
päästäkseen matkustamaan tuntikausia lentokoneessa ja tekemään isoa
hiilijalanjälkeä. Malediivit häviää ensimmäisten valtioiden joukossa
kokonaan kartalta, jos ilmastonmuutosta ei saada pysähtymään.

Nyt syttyy valot tuhannet, kun joulu valkeneepi. Valmistautuminen vuoden
pimeimmän ajan juhlaan vaatii valoa. Valo poistaa masennusta, antaa hyvää
mieltä ja terveyttä. Tämän vuoden jouluaika onkin kalenterin paras
mahdollinen: Kun aaton ruokaähkystä ja lahjahässäkästä on pästy, jää kolme
kokonaista päivää joulurauhasta nauttimiseen. Ja kun uudenvuoden aaton
tinaähkystä ja rakettihässäkästä on selvitty, jää toiset kolme peräkkäistä
luppopäivää rentoutumiselle.

Toivon, että mahdollisimman moni lukijani voi rauhoittua pyhien viettoon ja
unohtaa muutamaksi päiväksi arkisen aherruksen. Ei huolta, murhetta kenkään
muista! Jotta kuitenkin pakkaset tuikeat tulevaisuudessakin tuntuisivat ja
Malediivit pysyisi pinnalla, voisimme joulunakin tehdä pieniä ekotekoja.
Yhden tuhansista valoista voisi sammuttaa edes välipäiviksi!

Ihanaa jouluaikaa!

Sirkka Lekman
Piirin puheenjohtaja 2010-2011

Seuraavana päivänä samainen lehti oli haastatellut koululaisia ja jutun pääviesti oli selvä: Koulukiusaamista esiintyy paljon. Lapset ovat voimattomia kiusaamisen edessä, eivätkä uskalla puolustaa kavereitaan. Kaikkein pahinta mielestäni on se, että lapset eivät usko, että aikuiset voivat auttaa. Vanhemmille tai opettajille kiusaamisesta ei kannata kertoa, koska se ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa.

Kiusaaminen jättää pahimmillaan elinikäiset arvet. Arvet ovat aina henkisiä, mutta valitettavan usein myös fyysisiä. Me aikuiset emme voi vähätellä ongelmaa, sillä se on todellinen.

Kiusaamisen suhteen on oltava absoluuttinen nollatoleranssi. Kiusaamiseen pitää puuttua välittömästi ja riittävän järeillä keinoilla. Kiusaajat on tunnistettava ja heitä on puhuteltava. Asia on myös saatettava kotien tietoisuuteen jo heti ongelman ilmettyä. Kouluissa on oltava selkeä toimintamalli kiusaamisen varalta. Kiusaaminen on rangaistavaa, eikä sitä voi sallia.

Kiusatun nöyryyttämistä on vältettävä. Asian käsittelyn on oltava johdonmukaista ja aikuisten on myös otettava vastuu kiusaamisen loppumisesta. Mikäli kiusaaminen edelleen jatkuu, on asiaa vietävä eteenpäin. Jokainen kiusaajan ja kiusatun lähipiiriin kuuluva aikuinen on vastuussa siitä, että kiusaaminen loppuu. Koulun omien voimavarojen loppuessa on moniammatillinen yhteistyö tarpeen. Helsingissä on koulukuraattoreja, perheneuvola, psykologeja ja muita lasten ongelmiin perehtyneitä aikuisia.

Kuka on uhri? Usein kuulee mainintoja siitä, kuinka kiusaamisessa uhri onkin kiusaaja itse. On varmasti totta, että kiusaajalla on monia ongelmia, jotka heijastuvat ympäristöön kiusaamisena. Lähtökohta on kuitenkin se, että kiusattu on uhri, jota on pyrittävä kaikin tavoin auttamaan ja suojelemaan. Ketään ei saa pahoinpidellä fyysisesti tai psyykkisesti.

Helsinki on ottanut nollatoleranssin koulukiusaamiseen. Hyvä! Nyt odotan, että surullisia pikku-uutisia hakatusta lapsesta ei enää lehdissä näy.

Hyvää ja rauhallista joulun aikaa kaikille!

Laura Räty
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja

Pääkaupunkiseudulla on jo yhteiset asunto- ja yhteiset työssäkäyntimarkkinat. Myös palveluihin ja harrastuksiin hakeudutaan pitkälti yhteisesti. Silti alueella on vahva kunnallinen itsehallinto, kunnallinen verotusoikeus ja kunnallinen kaavoitusmonopoli. Ei siis yhteisesti, vaan kussakin kaupungissa erikseen. Yhtälö on vähintäänkin epätasapainossa.

Varsinkin maankäytön, asumisen ja liikenteen osalta nykyiset kuntarajat ovat ongelmallisia. Ne estävät - tai ainakin vaikeuttavat huomattavasti kokonaisuuden näkemistä. Ne johtavat helposti osaoptimointiin. Ne johtavat myös - väitettiin mitä tahansa - kilpailuun ns. hyvistä veronmaksajista. Jos aluetta osattaisiin ja voitaisiin aidosti katsoa kokonaisuutena, olisi huomattavan paljon paremmat eväät tarkoituksenmukaisesti päättää, minne kaavoitetaan mitäkin, minne rakennetaan mitäkin ja mitä liikenneväyliä priorisoitaisiin. Myös sosiaalista segregaatiota olisi huomattavan paljon helpompi torjua. Monia muitakin etuja olisi saavutettavissa.

Palvelutuotannon osalta yhtälö ei ole yhtä ilmeinen. Vaikka sille, että myös kunnallisessa palvelutuotannossa voitaisiin hyödyntää ns. skaalaetuja, ei ole olemassa mitään teknistä tai luonnontieteellistä estettä, käytäntö on osoittanut asian vaikeaksi.

Perusasiasta eli kuntarajojen aiheuttamasta haasteesta ei itse asiassa vallitse erimielisyyttä. Erimielisyys sen sijaan vallitsee siitä, mitä asialle pitäisi tehdä.

Periaatteessa käytössä on ainakin kolme eri vaihtoehtoa. Ensimmäinen näistä on vapaaehtoinen yhteistyö kaupunkien kesken. Ideana tällöin on, että kaupungit yhteistyötä tekemällä vähentävät niitä ongelmia, joita kuntarajoista aiheutuu. Siis tästä - eli että kuntarajat aiheuttavat ongelmia, ei ole erimielisyyttä - muutenhan esimerkiksi vapaaehtoisen yhteistyön merkitystä ei niin kovasti korostettaisi. Yhteistyömalliin liittyy lisäksi se, että osa tehtävistä hoidetaan erilaisten kuntayhtymien kautta. Nämä kuntayhtymät ovat kaikkea muuta kuin ongelmattomia.

Toinen vaihtoehto on jonkinlainen seutuhallintomalli, jossa siis käytännössä siirrettäisiin osa kaupungeille nyt kuuluvista asioista päätettäväksi seudullisesti. Käytännössä tämä tarkoittaisi uutta seudullista päätöksentekoelintä, mitä todennäköisimmin uusia vaaleja ja uusia virkamiehiä. Joidenkin mielestä tähän pitäisi liittää myös uusi veroporras. Kaupungit säilyisivät itsenäisinä, mutta niiden tehtävämäärä vähenisi.

Kolmas vaihtoehto perustuu kuntaliitoksiin, jotka siis kerta kaikkiaan poistaisivat ongelmia aiheuttavat kuntarajat.

Kaikille malleille on kannattajansa.

Muun muassa kuntaministeri Kiviniemi kannattaa seutuhallintoa. Itse olen liputtanut kuntaliitosten puolesta. Vaikka malli meillä on eri, perusnäkemys siitä, että nykyisellä yhteistyömallilla ei saada aikaiseksi riittävän hyviä tuloksia, on sama. Tätä mieltä ovat useimmat niistä, jotka itse eivät henkilökohtaisesti ole mukana yhteistyömallissa.

Jotta saisimme ajattelullemme lisää aineksia, päätimme hallituksessa laajan kansainvälisen selvityksen tekemisestä. Tarkoituksena on käydä läpi lähialueiden ja eräiden kaukaisempienkin maiden metropolialueiden hallintomalleja. Mitä muualla on tehty? Miksi? Mitä tehtäviä on siirretty pois kaupungeilta? Mikä valtion rooli on ollut? Muitakin tulokulmia tietysti löytyy.

Selvitykset valmistuvat siten, että ratkaisut voitaisiin tehdä seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Pidänkin selvänä, että seuraava hallitus tulee ohjelmassaan ainakin jollain tasolla ottamaan kantaa pääkaupunkiseudun rakenteisiin. Se kuinka pitkälle silloin mennään, on vaikea arvioida. Se on kuitenkin selvää, että valtiolle tulee sitä vähemmän puuttumisen syitä, mitä enemmän kunnat osaavat tätä ennen omaehtoisesti asiaa edistää. Siis sitä peruskysymystä, että yhteiset asunto- ja yhteiset työssäkäyntimarkkinat sekä kuntalaisten oikeus saada palvelunsa tarkoituksenmukaisesti ja kustannustehokkaasti edellyttää seudun näkemistä kokonaisuutena. Siis aidosti - ei vain juhlapuheissa.

Tilanne on sillä tavalla tavattoman vaarallinen, että kukaan ei halua ääneen puhua keisarin uusista vaatteista. Ollaan vaan niin kuin asiat jotenkin korjaantuisivat itsestään. Niin ei kuitenkaan tule käymään, vaan vinoutunut palveluelinkeinoihin nojautuva kansantalous riutuu entisestään.

Helsingin horisontista katsottuna haasteet ovat mittavat. Sosiaali- ja terveysmenot jatkavat totutusti nousuaan eikä asialle näytä olevan mitään tehtävissä. Kukaan ei oikeasti halua keskustella palvelujen laadusta, laajuudesta, tarjonnasta tai tuotantotavoista. "Näin on aina tehty". Valtio sysää lisää tehtäviä kuntien kontolle antamatta kuitenkaan niiden toteuttamiseen tarvittavia resursseja. Huono juttu.

Luulen, että jos tänään pitäisi puhtaalta pöydältä perustaa yksikkö nimeltä kunta, niin ei sen rakenne näyttäisi lainkaan siltä kuin nyt. Kunnat, myös Helsinkimme ovat aikojen saatossa ottaneet itselleen tehtäviä joiden hoitaminen ei kuulu kansalaisten peruspalveluihin.

Demarit budjettisovun ulkopuolella

Helsingin vuoden 2010 budjetti tehtiin ensimmäisen kerran minun aikanani (25 vuotta) ilman demareita. Juttu on aika kummallinen ja mielestäni varsin valitettava. Ollaanhan totuttu siihen, että kolme suurta sopivat budjetista keskinäisissä neuvotteluissaan. Demareiden kantaan vaikutti varmasti valtakunnallinen asetelma, jossa he ovat oppositiossa. Tilannetta on pidettävä sekä poikkeuksellisena että todellakin valitettavana. Kyllä tovereitakin olisi tässä tarvittu. Homma ratkesi ainakin nimellisesti veroprosenttiin.

Jatkuvat katutyöt kansalaisten riesana

Viime kesänä selvittelin itsekseni syitä jatkuviin, liikennettä haittaaviin katutöihin. Kävi ilmi, ettei ole olemassa koordinointia esimerkiksi rakennusviraston, Helsingin Energian ja Helsingin Veden kesken siitä, mitä ja missä kulloinkin kaivellaan. Jokainen tekee oman suunnitelmansa mukaan ja niinpä monttuja on ammollaan näennäisesti samoissa paikoissa pitkäänkin. Tämä ärsyttää mm. meitä omilla autoillamme ajavia mutta se häiritsee myös julkista liikennettä ja aiheuttaa turhia vaaratilanteita.

Parantamisen varaa on tässä asiassa todella paljon.

Maahanmuuttoa meidän ehdoillamme

Kuulun muuten niihin ihmisiin, joiden mielestä maahanmuutto on huono juttu, kun ei päästä itse kunnolla valitsemaan tulijoita. En ole edes vakuuttunut siitä, että niitä niin hirveästi tarvitaankaan - ja jos tarvitaan niin tilaamalla kyllä saa. Lehdessä oli juttu, jonka mukaan "kymmenjäseniselle somaliperheelle on vaikea löytää asuntoa..."  Vai niin.

Epätervettä meininkiä?

Olen päättäväisesti ryhtynyt käyttämään oikeita elintarvikkeita. Voita, kermaa, suolaa, kunnon lihaa ja niin edelleen. Punaviiniä ja oliiveja nautin mieluusti. Kun en tietenkään ole allerginen millekään ruoka-aineille, niin olen keskittynyt syömään hyvin ja hyvää: minkäänlaiset kevyt-, terveys-, vähärasva- jne tuotteet eivät tule kuuloonkaan. Koiramme Nalle on samaa mieltä.

Teen lähes kaikki kaupunkimatkat omalla autolla, se on oikein mukavaa. Lentelen erilaisille matkoille aina kun vaan niitä on tarjolla. Hiilijalanjälki ei huoleta tippaakaan.

Kirjoittaja on lähes kaikesta riippumaton valtiotieteiden maisteri, jota kaamos ei erikoisemmin masenna.

Valtionosuuksia kunnille jaetaan ensi vuonna noin 10 miljardia euroa, millä rahoitetaan lähes 20 % kuntien menoista. Valtionosuudet ovat merkittävä tulonlähde suurelle osalle kuntia, mutta eivät pääkaupunkiseudulle. Ensi vuoden valtionosuudet maksetaan könttäsummana kunnille yhdistäen sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetus- ja kulttuuritoimen osuudet. Ne lasketaan ottaen huomioon kunnan asukkaiden lukumäärä, työttömyyskerroin, sairastavuuskerroin, päivähoitokerroin, vammaisuuskerroin, lastensuojelukerroin jne. Laskentakaavat ovat monimutkaisia ja kunnat yrittävätkin kaikin tavoin manipuloida toimintaansa, jotta kertoimet olisivat mahdollisimman edullisia. Mm. lastensuojelukerroin perustuu vuoden viimeisenä päivänä huostaan otettujen lasten lukumäärään, joka lisää huostaanottoja loppuvuodesta.

Valtionosuuksien määräytymisperusteita yritettiin kehittää yhteistyössä valtionvarainministeriön, opetusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa, mutta ne jäivät ennalleen. Mukana oli ensimmäistä kertaa Helsingin kaupungin rahoitusjohtaja Tapio Korhonenkin, mutta korjauksia ei saatu yhteisesti hyväksyttyä. Valtionosuusjärjestelmä suosii edelleen tehotonta toimintaa eikä ota huomioon kustannusvaikuttavuutta eikä terveydenedistämistä.

Pääkaupunkiseudun kuntia kohdellaan kaltoin valtionosuuden määräytymisessä, koska niiden kohdalla otetaan huomioon verotulontasaus. Tasaus vie lähes kaikki valtionosuudet Itä- ja Pohjois-Suomen köyhiin kuntiin. Joka neljännessä kunnassa valtionosuuksilla rahoitetaan yli 50 % toimintamenoista, kun Helsingissä korvataan vain pari prosenttia. Meillä Helsingissä valtion osuus on 277 euroa asukasta kohti, kun sitä Hyrynsalmella, Enontekijössä, Kivijärvellä, Kemijärvellä jne. maksetaan yli 3000 euroa per asukas. Espoossa valtionosuudet ovat negatiiviset, eli espoolaiset joutuvat maksamaan valtiolle siitä, että saavat olla olemassa. Jopa Hämeenlinnassa valtionosuudet ovat 1229 euroa per asukas.

Valtionosuusjärjestelmä vaatisi 2011 budjettiin mennessä täydellisen uudistamisen. Sen tulisi olla kuntaliitoksiin kannustava, hyvään hallintoon tähtäävä ja terveyttä edistävä. Verotulon tasaus ei saisi olla niin ankara, että se vie kaikki valtionosuudet pääkaupunkiseudun kunnista.

Sirpa Asko-Seljavaara
kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja