Kokoomusblogi

Helsingin valtuustossa hyväksyttiin tänä keväänä ensimmäistä kertaa valtuustostrategia seuraaville neljälle vuodelle. Yritykset mainitaan strategiapaperissa moneen kertaan, ja kaupungin arvoihinkin on kirjattu yrittäjämielisyys. Yrittäjämielisyyteen pyritään strategian mukaan mm. tonttitarjonnan, toimitilarakentamisen, yksinkertaistetun asioinnin ja muun yhteistyön keinoin.

Kunnallisen päätöksenteon yhteydessä tutkitaan esimerkiksi päätösten terveysvaikutukset. Olisin kaivannut strategiaan - ja tein siitä tuloksetta ponsiehdotuksenkin - myös kaupungin keskeisistä päätöksistä yrityksille aiheutuvien vaikutusten arviointia. Suurin osa kunnissa tehtävistä päätöksistä vaikuttaa myös yritysten toimintaedellytyksiin, vaikka sitä ei pahimmassa tapauksessa päätöksentekohetkellä edes tiedosteta.

Kaupunki kuuluu ihmisille, mutta myös yritykset koostuvat ihmisistä ja pitävät meidät ihmiset leivässä ja lämpimässä. Nimenomaan pienet ja keskisuuret yritykset, jotka ovat joustavia ja uudistumiskykyisiä ja muodostavat Helsingin talouden selkärangan. Peräti 83 prosenttia helsinkiläisistä yrityksistä työllistää alle viisi henkilöä. Uudet työpaikat syntyvät pääasiassa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Lisäksi kokemusten mukaan pienet yritykset ovat taloudellisen taantuman jälkeen ensimmäisinä lisäämässä henkilöstömääräänsä taloudellisen tilanteen kohentuessa. Onkin tärkeää, ettemme etenkään laman aikana heikennä elinkelpoisten yritysten toimintaedellytyksiä harkitsemattomilla päätöksillä, kun ne ovat tilapäisesti heikoimmillaan.

Joissain muissa yrittäjämielisissä kunnissa (esimerkiksi Alavudella) yritysvaikutusten arviointi on jo käytössä. Päätösten yritysvaikutusten arvioinnin laajuus ja tekotapa riippuvat tehtävän päätöksen tärkeydestä ja sen oletetuista vaikutuksista. Pienempien päätösten yhteydessä valmistelijalla on todennäköisesti oman kokemuksen perusteella näppituntumaa arviointia varten. Suuremmissa hankkeissa lisätietoja saatetaan joutua hankkimaan muilta hallintokunnilta, alueen yrityksiltä tai ulkopuolisilta asiantuntijoilta. Vaikutusten arvioinnin yhteydessä pitäisi pohtia myös ehdotetulle päätökselle vaihtoehtoja, etenkin silloin, jos vaikutukset näyttäisivät olevan arvioinnin perusteella kielteisiä.

Kunnallinen päätös edellyttää yritysvaikutusten arviointia erityisesti silloin, jos sillä muutetaan aikaisempaa linjaa. Arviointi on olennaisen tärkeää myös silloin, jos päätös saattaa vaikuttaa kunnan houkuttelevuuteen yritysten sijaintipaikkana. Samoin kaikki yrityksen toiminnan aloittamiseen tai jatkamiseen ja moniin yksittäisiin yrityksiin tai monia työntekijöitä työllistäviin yrityksiin vaikuttavat päätökset täytyy arvioida.

Tällaisia päätöksiä tehdään Helsingin kaupungissa jatkuvasti, erityisesti kaavoituksen ja maankäytön, liikenteen suunnittelun ja kaupungin hankintojen yhteydessä.

Kun esimerkiksi päätetään tarjouskilpailuissa edellytettävien vakuuksien suuruudesta tai yhdellä kertaa kilpailutettavien kokonaisuuksien laajuudesta, saatetaan viedä pienyrittäjiltä mahdollisuudet osallistua kilpailuun, jos vaadittavat vakuudet ovat niiden resursseihin nähden liian suuret tai kilpailutettava kokonaisuus on liian laaja. Pienet yritykset saattaisivat kuitenkin kyetä tuottamaan laatua, johon suuryritykset eivät välttämättä pysty. Ei ole myöskään järkevää siirtyä kunnan monopolista muutaman harvan ison yrityksen oligopoliin, jolloin kilpailutuksesta saatavat hintaedut voitaisiin ajan kuluessa menettää. Tarjouskilpailuihin tarvitaan pieniä yllättäjiä, jotka pitävät isot tarjoajat varpaillaan.

Liikennejärjestelyin voidaan puolestaan ohjata potentiaaliset asiakkaat suosimaan tiettyjä ostospaikkoja - ja huonoimmassa tapauksessa torpedoida jonkin yrittäjän menestymisen mahdollisuudet. Autopaikkojen vähentäminen tietyltä alueelta heikentää suoraan sellaisten liikkeiden elinmahdollisuuksia, joista pitäisi poistua raskaiden kantamusten kanssa. Kadunpätkän muuttaminen kävelykaduksi puolestaan saattaa lisätä kahvilan vetovoimaa. Bussipysäkin sijainti vaikuttaa lineaarisesti ihmisten reittivalintoihin.

Välillä on tehtävä yksittäisten yritysten kannalta ikäviäkin päätöksiä, mutta näin ei saisi tapahtua vahingossa - siksi yritysvaikutusten arviointi!

Pia Pakarinen
kaupunginvaltuutettu, opetuslautakunnan puheenjohtajapienyrittäjä
www.piapakarinen.net

Suomalaiseen perheeseen on keksitty uusi kokoonpano; isä, äiti, lapset ja koulukuraattori. Tyrkyllä on myös muodostelma, johon kuuluu huoltaja (-ia), lapset ja perhepsykologi. Jokela-raportissa huudetaan apuun viittäsataa koulupsykologia ongelmien hoitamiseksi. Miksei tuhat, kymmenentuhatta! Herätkää!

Kun nuori mies tarvitsee psykologia, on jo housuissa. Tällöin hoidetaan seurauksia, ei syitä. Toki nuorisoon erikoistuvilla kuraattoreilla ja psykologeilla on kohteensa ja heitä tarvitaan. Totta kai. Ja nykyisin ilmeisesti aiempaa enemmän.

Mutta miissä ovat poikien kerhot? Ei missään! Sinne ne virat. Poika tarvitsee ohjausta kotinsa ulkopuolellakin. Ja ystäviä. Suomen Akatemian tuoreen tutkimuksen mukaan (Salmela-Aro 2009) etenkin lukio on monelle nuorelle vaativa elämänvaihe. Lukiotytöistä jopa viidesosa kärsii koulu-uupumuksesta."Tytöt kokevat poikia enemmän menestymisen paineita, jotka usein kasvavat kaveripiirin vaikutuksesta", Salmela-Aro kuvailee. Mutta mitäs sitten kun ei ole edes kavereita. Stakesin Kouluterveys 2008 -raportti kertoo, että 15 %:lla pääkaupunkiseudun yläkouluikäisistä pojista ei ole yhtään ystävää. Lähes yhtä moni sanoo, ettei juuri koskaan puhu vanhempiensa kanssa omista asioistaan.

Uskokaa tai älkää, poika haluaa poikien aktiviteettejä. Ja niitä tehdään yhdessä livenä tai luomukaverin puuttuessa virtuaalimaailmassa. Yhteiskunnan on lisättävä tukeaan nuorisotyötä tekeville tahoille kuten urheiluseuroille, partiotoiminnalle, seurakunnille ja kaikille muille myös, jotka tekevät nuorisotyötä. Nuorison kokoontumispaikat ovat tärkeitä, ja ohjaajamiehiä tarvitaan sielläkin.

Suomalainen nuorimies on edeltäjiään viisaampi, enemmän maailmaa nähnyt, kokenut ja kuullut. Hänellä on kapasiteettiä käytettäväksi. Se energia vain tulee ohjata oikeaan suuntaan. Kauhajoen ja Jokelan jälkeen sadat koulut ovat saaneet uhkauksia. Väitän, että lähes tai kaikki ovat pojilta. Niin kuin poikien tekemiä ovat olleet Myyrmäen, Jokelan ja Kauhajoen murhat.

Mediassa nuorista miehistä tehdään mihinkään pystymättömiä pullamössöjä, jotka elävät virtuaalimaailmassaan. Miksi tehdään? Kuka tekee? Olen kouluttanut tuhansia suomalaisia poikia ja nuoria miehiä. Hyviä jätkiä, sanoisin, ja edeltäjiään viisaampia, kuten aiemmin totesin. Mutta liian monella heistä itsetunto on riisuttu jo nuoruudessaan. Miehet ylös!

Tyttöjä on hyysätty riittävästi. He pärjäävät ja loistavat ja paistattelevat lehtien palstoilla. Mutta missä ovat pojat? Eikä poikia ole kouluissa enää ollenkaan? Missä he lymyilevät? Aivan, he ovat tyttöjen takana. Siis poikia on autettava. Heidät on vedettävä takarivistä eturivin myös linssiluteiksi ja tietokoneiden virtuaalimaailmasta reaalimaailmaan. Tarvitaan poikien ohjaajia, esikuvia, miehiä, jotka tuntevat poikien maailman.

Katselin sydäntalvella ajankohtaisohjelmaa jossa emansipaatiotätsyt pohtivat tasa-arvoa. He totesivat, että naisasialiikkeen tehtävänä ei ole huolehtia miesten tasa-arvosta. Hohhoijaa. He taisivat olla oikeassa. Nyt tarvitaan miehiä!

Kuka huomaa, kuka välittää?

Poikiemme puolesta
Jarmo Nieminen
Kaupunginvaltuutettu

Yksi merkittävistä kuntien palveluiden suunnitteluun vaikuttavista haasteista on väestön ikääntyminen ja iäkkäiden henkilöiden suhteellisen osuuden kasvu. Onnistuneiden hyvinvointipoliittisten ym. toimenpiteiden vaikutuksesta väestön elinikä on Suomessa pidentynyt ja samalla on terveiden elinvuosien määrä lisääntynyt. Helsingissä 75 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa tämän valtuustokauden aikana n. 2000:lla ja 60-74-vuotiaiden määrä runsaalla 10 000:lla. Samaan aikaan lasten ja nuorten sekä työikäisten suhteellinen osuus väestöstä vähenee. Tulevaisuuden yhteiskunnassa on entistä enemmän iäkkäitä ihmisiä, ja valtakunnallisen ennusteen mukaan väestöllinen huoltosuhde muuttuu merkittävästi. Saattaapa olla, että näköpiirissä on vähitellen hidastuva yhteiskunta, mikä pakottaa meidät kaikki muuttamaan arvojamme ja asenteitamme ikääntymistä ja iäkkäitä ihmisiä kohtaan - toivon mukaan myönteisempään suuntaan.

Lähitulevaisuuden ikäihmiset ovat suurien ikäluokkien edustajia, joiden tarpeet, toiveet ja odotukset julkisilta ja muilta palveluilta ovat todennäköisesti erilaiset kuin tämän hetken ikäihmisten, pulan ja sodan kokeneiden odotukset. Jos palveluja halutaan kehittää asiakaslähtöisesti, on tämä otettava huomioon. Ei ole enää mielekästä koota iäkkäitä ihmisiä laitosmaisiin olosuhteisiin muun yhteiskunnan ulkopuolelle. Toki edelleen tarvitaan ympärivuorokautista hoitoa esim. vaikeita dementoivia sairauksia sairastaville, mutta hoidon järjestämisessä on syytä miettiä uusia, inhimillisempiä ja avoimempia toimintamalleja ja -tapoja.

Valtakunnallisen Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksen läpileikkaavana periaatteena on hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Käytännössä se tarkoittaa panostusta hyvinvointia ja terveyttä edistäviin toimiin ja palveluihin, joiden tavoitteena on ikäihmisten toimintakyvyn säilyminen niin, että ihmiset voivat asua omissa kodeissaan nykyistä pidempään - suurin osa elämänsä loppuun saakka. Omassa kodissa asumisen on todettu olevan myös ikäihmisten oma toive, minkä tukemiseksi kotihoitoa ja omaishoidon tukea suositellaan valtakunnallisessa Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksessa lisättäväksi. Vastaavasti suositellaan pitkäaikaisen laitoshoidon, erityisesti sairaalahoidon vähentämistä ja palvelurakenteen painopisteen siirtämistä palveluasumistyyppiseen ympärivuorokautiseen hoitoon. Valtakunnan tasolla on jo kehitteillä uudenlaisia palvelukonseptimalleja kuntien käyttöön.

Helsingissä on jo menty vahvasti valtakunnallisia tavoitteita kohti kotihoidon lisäämisessä ja uudistamisessa, palveluasumisen vahvistamisessa ja uudenlaisen yksiportaisen, ympärivuorokautisen hoidon palvelukonseptin, ns. monipuolisen vanhustenkeskuksen pilotoinnissa. Laitosvaltaisuuden vähentäminen on vielä ratkaisua odottavien kysymysten listalla, sillä valtakunnallisena tavoitteena on laitoshoidon kattavuuden vähentäminen 3 %:iin 75 vuotta täyttäneestä väestöstä vuoteen 2012 mennessä. Helsingissä on tuoreimpien tilastojen mukaan 75 v. täyttäneistä pitkäaikaisessa laitoshoidossa runsas 7 % eli yli kaksinkertainen määrä tavoitteeseen verrattuna. Helsingissä tosin on omia väestöllisiä erityispiirteitään kuten muuta maata korkeampi yksin asuvien osuus, millä on merkitystä palvelujen järjestämiseen.

Palvelurakenteen uudistamisen lisäksi on tarpeen miettiä, miten palveluketju saadaan toimivaksi. Samoja ihmisiä siirrellään hoitomuodosta toiseen heidän tilansa mukaan. Olisiko tähän ratkaisuna siirtyminen kokonaan nyt pilotoitavaan yksiportaiseen ikäihmisten ympärivuorokautisen hoidon malliin? Pääsisimmekö jatkossa siihen, että jokainen ikäihminen saa tarpeensa mukaisia palveluja omaan kotiinsa, olkoon se sitten yksityisasunto tai asunto palvelutalossa. Palvelutalojen pienryhmäkodit antavat turvan ja huolenpidon dementoivia sairauksia sairastaville henkilöille. Sairaalaan siirryttäisiin vain sairauden sattuessa lyhytaikaisesti. Tämä malli vaatii vielä testausta ja kustannuslaskentaa, mutta ideologialtaan se olisi ikäihmisten kannalta nykyistä parempi.

Väestön ikääntymisen haasteeseen vastaamiseksi ja palveluranteen sekä palvelujen sisällön kehittämiseksi Helsinkiin tarvittaisiin nykyisen vanhuspalveluohjelman jatkoksi entistä laajemmassa yhteistyössä laadittu ikääntymispoliittinen strategia. Siinä voitaisiin sopia siitä, miten kukin hallintokunta osaltaan edistää iäkkäiden hyvinvointia ja terveyttä toimintakyvyn säilyttämiseksi ja kotona asumisen tukemiseksi. Esim. uusien asuinalueiden suunnittelussa on hyvin tärkeää huomioida palvelujen sijoittelu siten, että myös toimintakyvyn vajeita omaavilla henkilöillä on pääsy niihin. Samoin asuntojen ja kulkureittien sekä julkisen liikenteen esteettömyys ovat avainasemassa. Liikunta- ja kulttuuritoimi voivat tehdä paljon fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin lisäämisessä. Sosiaali- ja terveystoimelle jää vastuu iäkkäille suunnattujen hoiva- hoito- ja kuntoutuspalvelujen suunnittelusta, palvelurakenteen keventämisestä ja palvelujen sisällöllisestä uudistamisesta.

Seija Muurinen
kaupunginvaltuutettu

Maamme talouden alamäki on ollut jyrkkä. Vielä viime vuoden elokuussa ennakoitiin liki kahden prosentin bkt:n kasvua tälle vuodelle, mutta nyt maaliskuussa jo viiden prosentin supistumista. Suomi selvinnee kohtuullisesti tästäkin kurimuksesta, jos kansainvälinen kriisi kestää vain pari vuotta, koska talouden perusfundamentit ovat kunnossa. Mutta jos syöksykierre kestää pitempään, pyöritään taas pohjamudissa kuten 90-luvun lamassa.

Helsinki ei ole yhtään sen paremmassa asemassa kuin Suomikaan, pikemminkin päinvastoin, sillä Helsinkiä on kupattu jo monen hallituksen ajan muun Suomen hyväksi. Nyt Helsinki on tilanteessa, jossa verotulot romahtavat ja samaan aikaan meillä on rasitteena tyypilliset suurkaupunkeihin kasautuvat ongelmat kuten pakolaisten, turvapaikanhakijoiden ja muiden maahanmuuttajien suuri määrä, asunnottomuus, yksinhuoltajien suuri osuus jne. Jos Helsinki saisi pitää omat verotulonsa, meillä ei olisi mitään vaikeuksia selvitä mahdollisesta lamastakaan.

Päinvastoin kuin naapurikaupunkimme Espoo ja Vantaa, Helsinki ei aio avata tämän vuoden budjettia ja leikata sitä, vaikka toimintamenot kasvavat 6 % ja henkilöstön määrä kasvaa. Tällä linjauksella yritetään surfata aallonharjalla, vaikka pelkona on koko ajan, että karahdamme karille.

Nyt keväällä käydyt neuvottelut stadin kolmen suuren puolueen kesken vuoden 2010 budjetin raameista paljasti selvästi, että ainoastaan Kokoomuksen valtuustoryhmä on tiedostanut edessä olevat talousvaikeudet. Muut ovat pistäneet päänsä pensaaseen ja kuvittelevat, että kieltämällä vaikeudet ja uhat, ne voitaisiin pyyhkiä pois.

Tällä taktiikalla Helsinki on kuin Titanic, joka jatkaa juhliaan ja ajaa täyttä vauhtia eteenpäin muuttamatta kurssia, vaikka tiedetään, että edessä on törmäys jäävuoreen. Tänä keväänä olisi jo pitänyt soittaa kaikkia hälytyskelloja ja tarttua Helsinki-nimisen laivan ruoriin ja reivata kurssia. Nyt tyydyttiin vain siirtelemään kansituolien paikkoja ja asettelemaan niitä uusiin asentoihin. Näinhän toimittiin Titanicilla, kun ei piitattu edessä olevasta vaarasta. Nyt vuorostaan helsinkiläiset poliitikot eivät ole valmiita kurssin muuttamiseen, vaikka tiedetään, että talous romahtaa. Tämä on vastuutonta politiikkaa. Nyt tekemättä jätetyt ratkaisut tulevat joka tapauksessa uudelleen eteen tulevana syksynä, jolloin joudutaan tarttumaan tiukasti ruoriin ja tekemään rajujakin muutoksia. Jos nyt olisi laitettu muutos- ja suunnitteluprosessit liikkeelle, olisi saatu lisää sopeutumisaikaa.

Taikasanoja ovat kustannustehokkuus ja vaikuttavuus sekä toimintojen yhdistäminen ja tilojen käytön tehostaminen. Samoilla verovaroilla on yksikertaisesti saatava enemmän aikaiseksi. Palveluiden määrästä ja laadusta ei tarvitse tinkiä, jos ne pystytään tuottamaan tehokkaammin ja vaikuttavammin. Asukkaiden kannalta ei ole olennaista kuka tai mikä palvelut tuottaa, kunhan niitä on riittävästi saatavilla ja ne ovat laadukkaita. Ne voi tuottaa yhtä hyvin kaupunki itse tai joku kolmannen sektorin tuottaja tai yksityinen yritys.

Hannele Luukkainen
kaupunginvaltuutettu
valtiotieteen lisensiaatti

Vaihtoehtona omalle vaikuttamiselle on meitä suurempien politiikan kohteena ja uhrina oleminen. Siitä suomalaisilla on pitkä ja karvas kokemus. Mutta vähitellen suomalaiset ovat saaneet levennetyksi oman vaikutusvaltansa jalansijaa. Tässä muutama askelmerkki menneiltä vuosisadoilta.

Suomalaisten ensimmäinen osallistuminen valtakunnan asioiden hoitoon voidaan aloittaa melko tarkkaan 647 vuotta taakse. 15. helmikuuta 1362 on päivätty kirje, jolla Suomen alueella oleville asukkaille annettiin oikeus osallistua kuninkaanvaaliin. Silloin vaadittiin, että edustajien on oltava "tietäviä ja taitavia" (vittra och snälla). Se on hyvin sopiva määrite myös tänä päivänä.

Ruotsin vallan aikana suomalaisten osallistuminen eri säädyissä valtiopäiville vakiintui, vaikka valtiopäiviä pidettiin harvakseltaan ja vaihtelevin valtuuksin. Sitten Venäjän ja Ranskan välisen suurvaltasopimuksen mukaisesti Venäjä valloitti Ruotsin itäiset maakunnat eli Suomen. Viime lauantaina eli 28. maaliskuuta vietettiin Porvoon maapäivien 200-vuotispäivää. Myöhemmin puhtaasti neuvoa-antavia maapäiviä alettiin kutsua valtiopäiviksi, kunhan suomen kieleen oli keksitty sana valtio.

Vuosien 1809 ja 1809 tapahtumia on muistettu teemalla "Kansakuntaa rakentamaan". Suomalaisten itsensä hoitama hallinto sai puitteet ja kansalaisten omatoimisen osallistumisen edellytykset paranivat. Seuraava askel oli, kun nelisäätyiset valtiopäivät - aatelisto, papisto, porvarit ja talonpojat - alkoivat kokoontua säännöllisesti vuodesta 1863. Myös kunnallinen äänioikeus alkoi laajentua.

Pitkä askel kansanvallan laajentamisen tiellä oli yksikamarisen eduskunnan perustaminen ja yleisen ja yhtäläisen ääni- ja vaalioikeuden säätäminen vuonna 1906. Viimeinen este täyden kansanvallan tieltä väistyi, kun Suomi itsenäistyi vuonna 1917 ja keisarin yksinvalta ei enää ollut rajoittamassa suomalaisten omaa päätösvaltaa. Myös kunnissa tuli voimaan yleinen äänioikeus.

Mutta vielä pitkät ja raskaat vuosikymmenet Suomi oli kuitenkin vielä kaukana niistä Euroopan pöydistä, joissa meidän asioistamme päätettiin meidän päidemme yli. Suomen liittyminen Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995 toi meille vihdoin osallisuuden ja omaa ja itsenäistä päätösvaltaa myös Euroopan todellisissa asioissa.

Eurooppalaisen vaikuttamisen väylistä europarlamentti on kasvattanut koko ajan merkitystään ja vaikutusvaltaansa. Suomalaiset europarlamentaarikot ovat huomattavasti merkittävämpiä kuin säätyvaltiopäivien edustajat Ruotsin tai Venäjän vallan aikana, ja rohkenisin väittää, että jopa vaikutusvaltaisempia kuin kansanedustajat Suomen eduskunnassa.

Nyt meidän teemaksemme sopii "Eurooppaa rakentamaan". Linjaksemme käy sama kuuden ja puolensadan vuoden aikana saatu oppi: edustajamme ovat puolustamassa ja ajamassa suomalaisten ihmisten etuja, elinmahdollisuuksia ja näköalojen avartumista.

Älkäämme siis vähätelkö tätä meille avautunutta ainutlaatuista vaikuttamisen mahdollisuutta, vaan tarttukaamme siihen kaksin käsin. Tehkäämme jokainen aktiivista vaalityötä kokoomuslaisten ehdokkaiden hyväksi. Nyt jos koskaan me tarvitsemme tietäviä ja taitavia europarlamentaarikkoja Eurooppaa rakentamaan.