Kenttäpuolustus on kokoomuslaisten velvollisuus
|
Yleisen mielipiteen syyttävä sormi osoittaa tällä hetkellä kokoomusta vaalilupausten pettämisestä. Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen arveli Helsingin Sanomien haastattelussa 3.11. Tehy-keskustelun hämmentäneen ihmisiä. Hänen mukaansa puolueen gallup-kannatuksen notkahdus johtuu siitä, ettei kokoomuksen oma viesti ole mennyt perille. "Pitää miettiä, mikä on mennyt pieleen, että ei ole selkeästi saatu kerrottua mitä oikeasti on tehty - että kokoomus on kirjaimellisesti pitänyt vaalilupauksensa", Tujunen sanoo. Vaalikampanjassa esitettyjen tavoitteiden ja vaalien jälkeisten tekojen perusteella kokoomusta tulisi kuitenkin kiittää rohkeasta poliittisesta linjavalinnasta. Toisin kuin yksikään demarihallitus, uskalsi kokoomus nostaa erityistavoitteekseen palkkatasa-arvon ajamisen - naisen euron oltava saman arvoinen kuin miehen euro. Miksi hyvä tarkoitus jää julkisuudessa toissijaisten, ja jopa tahallisesti vääristeltyjen lausuntojen varjoon? Kenttäpuolustajalle on kuitenkin tärkeintä muistaa, mistä vaalikampanjassa oikeasti puhuttiin? Luvattiin puuttua koulutettujen naisvaltaisten alojen palkkaukseen ylimääräisellä valtionosuudella. Syntyi termi tasa-arvotupo. Kun tulopoliittista kokonaisratkaisua ei syntynyt, kirjattiin hallitusohjelmaan kokoomuksen vaatimuksesta erityinen tasa-arvoerä. Tätä tasa-arvoerää ei kohdistettu suoraan millekään alalle, vaan yleisesti koulutettujen naisvaltaisten alojen palkkauksen muuttamiseen. Vaalikampanjan aikana todettiin myös, ettei korotuksia voida tehdä yhdellä kerralla. Tarvitaan useampi toisiaan tukeva palkkaratkaisu.
Tuomo Valve
|
Elävä Helsinki 3/2007» PääkirjoitusTuomo Valve » Helsinkiin tarvitaan tekniikan osaajia Ulla-Marja Urho » Kustannustehokkaat hankkeet jättävät resursseja opetukseen Tuomas Nurmela » Ministeri Jan Vapaavuori Pohjoismaisen yhteistyön ja asumisen asialla haastattelu Paula Kylä-Harakka » Ilmaista matkaa ei ole keksitty Laura Rissanen » Matti Taina Kokoomukseen Tuomo Valve » Kansanedustaja Juha Hakolan arkipäivä Arkadianmäellä haastattelu Paula Kylä-Harakka » Lapsiystävällisempi Suomi Sirpa Asko-Seljavaara » Päämajakaupungista lottasäätiön johtoon. Lähikuvassa järjestön puheenjohtaja Irmeli Lemberg haastattelu Saara Hirvonen » Arkadian Kokoomuksen syntymäpäiväjuhlilla katse suunnattiin tulevaan Tiina Vallila » Itämeri tehohoidon tarpeessa Pertti Salolainen » Puheenjohtajan palsta: Mitä historia opettaa? Martti Häikiö
|
