Helsingin kokoomus ylpeänä esittää
Koska eduskuntavaalipäivä on sunnuntai, 17.4., nyt on lähes päivälleen puoli vuotta aikaa tehdä vaalityötä. Tämä on arvokas ajanjakso kaikille kansalaisille: kun ehdokkaat kampanjoivat, he tulevat tutuksi ja äänestyspäätöksen tekeminen vaalien aikaan toivottavasti helpottuu. Nyt on myös aikaa pohtia omaa arvopohjaa ja miettiä, mikä puolue vastaa parhaiten omiin yhteiskunnallisiin näkemyksiin. Aikuisen ihmisen äänestyspäätöksen perusteluksi ei riitä, että "mä äänestän sitä, ku se on niin söpö" tai "mä äänestän noita, ku ne on niin kivoja". Kaikilla puolueilla on kotisivut, joilta voi käydä katsomassa, mitä saa, jos niitä äänestää. Kumpi takaa sinun henkilökohtaisen toimeentulosi paremmin, ammattiyhdistys vai työnantaja? Onko työn verottaminen paras keino rahoittaa palvelujen tuottamista? Pitäisikö yhteiskunnan entistä enemmän tukea koulutusta ja yrittämistä, jotta uusia työpaikkoja syntyisi ja hyvinvointi sitä kautta lisääntyisi? Pitääkö kunnan tai valtion viranomaisen tuottaa jokainen palvelu, vai voisivatko yksityiset yritykset olla osa palvelujärjestelmää? Näihin kysymyksiin kannattaa miettiä oma kanta. Kokoomusta on kautta vuosien yritetty leimata rikkaiden puolueeksi. Kuitenkin pääjoukko kokoomuksen kannattajista ja äänestäjistä on pienyrittäjiä tai ihan tavallisia palkansaajia, tämmöisiä luokanopettajia, kuten minä (jo eläkkeellä). Suurimmalla osalla meistä ei ole perittyä omaisuutta, vaan omalla työllä ja yrittämisellä tullaan toimeen. Kokoomuksen ikivanha arvopohja "koti, uskonto ja isänmaa" on vuosia sitten päivitetty vastaamaan nykyisen kokoomuspuolueen arvoja ja tavoitteita:
Vapaus ja vastuu Meistä jokaisella pitää olla vapaus valita oma tapansa elää, mutta valintoihin liittyy aina myös vastuu. Mahdollisuudet itsensä kehittämiseen eivät saa olla riippuvaisia olosuhteista. Pienen kansan elinehto on korkea koulutus ja sivistys, joka synnyttää luovuutta, yrittämistä ja kilpailukykyä. Kannustaminen itsensä kehittämiseen lisää koko kansakunnan hyvinvointia. Monikulttuurisessa maailmassa suvaitsevaisuus on elinehto. Turvaverkkojen on oltava kunnossa, jotta heikoimmista voidaan pitää huolta. Ehdokkaamme ovat osaavia, yritteliäitä, työteliäitä ihmisiä, jotka ovat valmiit kansanedustajan vaativaan tehtävään. Tuleva vaalikausi ei ole helppo. Talous ja työllisyys on saatava kuntoon, jotta hyvinvointivaltiota voidaan ylläpitää. Eduskunta joutuu tekemään todella vaikeita valintoja erityisesti sosiaali- ja terveystoimessa. Ei ole yhdentekevää, ketkä Arkadianmäellä päätöksiä tekevät. "Kiva" ja "söpö" voi olla hyvä valinta BB-kilpailun voittajaksi, mutta ei koko Suomen kansan tulevaisuudesta päättämään!
Sirkka Lekman
|
Elävä Helsinki 3/2010
|
