Ajankohtaista

Kokoomus voittoon HOK-Elannon vaaleissa, vihreät suurin häviäjä

16.05.2012

Kokoomus nousi HOK-Elannon edustajiston suurimmaksi ryhmäksi toukokuun alussa käydyissä edustajistovaaleissa. Vuosina 2012-2016 osuuskaupan 60-jäsenisessä edustajistossa istuu yhteensä 17 kokoomuslaista, joka on yksi enemmän kuin neljä vuotta sitten valitussa edustajistossa. Valituista edustajiston kokoomusjäsenistä peräti 13 on Helsingistä.

Muista suurista puolueista sekä demarit että vihreät menettivät vaaleissa asemiaan. Kokoomuksen tavoin 17 paikkaan päässyt SDP menetti yhden paikan ja kuuteen paikkaan kutistunut vihreät peräti kaksi paikkaa. Kokoomuksen vaaliliittokumppanit RKP ja kristillisdemokraatit saivat yhteensä 4 paikkaa. Näin ollen Porvarillisen vaaliliiton pohjalle syntyvä ryhmittymä on selkeästi uuden edustajiston suurin 21:llä edustajapaikallaan.

Kokoomuslaiset ja Helsingissä asuvat edustajiston jäsenet vuosina 2012-2016 ovat äänimääräjärjestyksessä Sirpa Asko Seljavaara, Jaana Pelkonen, Juha Hakola, Paula Kokkonen, Lea Saukkonen, Harry Bogomoloff, Suvi Rihtniemi, Laura Räty, Dennis Pasterstein, Hannele Luukkainen, Jaakko Aspara, Sirkka Lekman sekä Eeva-Liisa Moilanen. Muualta Uudeltamaalta valituiksi tulivat Kaarina Suonperä, Jouni Särkijärvi, Raija Vahasalo ja Matti Finskas.

Ehdokaskohtaiset äänimäärät ja muu tulosdata tulevat osuuskaupan sivuille osoitteeseen: http://www.hok-elanto.fi/index.php?id=7723




Share |



Muut julkaisut

14.05.2012: Helsingin Kokoomus nimesi lisää kuntavaaliehdokkaita

02.05.2012: HOK-Elannon edustajistovaalien äänestys on alkanut

26.04.2012: KOKOOMUS EI HYVÄKSY MÄÄRÄAIKAISTEN OPETTAJIEN ”LOMAUTUKSIA” HELSINGISSÄ

21.04.2012: Helsingin Kokoomus juhli 60-vuotista taivaltaan

17.04.2012: Helsingin Kokoomus nimesi ensimmäiset kuntavaaliehdokkaansa

16.04.2012: Laura Rädylle jatkokausi puoluevaltuuston puheenjohtajana

13.04.2012: Vuoden 2011 pakolaisnainen Saido Mohamed Kokoomukseen

12.04.2012: Kokoomuksen valtuustoryhmän ryhmäpuhe 12.4.2012

11.04.2012: Elävä Helsinki-lehden uusi numero ilmestynyt

29.03.2012: Kokoomuksen valtuustoryhmän ryhmäpuhe 29.3.2012

07.03.2012: Helsingin Kokoomuksen 60-vuotisjuhlat

02.03.2012: KOKOOMUS VAHVALLA LISTALLA HOK-ELANNON VAALEIHIN

20.02.2012: Vuoden 2011 paikallisyhdistys ja järjestöjyrä valittu

16.02.2012: Kokoomuksen valtuustoryhmän ryhmäpuhe 15.2.2012

23.01.2012: Niinistö ensimmäisen kierroksen äänikuningas Helsingissä

09.01.2012: Siluettitaiteilija Sirkka Lekman leikkaa siluettikuvia Helsingin Cafe Niinistössä

20.12.2011: Matti Hirvikallio Helsingin Kokoomuksen puheenjohtajaksi

19.12.2011: Kanarian Kokoomus perustettu

09.12.2011: Mukhtar Abib demareista Kokoomuksen jäseneksi

Arkisto
HAE HENKILÖITÄ

Hae kokoomuslaisen luottamushenkilön yhteystietoja henkilön nimen mukaan.

HAE SIVUILTA

Hae koko sivustolta