Ajankohtaista
Matti Hirvikallio Helsingin Kokoomuksen puheenjohtajaksi
20.12.2011Matti Hirvikallio Helsingin Kokoomuksen puheenjohtajaksi
Helsingin Kokoomuspiirin puheenjohtajaksi vuodelle 2012 on valittu Matti Hirvikallio. Syyspiirikokouksen maanantaina valitsema Hirvikallio on eläkkeellä oleva diplomi-insinööri, jolla on takanaan pitkä järjestöura niin puolueaktiivina kuin työelämässäkin. Helsingin kunnallispolitiikasta Hirvikallio on vaikuttanut niin ikään kauan. Hän toimi kaupunginvaltuutettuna ja varavaltuutettuna vuosina 1989-2008. Tähän aikaan sisältyy muun muassa kahdeksan vuoden rupeama teknisen lautakunnan puheenjohtajana. Hirvikallio ottaa uuden luottamustehtävän vastaan innolla.
- Ajankäyttöni ja asemani mahdollistavat tehokkaan ja täysipainoisen toiminnan Helsingin Kokoomus ry:n puheenjohtajana. Vuoden 2012 toiminnallinen pääpaino on tulevan syksyn kunnallisvaaleissa. Niissä tavoitteena on yli 30 prosentin kannatus, linjaa Hirvikallio.
Helsingin Kokoomuksen varapuheenjohtajiksi valittiin Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Tatu Rauhamäki sekä Kokoomusnaisten Helsingin piirin puheenjohtaja Katja Utti-Lankinen.
Piirihallituksen jäseniksi valittiin Katariina Suomu, Tuomo Luoma, Lauri Saariluoma, Janne Rutanen, Tuomas Nurmela, Aatos Hallipelto, Otto Meri ja Eija Terhen Saarinen. Piirin luottamusmiestaloudenhoitajana jatkaa Timo Erikäinen.
Lisätietoja:
Matti Hirvikallio
Helsingin Kokoomuksen puheenjohtaja 2012
GSM 0400-505338
Muut julkaisut
20.02.2012: Vuoden 2011 paikallisyhdistys ja järjestöjyrä valittu16.02.2012: Kokoomuksen valtuustoryhmän ryhmäpuhe 15.2.2012
23.01.2012: Niinistö ensimmäisen kierroksen äänikuningas Helsingissä
09.01.2012: Siluettitaiteilija Sirkka Lekman leikkaa siluettikuvia Helsingin Cafe Niinistössä
19.12.2011: Kanarian Kokoomus perustettu
09.12.2011: Mukhtar Abib demareista Kokoomuksen jäseneksi
07.12.2011: Helsingin Kokoomus palkitsi ansioituneita jäseniään itsenäisyyspäivän juhlassaan
28.11.2011: Niinistö Munkkivuoren ostarilla 26.11.
21.11.2011: Presidentinvaalikampanjan superviikonloppu
07.11.2011: Ehdokashaku HOK-Elannon vaaleihin käynnissä
04.10.2011: Henkilövalintoja Helsingin Kokoomuksen piiritoimistolla
14.09.2011: Tatu Rauhamäki valtuustoryhmän puheenjohtajksi
18.08.2011: Helsinkiläiset ansaitsevat parempia palveluita
21.06.2011: Vapaavuori eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi
15.06.2011: Kokoomuksen Laura Räty valittiin apulaiskaupunginjohtajaksi
31.05.2011: Positiivisesta diskriminaatiosta hyviä kokemuksia
25.05.2011: Laura Räty Kokoomuksen ehdokas apulaiskaupunginjohtajaksi
27.04.2011: Kokoomus on Suomen suurin puolue
10.04.2011: Ma 11.4. Kahvila Korvassa puheenjohtaja Jyrki Katainen ja Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt
Arkisto
