Jarmo Nieminen
Puolustusvoimauudistus: Helsingin varuskunta
13.02.2012Puolustusvoimauudistuksen murheiden keskellä on jäänyt vähemmälle huomiolle mahdolliset muutokset Helsingin varuskunnassa. Nyt Helsingin puolustamisesta ottaa kokonaisvaltaisesti vastuun Kaartin jääkärirykmentti, pääkaupunkiseudun puolustukseen erikoistunut joukko-osasto.
Toki sotilasläänin lakkauttamisen myötä rykmentin tehtävät, tilat ja henkilöstömäärä tulevat uuden tilanteen mukaisiksi, mutta on tärkeää, että johtosuhteet selkiintyvät entisestään. Erinomainen päätös.
Rykmentille myös alistetaan koko Uudenmaan asevelvollisuusasioiden hoitaminen, kun Raaseporin ja Tuusulan aluetoimistot lakkautetaan ja niiden tehtävät ja osa henkilöstöstä siirretään Kaartin jääkärirykmentiin.
Etelä-Suomen huoltorykmentin lakkauttamisen myötä Kaartin jääkärirykmentti ottaa myös vastuulleen alueen huoltokeskuksen. Ehkä tämäkin lisäys näkyy rykmentin henkilöstövahvuudessa ja logistiikka-alan ammattilaisten kohdentamisessa.
Urheilukoulun siirtämistä Sandikseen väläyteltiin puolustusvoimauudistuksen esittelytilaisuuksissa. Paluu juurilleen. Ei paha hanke sekään.
Toivotan viisautta ja voimia Kaartin jääkärirykmentin nuorekkaalle päällystölle rakentaa lyhyessä ajassa uudet tehtävät ja hypätä sotilasläänin jättämiin suuriin saappaisiin.
Maanpuolustuskorkeakoulun saamat huippuarvosanat muiden yliopistojen tekemässä laatuarvioinnissa, Hyrylässä olevan Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen liittäminen korkeakouluun ja Tuusulassa olevan Koulutus- ja kehittämiskeskuksen irrottaminen uudistuksessa Maanpuolustuskorkeakoulusta mahdollistavat sotilasyliopiston entistä tehokkaamman paneutumisen puolustusvoimien, rajavartiolaitoksen ja myös muiden turvallisuusviranomaisten akateemisen päällystön kouluttamiseen.
Muutoinkin Santahaminan kehittyminen monialaiseksi eri turvallisuus- ja pelastusviranomaisten koulutuspaikaksi ja yhteistoimintaharjoitusten paikalliseksi tukikohdaksi on hyvä osoitus Helsingin sotilasläänin esikunnan ja sen seuraajan, nyt lakkautettavan Etelä-Suomen sotilasläänin esikunnan työstä viranomaisyhteistyön edistäjänä.
Siirry alkuperäiselle sivulle
Muut julkaisut
12.05.2012: Kypärät päässä02.05.2012: Guggenheim kaatui 8-7 Helsingin kaupunginhallituksessa
25.04.2012: Tervetuloa Stadiin kuseskelemaan
06.04.2012: Puolustusvoimauudistus: puolustus pitää, mikäli ... toteaa operaatiopäällikkö kenraali Peltonen
25.03.2012: Puolustusvoimauudistus: muunneltua totuutta
17.03.2012: Puolustusvoimauudistus: Uudenmaan prikaatin siirtäminen
10.02.2012: Ylipäällikkö Halonen: lakkautusten tulee olla komentajan käsissä
08.02.2012: Merivoimien muutos: Tammisaari ja Upinniemi
07.02.2012: Hallituksen yhtenäisyys ja puolustusvoimat
27.01.2012: Lumenpyörittäjien kylä
22.01.2012: Mitä väliii
21.01.2012: Mitä on yleinen asevelvollisuus
20.01.2012: Yksin kunnian kentillä
19.01.2012: Ritsoillako sitä
08.10.2011: Näin intissä, miten muualla?
08.10.2011: Luutnantin selkänahasta
30.09.2011: Aloite puolustusvoimien poistamiseksi Santahaminasta
19.09.2011: Paikallispuolustus uudistetaan
16.09.2011: Tervosen lista
Arkisto
