Pia Pakarinen

Poikkea putiikissa!

03.09.2011

Poikkea putiikissa -viikko on helsinkiläisten putiikkien ja kivijalkayrittäjien yhteinen markkinointikampanja, jossa Helsingin Yrittäjät toimii alustana tai mahdollistajana saattamalla yrittäjät yhteen. Helsingin kaupunki on kampanjassa HY:n tärkeä yhteistyökumppani.

Autoilun lisääntyminen, kiire ja oppiminen itsepalveluun ovat vähentäneet asiointia pikkukaupoissa. Tavoitteena on saada kaupunkilaiset liikkeelle ja asioimaan pikkuliikkeissä kampanjaviikon aikana. Kirjaimellisesti poikkeamaan putiikissa. Hyödyntämään palvelua. Rohkeasti sisään vaan!

Palvelua on vaikkapa se, että putiikkiin voi mennä sisään ja vaikkapa sanoa, että käytettävissä on enintään 20 euroa syntymäpäivälahjaan. Tai se, että sovituskopista voi huudella suurempaa kokoa, jos koot ovatkin kesän aikana kutistuneet.  

Tottumattomuus palvelun hyödyntämiseen näkyy mm. siinä, että moni kokee ongelmaksi mennä sisään liikkeeseen, jossa ei ole vielä yhtään asiakasta. Tarvitsemme harjaantumista! Ostopakkoa ei ole! Myyjä on tyytyväinen, että asiakas tulee sisään edes katselemaan, koska silloin muutkin arat uskaltavat tulla, ja he saattavat ostaakin.

Putiikeista löytyy sellaista tavaraa, jota muualta ei löydy. Persoonallinen asioi putiikissa!

Väestö ikääntyy, eikä voida ajatella, että ihmiset ajavat 100-vuotiaiksi autolla hakeakseen palveluja kaukaa. Ekologiset seikatkin puoltavat lähipalvelujen säilyttämistä.  Lähikaupan säilyminen edellyttää kuitenkin sitä, että sieltä ostetaan muutakin kuin se unohtunut maitopurkki.

Kaupunki on eloton, jos siellä on vain toimistoja ja asuintaloja. Putiikit tuovat elämää, houkuttelevat näyteikkunat matkan varrella tuntuvat lyhentävän kävelymatkaa. Teollisuuskatu ja Freda ovat yhtä pitkiä ? kummanko kävelisit mieluummin päästä päähän? Entä sitten matkailijat: valitsetko itse ulkomailla reitin, jonka varrella on pikkuliikkeitä, vai toimistokorttelin? Elävään kaupunkikuvaan kuuluvat pikkuliikkeet.

Helsingin Yrittäjien kivijalkaliikkeiden asiakkaille tekemästä mielipidekyselystä nousee esiin, että asiakkaat arvostavat erityisesti yksilöllisiä tuotteita ja palveluita, ystävällistä palvelua ja liikkeen tunnelmaa. Vaativat asiakkaat osaavat arvostaa asiantuntemusta ja tietoa tuotteiden taustoistakin.

Yrittäjäkyselyyn vastanneista valtaosa on huolissaan pikkukauppojen pärjäämisestä Helsingissä. Kilpailu on kiristynyt, vuokrataso on kova, katuremontit ja lumiset talvet pelottavat asiakkaita. Sähköinen markkinointi ja verkkokauppaosaaminen tulee entistä enemmän myös erikoisliikeyrittäjien arkeen ? on osattava olla ?olemassa? netissä, muuten eivät nuoret löydä liikkeisiin. Tähän HY:ltä onkin tulossa täsmäkoulutusta.

Poikkea putiikissa -viikon tärkeä sivutuote on se, että pikkuliikkeet saavat jatkossakin yhteistoiminnalleen kanavan. Mainospanostus voi olla liian kallis yksittäiselle yrittäjälle, mutta jonkin tietyn alueen tai tietyn toimialan yrittäjät voivat yhdessä saada aikaan näkyvän kampanjan.

Kaikki tuntuvat toivovan, että lähipalvelut säilyvät ja keskusta säilyy elävänä - nyt on mainio tilaisuus osoittaa se konkreettisesti ja käydä tutustumassa putiikkien tarjontaan!


Siirry alkuperäiselle sivulle

Share |



Muut julkaisut

19.07.2011: Saksalaiset kotiintuloajat

17.06.2011: Priimaa yritettiin, kohtuullista saatiin

31.05.2011: Kolmen nuoren tähden

19.05.2011: Työ, jolla on tarkoitus

15.05.2011: Koulushoppailusta

27.04.2011: Temppeli, turisti ja tungos

16.04.2011: Näin pidennetään työuria

13.04.2011: Politiikka ei voi olla suljettu klubi

11.04.2011: Mistä vaalikentillä oikeasti keskustellaan?

10.04.2011: Pakko on paras motivaattori

03.04.2011: Miksi opetamme nuoret olemaan tekemättä mitään?

29.03.2011: Takaisin takapajulaan!

25.03.2011: Piirileikkiä romanikerjäläisten kanssa

22.03.2011: Hyvä meininki

20.03.2011: Kertoisiko joku, mitä hyötyä 6+6+6 -mallista olisi?

17.03.2011: Amazing Parliament Race - Pia on kisassa mukana numerolla 80

11.03.2011: Naisyrittäjä ei käytä lapsityövoimaa - miksi hän siis maksaa lapsesta?

08.03.2011: Tärkeintä on, että nimi on kirjoitettu oikein

05.03.2011: Rekrytoikaa vaihteeksi viisikymppisiä!

Arkisto
HAE HENKILÖITÄ

Hae kokoomuslaisen luottamushenkilön yhteystietoja henkilön nimen mukaan.

HAE SIVUILTA

Hae koko sivustolta