Laura Rissanen
Väärinpysäköinti kuriin
26.10.2011
Viime viikkoina olen taas useaan otteeseen istunut jumissa ratikassa, joka ei pääse eteenpäin kiskoille pysäköidyn auton vuoksi. Se jos mikä on turhauttavaa. Oikeastaan jopa raivostuttavaa. Ilmiö on ainakin oman kokemukseni mukaan lisääntynyt. Aiemmin ongelmia esiintyi ennen kaikkea talven lumien keskellä.
Helsingissä määrättiin viime vuonna peräti 223 715 pysäköintivirhemaksua. Siis yli 600 päivässä. Luku on jopa yllättävän suuri. Joukossa on tietysti monenlaisia tapauksia ? on muutaman minuutin parkkiajan ylityksiä sekä sitten räikeitä väärinkäytöksiä esimerkiksi hätäpoistumisteiden eteen. Ja nykyään sanktio on sama tahallisesta laittomasta väärinpysäköinnistä ja tahottomasta pysäköintiajan ylityksestä.
Tällä hetkellä Helsingin ydinkeskustassa pysäköintivirhemaksu on 50 euroa ja muualla 40 euroa. Helsingin yleisten töiden lautakunta esitti viime viikolla, että pysäköintivirhemaksua korotettaisiin Helsingin ydinkeskustassa nykyisestä 50 eurosta 80 euroon ja muualla 40 eurosta 60 euroon. Tullakseen voimaan korotus vaatii sekä kaupunginhallituksen että sisäasiainministeriön hyväksynnän. Aikaisintaan korotus voisi astua voimaan ensi syksyllä.
Itse puollan lämpimästi maksujen korotuksia. On hyvä, että väärin parkkeeraamisesta sakotetaan tuntuvasti. Pysäköinninvalvonnalla edistetään liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Jotta valvonnalla on virhepysäköintiä ennaltaehkäisevä vaikutus, virhemaksun pitää olla riittävän korkea. Sitä paitsi nyt on usein halvempaa pitää auto sakkopaikalla vaikka koko vuorokauden, kuin juosta lisäämässä 4 tunnin välein kolikkoja tai ostamassa uutta lippua
Nykyiset maksut eivät ole riittäviä ehkäisemään välinpitämättömyyttä pysäköintisääntöjen noudattamisessa. Sitä paitsi tuo 80 euroa on sama kuin joukkoliikenteen tarkastusmaksu, enkä ymmärrä, miksi tarkastusmaksun pitäisi olla korkeampi kuin pysäköintivirhemaksun.
Virheellisesti pysäköidyt ajoneuvot myös haittaavat ja hidastavat joukkoliikennettä ja tavaraliikennettä. Suojatien eteen pysäköity ajoneuvo vaarantaa jalankulkijoiden turvallisuutta. Lisäksi jalkakäytävälle tai pyörätielle pysäköity ajoneuvo haittaa jalankulkua ja pyöräilyä.
Tärkeää olisi myös muuttaa lainsäädäntöä niin, että parkkisakoissa voisi olla eri portaita. Esimerkiksi juuri ratikkakiskoille parkkeeraamisesta pitäisi voida sakottaa enemmän kuin vaikka 10 minuutin ajan ylityksestä. Tämä edellyttää siis lainsäädännön muutosta. Samalla tavalla muuten myös joukkoliikenteen tarkastusmaksut pitäisi voida porrastaa niin, että toistuvasta pummilla matkustamisesta rangaistaisiin vaikka kaksinkertaisesti.
Siirry alkuperäiselle sivulle
Muut julkaisut
23.10.2011: Hämeentiestä Kallion pääkatu23.10.2011: Lähiruokaa, kiitos!
05.05.2011: Poissa silmistä, poissa mielestä
29.03.2011: Rohkeutta päätöksentekoon
14.02.2011: Kiintiönaisia ja -miehiä
Arkisto
