Sari Sarkomaa

Lukutalkoot koko Suomeen!

03.02.2012

Suomalaisten lasten ja nuorten kiinnostus lukemiseen on hälyttävästi laskenut. Niiden nuorten osuus, jotka eivät lue lainkaan vapaa-ajallaan, on merkittävästi kasvanut. Selvitysten mukaan pojista lähes puolet ei lue läksyjen lisäksi tekstiä sen enempää verkosta kuin paperiltakaan. Lukutaidon rapautuminen näkyy myös viimeisimmän Pisa-tutkimuksen tuloksissa.

Vähenevää kiinnostusta lukemiseen on syytä miettiä joka kodissa. Suomessa tarvitaankin lukutalkoot heikkenevän lukutaidon taltuttamiseksi. Arjessa tehdyt asiat voivat joskus olla paljon tehokkaampia kuin valtiovallan säädökset, hankkeet tai kampanjat. Vanhempien ja lapselle läheisten aikuisten rooli on aivan avainasemassa lasten kiinnostuksessa lukemiseen. Lapselle lukeminen on monin tavoin merkityksellistä lapsen koko kehitykselle. Kun luemme lapselle, vahvistamme lapsen kielen kehitystä, tulevaa lukutaitoa ja kiinnostusta lukemiseen. Kun lapselle on luettu, tulee kirjasta ystävä, joka kulkee mukana koko elämän.

Selvää on, että heikentynyt lukutaito ja kiinnostus lukemiseen on otettava vakavasti päiväkotiemme ja koulujemme kehittämisessä. Me pohdimme asiaa Opetushallituksen johtokunnan tämän vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Kuulemme myös tuoreen Pohjoismaisen ministerineuvoston raportin ehdotuksia. Raportin ehdotukset lisätä kouluihimme lukuharjoituksia ovat varteenotettavia. Myös lukemiseen innostavia keinoja, kuten koulujen kirjailijavierailuja ja yhteistyötä kirjastojen kanssa on syytä lisätä.

Lukeminen on tärkeää myös lapsen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Lukeminen on erinomainen tapa olla läsnä ja lähellä lasta. TV:n ja tietokonepelien vaihtaminen joinakin iltoina lukemiseen on monin tavoin lapsen etu.

On mukava tapa varata päivittäin hetki aikaa lapselle lukemiseen. Iltasatu on monelle aikuiselle ja myös minulle päivän parhaita hetkiä. Kotona ollessani rauhoitan lasten nukkumaanmenoajan puheluilta ja tietokoneelta sekä kaikelta työnteolta. Ministeriaikana kehitimme valtiosihteerini kanssa kalentereihimme termin ?iltasaturauha?, joka tarkoitti sitä, että silloin ei soiteta työpuheluja vaan luetaan lapsille. Iltasaturauha on tärkeä isommillekin lapsille ja siitä ei tingitä. Silloin äidillä tai isällä on aikaa lukea, pitää sylissä ja jutella.

Lasten ja kaikkien suomalaisten lukemiselle olisi upea asia, että saisimme kirjallisuutta arvostavan presidenttiparin. Jenni Haukio on runoilija ja Sauli Niinistö omaa yhtälailla ahkeran lukuharrastuksen ja loistavan kirjallisen ilmaisun. He olisivat kannustava esimerkki koko Suomelle.

Sari Sarkomaa (kok)

Kansanedustaja
Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja

www.sarisarkomaa.fi  


Siirry alkuperäiselle sivulle

Share |



Muut julkaisut

27.01.2012: Kiriä eläinsuojeluun!

23.01.2012: Parempaa kotiseutua ja presidenttiehdokasta kirittämässä

13.01.2012: Kiviniemi paljasti keskustan todelliset karvat

15.12.2011: Erolapsella oikeus hyvään oikeudenkäyntiin

03.12.2011: Työllisyys, Itämeri ja lapset

25.11.2011: Pois poteroista, kun isänmaan etu niin vaatii

17.11.2011: Helsingin lapset ja ensi vuoden budjetti

10.11.2011: Kyllösen ajatus kilometrikorvauksesta on kuolleena syntynyt

28.10.2011: Ruusuja ja risuja raamisopimuksesta

24.10.2011: Eläinsuojeluterveisiä eduskunnasta

03.10.2011: Fimean alueellistaminen olisi viisasta pysäyttää

28.09.2011: Keskustan kuntapolitiikkaan ei ole enää varaa

22.09.2011: Suomen lapset tarvitsevat uuden sairaalan

09.09.2011: Pukeudu punaiseen

05.09.2011: Poikkea putiikissa!

30.08.2011: Peruspalveluministerille kotiläksyjä

10.08.2011: Roskat roskakoriin vaikka sakon uhalla

30.06.2011: Taideyliopistoa ei saa hyllyttää

18.06.2011: Ruiskukkia ja risuja

Arkisto
HAE HENKILÖITÄ

Hae kokoomuslaisen luottamushenkilön yhteystietoja henkilön nimen mukaan.

HAE SIVUILTA

Hae koko sivustolta