Sirpa Asko-Seljavaara

Vanhukset on jätetty heitteille

06.04.2011

Luin Palkkatyöläinen (2/2011) lehdestä, miten Kotihoidossa työskentelevä hoitaja kertoi, että kotona hoidetaan entistä huonokuntoisempia vanhuksia. Hän kyseenalaisti erityisesti muistisairaiden vanhusten kotihoidon. Hän totesi "tuntuu julmalta, että vaikeasti muistihäiriöiset vanhukset, joiden olisi mielekkäämpi elää ympärivuorokautisessa hoidossa, harhailevat yksin kotona". Näin tapahtuu Suomessa. Raihnaisia ja muistisairaita elinvuosiaan viettävät vanhukset jätetään yksin kotiin. He eivät pääse enää ilman apua ylös sängystä, eivät pysty syömään eivätkä huolehtimaan omasta hygieniastaan, joten Kotihoito käy 2-4 kertaa vuorokaudessa hoitamassa heitä. Miten tähän on tultu?

Olin vanhuspalveluseminaarissa, jossa nuori panelisti totesi "vanhuksen pitää olla kotona niin kauan, kuin hänen voimansa riittävät, tai hän itse haluaa". Yli 85-vuotiaista 35 % sairastaa keskivaikeaa dementiaa, joten on vaikea uskoa, että kotona yksin oleminen on vanhuksen oma tahto.

Raihnaisten vuosien tullessa elämämme loppuvaiheessa tarvitsemme turvallisen ympäristön, jossa saamme hoitoa ja hoivaa. Voimme kutsua tätä hoivapaikkaa vanhainkodiksi, vanhuudenkodiksi, palvelutaloksi, ryhmäkodiksi tai tehostetuksi palveluasumiseksi, mielemme mukaan, mutta nykyinen vanhusten hoitomalli yksin kotona on väärä. Lupaan korjata sen seuraavalla eduskuntakaudellani.


Siirry alkuperäiselle sivulle

Share |



Muut julkaisut

29.03.2011: Terveydenhuolto ei ole bisnes

24.03.2011: Romanien asema Euroopassa

11.03.2011: Vanhempainvapaat ? mikä malli on paras?

02.03.2011: Pääkaupunkiseudun kunnat yhteen

17.02.2011: Työterveyshuolto turvaa työurat

12.02.2011: Alkoholin mielikuvamainonta

05.02.2011: Jätteenpoltto on Pääkaupunkiseudun juttu?

20.01.2011: Työn ja perheen yhteensovittaminen

20.01.2011: Suomalaiset, Euroopan nopeimmin ikääntyvä kansa

20.01.2011: Vaalitaistelu on kivaa!

20.01.2011: Vanhustyön keskusliiton tavoitteet hallitusohjelmaan

20.01.2011: Sirpa on kokoomuksen toiseksi eniten puheenvuoroja (592)pitänyt kansanedustaja kaudella 2007-2011.

Vanhustyön keskusliiton tavoitteet hallitusohjelmaan


20.01.2011: Sirpa on kokoomuksen toiseksi eniten puheenvuoroja (592)pitänyt kansanedustaja kaudella 2007-2011.

Mitä eläkeläisten hyväksi on tehty vaalikaudella 2007-2011?


20.01.2011: Putosin eduskunnasta

20.01.2011: Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista

20.01.2011: Pettikö Timo Soini äänestäjänsä?

20.01.2011: Laura Räty Helsingin sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtajaksi

20.01.2011: Guggenheim museo Helsinkiin

20.01.2011: Kokoomuksen ministerit edustavat kokemusta ja osaamista

Arkisto
HAE HENKILÖITÄ

Hae kokoomuslaisen luottamushenkilön yhteystietoja henkilön nimen mukaan.

HAE SIVUILTA

Hae koko sivustolta