Puheet

20.01.2010: Ryhmäpuhe kaupungin tasa-arvosuunnitelmasta

TASA-ARVOSUUNNITELMA 2009-2011
kaupunginvaltuusto 20.1.2010
Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro, valtuutettu Laura Rissanen


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuustokollegat,

Sukupuolten välinen tasa-arvo on suomalaisen yhteiskunnan keskeisimpiä perusarvoja. Tasa-arvon edistäminen on meidän kaikkien etu - siitä hyötyvät niin naiset kuin miehet.

Tasa-arvoa edistävää lainsäädäntöä on säädetty jo vuosikymmenten ajan. Näiden vuosien aikana tasa-arvo on selvästi edistänyt muun muassa naisten mahdollisuuksia edetä johtavaan asemaan sekä parantanut naisten edustusta poliittisessa päätöksenteossa. Sen sijaan työmarkkinoiden eriytyneisyyden ja palkkaerojen kaventamisen osalta kehitys on ollut hidasta.

Käsittelyssä olevassa Helsingin kaupungin neljännessä tasa-arvosuunnitelmassa näkyy kaupungin kannalta kaksi näkökulmaa. Ensinnäkin kaupunki on kuntalaisten palveluiden tuottaja, tarjoaja ja tilaaja ja toisaalta taas maamme suurin työnantaja.

Kun käsiteltävänä on nimenomaan tasa-arvolain mukainen suunnitelma, on luontevaa, että siinä korostuu naisten ja miesten välinen tasa-arvo. Mutta etenkin suunnitelman toiminnallisessa osuudessa pitäisi Kokoomuksen mielestä korostua yhdenvertaisuuden jopa naisten ja miesten välistä tasa-arvoa määräävämpänä.

Tasa-arvoon kuuluu mielestämme itsestään selvästi sukupuolten tasa-arvon ohella myös yhdenvertaisuus, eli syrjimättömyys iän, etnisen taustan, kielen, uskonnon, harrastuksen, vakaumuksen, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai minkään muun syyn perusteella. Yksinkertaisimmillaan yhdenvertaisuus on toisen ihmisen kunnioittamista sellaisena kuin hän on. Kaupungin palvelujen on oltava tasapuolisesti kaikkien saatavilla.

Kokoomuksen valtuustoryhmä toivookin, että jatkossa kaupungin tasa-arvosuunnittelussa paneudutaan sukupuolten välisen tasa-arvon ohella entistä vahvemmin kaikkiin yhdenvertaisuuslain kattamiin teemoihin.

Arvoisa puheenjohtaja,

Helsinki on maamme ainoa suurkaupunki ja samalla maamme suurin työnantaja. Tämä asema velvoittaa. Ei ole yhdentekevää, miten Suomen pääkaupungissa tasa-arvoasiat hoidetaan. Tasa-arvon toteuttaminen yleensä sekä erityisesti työmarkkinoilla edellyttää päättäväisiä toimia. Helsingin kaupungin on oltava näiden toimien eturintamassa.

Tasa-arvolain 6 a§ edellyttää, että tasa-arvosuunnitelmaan sisältyy selvitys työpaikan tasa-arvotilanteesta, mukaan lukien erittely sukupuolten sijoittumisesta eri tehtäviin, kartoitus palkkaeroista, toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi sekä arvio aiempien toimenpiteiden tuloksista. Hyvänä työnantajana Helsingin kaupungin tulisi pyrkiä vastaamaan näihin lain vaatimuksiin myös koko kaupungin tasolla, siis myös kartoittamalla virastojen välisiä palkkaeroja. Tämä ei toki ole aina yksiselitteistä, mutta on hyvä, että etenkin asiantuntijatehtävien osalta on tarkoitus jatkaa hallintokuntarajojen ylittäviä arviointeja.

Naisten ja miesten välisen samapalkkaisuuden kannalta tärkein ja tehokkain väline on suunnitelmaan sisältyvä palkkakartoitus. Kartoituksen numerot eivät valehtele. Jokainen työntekijä voi itse arvioida palkkakartoituksesta ilmenevien tietojen avulla omaa palkkauksellista asemaansa.

Helsinki on sitoutunut jo pitkään samapalkkaisuuden edistämiseen. Kaupungin tavoitteena on edelleen pienentää mies- ja naisvaltaisten alojen välisiä palkkaeroja.

Tasa-arvotoimikunnan raportti kuitenkin kertoo, että edistystä ei ole tapahtunut. Vuoden 2008 palkkakartoituksen mukaan saman virka- ja työehtosopimuksen sisällä ei tehtäväkohtaisissa palkoissa ole pääsääntöisesti huomattavia eroja naisten ja miesten kesken. Huolestuttavaa on sen sijaan se, että asiantuntijatehtävissä ja välittömissä työnjohtotehtävissä ilmenee sukupuolten välisiä palkkaeroja noin 10-15 prosentin verran miesten hyväksi.

Teenkin seuraavan toivomusponnen,

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunki laatii selvityksen, mistä vuoden 2008 palkkakartoituksen naisten ja miesten väliset 10-15 prosentin palkkaerot asiantuntija- ja työnjohtotehtävissä johtuvat.

Selvitys on luontevaa liittää esimerkiksi suunniteltuun palkkaraportoinnin kehittämiseen.

Arvoisa puheenjohtaja,

Yhä useampi helsinkiläinen haluaa yhdistää sekä perheen että työuran. Työn ja perheen yhteensovittaminen onkin yksi tärkeimmistä henkilöstöpoliittisista haasteista ja kaupungin vakiintunut tahtotila. Suunnitelman luvussa 5.5 esitetyt toimenpiteet ovat kaikki kannatettavia.

Joustavien työaikamahdollisuuksien tarjoaminen sekä esimerkiksi sairaan lapsen hoidon järjestäminen on työnantajalle myös kilpailuvaltti. Vaikka elämmekin nyt keskellä taantumaa, lähestymme aikaa jolloin osaavasta ja pätevästä työvoimasta on pulaa. Tuolloin pärjäävät ne työnantajat, jotka ratkaisuillaan mahdollistavat vanhemmuuden ja työn yhdistämisen. Kaupunki voisi miettiä myös erilaisten kotitalouspalvelujen tarjoamista työsuhde-etuina työntekijöille. 2010-luvulla työsuhdesiivooja saattaa hyvin syrjäyttää työsuhdeauton kilpailuetuna, samoin mahdollisuus olla työaikojen ulkopuolella kokonaan työnantajan tavoittamattomissa.

Kokoomuksen valtuustoryhmä pitääkin erinomaisena uudistuksena sitä, että vuodesta 2007 lähtien osan vuosilomasta on voinut pitää myös lyhennettynä työaikana. Edelleen on edistettävä etätyömahdollisuuksia.

On myös hyvä, että kaupunki kannustaa isiä perhevapaiden pitämiseen. Samoin on tärkeä jatkaa sellaisten hyvien käytäntöjen kehittämistä, joilla edistetään vuoropuhelua perhevapaalla olevien työntekijöiden kanssa. Me kaikki tiedämme, että tasa-arvonäkökulmasta vanhempainvapaiden epätasainen jakautuminen on ongelmallista muun muassa naisten työmarkkina-aseman, lasten ja isien suhteen, hoivavastuun jakamisen sekä naisten palkkakehityksen kannalta. Vanhempainvapaajärjestelmän uudistaminen on Vanhasen hallituksen tehtävälistalla ja kaupungin on hyvä seurata uudistustyötä aktiivisesti.

Kolme neljäsosaa kaupungin koko henkilöstöstä on naisia. Samaan aikaan virastojen johtoryhmien enemmistö ja osastopäälliköistäkin yli 60 prosenttia on miehiä. Näyttää siis siltä, että kaupungin tehtävissä naiset etenevät urallaan miehiä huonommin. Naisia onkin edelleen koulutettava ja kannustettava hakeutumaan johtotehtäviin. Turhan usein esimerkiksi päiväkodin ainoa miespuolinen työntekijä on yhteisön johtaja.

Arvoisa puheenjohtaja,

muutama sana toiminnallisesta tasa-arvosuunnitelmasta. Kuten jo aiemmin totesin, on hyvä, että toiminnallista tasa-arvoa tarkastellaan laajemminkin kuin sukupuolten välisen tasa-arvon näkökulmasta.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden rooli syrjäytymisen ehkäisyssä on keskeinen. Sosiaalinen syrjäytyminen koskee kaupungissamme etenkin miehiä. Suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet miesten saamiseksi sosiaali- ja terveyspalveluiden piiriin ovatkin kannatettavia.

Helsinki on yhä monikulttuurisempi kaupunki. Tämä näkyy väistämättä palveluntuotannossa. Pidämme hyvänä sitä, että suunnitelmassa niin perheiden palveluiden kuin päivähoidon ja opetuksen lähtökohtana on tyttöjen ja poikien välinen tasa-arvoisuus.

Kaupungin palveluiden osalta haluan nostaa esiin muutamia asioita. Joukkoliikenne on leimallisesti naisten, lasten ja vanhusten kulkumuoto, kuten suunnitelman sivulla 9 todetaan. Tasa-arvon edistämiseen kuuluisi sekin, että pohditaan keinoja kasvattaa miesten osuutta joukkoliikenteen käyttäjistä.

Kulttuuritoimi jää suunnitelmassa vain kirjastotoimen alaviitteeksi. Totuus on, että kaupungin tukemien kulttuuripalveluiden käyttäjistä, teattereiden, konserttien ja näyttelyiden yleisöistä, valtaosa on naisia. Eikä asiaa saisi sivuuttaa vain toteamalla, että "ainahan näin on ollut". Kulttuuripalvelut ovat myös mitä mainioin keino ehkäistä syrjäytymistä. Esitänkin seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kulttuurikeskus laatii selvityksen siitä, miten kulttuuritarjonnan piiriin saadaan houkuteltua entistä tasapuolisemmin molempien sukupuolten edustajia.

Arvoisa puheenjohtaja,

Tämän tasa-arvosuunnitelman sanat puetaan teoksi virasto- ja liikelaitostasolla. Virasto- ja liikelaitoskohtaiset toimenpidekokonaisuudet tarkistetaan vuosittain osana normaalia
talous- ja toimintasuunnittelua. Näistä toimenpiteistä ei meidän valtuutettujen ole kovin helppo kerätä tietoa. Voisikin olla ihan perusteltua, että esimerkiksi tasa-arvotoimikunnan sivujen alle koottaisiin linkit kaikkien virastojen ja laitosten yksityiskohtaisiin suunnitelmiin.

Käsissämme oleva suunnitelma on valmisteltu laajapohjaisessa työryhmässä, jossa on ollut keskeisten virastojen ja henkilöstöjärjestöjen edustus. Kiitokset kaikille valmistelijoille.

Kokoomuksen valtuustoryhmä tukee lämpimästi tasa-arvotoimikunnan esille nostamia huomioita siitä, että perhe- ja lähisuhdeväkivallan eri muotojen ehkäisyyn ja nopeaan avun saantiin paneudutaan. Surullinen tosiasia nimittäin on, että Suomessa kuolee vuosittain 20-26 naista parisuhdeväkivallan uhrina. Naisuhritutkimusten mukaan joka viides nainen on kokenut väkivaltaa nykyisissä parisuhteissaan. Taso ei ole vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Myös toimikunnan huomio selkokielisyyden merkityksestä on erinomainen - tasa-arvotyö ei saa kaatua liian koukeroiseen kieleen!

 





Share |

Takaisin
HAE HENKILÖITÄ

Hae kokoomuslaisen luottamushenkilön yhteystietoja henkilön nimen mukaan.

HAE SIVUILTA

Hae koko sivustolta