Puheet

03.02.2010: Ryhmäpuhe 2011 talousarvioehdotuksen ja 2011-2013 taloussuunnitelman valmistelusta

Raamipuhe 3.2.2010
Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laura Räty

VUODEN 2011 TALOUSARVIOEHDOTUKSEN JA VUOSIEN 2011-2013 TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELUA KOSKEVA LÄHETEKESKUSTELU

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Moni helsinkiläinen on viime aikoina huokaissut helpotuksesta. Uutisten kertoman mukaan taantuman pohja on saavutettu ja nousu on alkanut. Yleisesti näin saattaakin olla, mutta kuntatasolla tilanne ei valitettavasti ole näin ruusuinen. Suurimmat haasteet ovat Helsingin kaupungin taloudessa vielä edessä.

Me valtuutetut olemme viime vuosina tottuneet siihen, että budjetin ja raaminteon yhteydessä toiveiden tynnyri on avattu ja moniin mukaviin ja tarpeellisiin hankkeisiin on saatu jaettua miljoona poikineen. Me emme ole säästäneet vielä mistään. Vuonna 2009 eli viime vuonna Helsingin menot kasvoivat yli 7 % edellisvuoteen verrattuna. Lama-aikaan tai pulavuosiin ei ole siis varauduttu vielä millään tavoin.

Helsinkiläisten voimakkaasti lisääntyvä työttömyys ja kaupungin pienenevät verotulot tulevat näkymään kaupungin taloudessa pitkään.

Emme nouse tästä tilanteesta yhtä nopeasti kuin 1990-luvun alun lamasta noustiin, eikä kansainvälisen taloustilanteen koheneminen tule näkymään Helsingin tulopohjassa vielä muutamaan vuoteen.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Kaupungin tärkein tehtävä on tarjota asukkailleen hyvinvointipalveluita. Haluamme tarjota helsinkiläisille laadukkaita, saavutettavia ja oikea-aikaisia palveluita. Tästä emme tingi lama-aikanakaan.

Tärkeät ydinpalvelut, kuten lasten päivähoito, laadukas opetus, vanhustenhuolto, lastensuojelu ja mielenterveyspalvelut on turvattava taloustilanteesta huolimatta.

Palveluverkot ovat viime aikoina puhuttaneet sekä virkamiehiä, poliitikkoja että kaupunkilaisia. Ei ole kenenkään näkökulmasta lainkaan yhdentekevää, missä kaikkialla palveluita kaupunkilaisille tarjotaan.

Kokoomuksen valtuustoryhmän mielestä alakoulu ja päiväkoti ovat lähipalveluita ja niiden onkin sananmukaisesti sijaittava lähellä. Myös lähikirjastot ovat helsinkiläisille tärkeitä virkistyspaikkoja, emmekä pidä niistä luopumista järkevänä.

Lähipalveluiden ohella kaupunki tarjoaa lukuisan määrän muita palveluita. Näkemyksemme mukaisesti esimerkiksi terveysasemille, sosiaalitoimen palvelupisteisiin, lukioihin ja muihin toisen asteen oppilaitoksiin voi matkustaa julkisilla liikennevälineillä. Palveluita on jatkossa keskitettävä siten, että samassa rakennuksessa voi toimia useamman kaupungin hallintokunnan palveluja. Keskittämisen lähtökohtana tulee tilojen käytön tehostumisen ja taloudellisten hyötyjen ohella olla palveluiden laadun parantuminen. Keskittämällä palveluita voidaan esimerkiksi terveysasemilla siirtyä ilta-aukioloihin ja lukioissa tarjota laajempia opintomahdollisuuksia. Palveluverkkoselvityksessä ei ole mielestämme vielä läheskään riittävästi pohdittu palvelutarjontaa kaupunginosien näkökulmasta ja mahdollisuuksia keskittää vaikkapa alueen kouluun myös jotakin muuta toimintaa, kuten nuorisotalo tai kirjasto.

Joukkoliikenne on Helsingissä huippuluokkaa. Sellaisena haluamme sen säilyttää myös tulevaisuudessa. Joukkoliikennevälineiden ja asemien turvallisuutta ja siisteyttä on edelleen pyrittävä parantamaan. Kannatamme joukkoliikenteen tariffituen pitämistä nykyisellä tasollaan.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Emme voi jatkaa entiseen tapaan. Meillä ei ole varaa sellaiseen menokasvuun, joka Helsingissä on viime vuodet vallinnut. Kasvun sijasta meidän on nyt todenteolla etsittävä säästöjä ja tehostettava toimintaa. Veropohjan romahtaessa meillä ei yksinkertaisesti ole muita vaihtoehtoja ja uskonkin, että tästä asiasta olemme yksimielisiä tässä salissa. Kaupungin on sopeutettava menonsa kertyviin verotuloihin.

Palveluiden turvaaminen ja voimavarojen keskittäminen kaupungin ydintehtäviin on nyt keskeistä. Olemme viime vuosien aikana panneet alulle joukon rakenteellisia uudistuksia, joiden loppuunsaattaminen on nyt tärkeää. Mitä enemmän säästämme rahaa tekemällä asiat uudella tavalla, sitä suuremmat mahdollisuudet Helsingillä on selvitä lamasta palveluiden kärsimättä.

Helsinki on edelleen laitosvaltainen kaupunki. Me pidämme vanhuksiamme ja lapsiamme laitoksissa. Yhteisten linjausten mukaisesti laitosvaltaisuutta on purettu ja sitä on edelleen jatkettava. Huostaanotetut ja kodin ulkopuolelle sijoitettavat lapset on aina lapsen terveyden niin salliessa sijoitettava perheisiin.

Vanhusten hoivaa on vahvistettava kotihoidon parantamisella ja omaishoitoon panostamalla. Ympärivuorokautisen hoidon paikoista toivomme kodinomaisia ja aktivoivia.

Kokoomuksen valtuustoryhmä ei ole sitoutunut yhteen palveluiden tuottamistapaan. Palvelun tuottajaa tärkeämpää meille ovat laatu, hinta, jatkuvuus ja saavutettavuus.

Terveysasemien osalta vallitsee tällä hetkellä epätasa-arvoinen tilanne. Kaikilla terveysasemilla ei ole pystytty tarjoamaan tasapuolisia terveydenhoitopalveluita. Tilanteeseen on puututtava viipymättä. Kaupunkilaisten tulisi voida hakeutua vapaasti mille tahansa terveysasemalle. Nykyään on hyvin vaikea saada aikaa terveysasemalta, kun hakeutua voi vain sille yhdelle tietylle terveysasemalle ja siellä yhdelle lääkärille. Omalääkärijärjestelmää on kehitettävä niin, että se ei vaikeuta palveluihin pääsyä. Kaikki eivät tarvitse nimettyä omalääkäriä, vaan tärkeämpää on palvelun saatavuus. Tämän lisäksi yhden terveysaseman osalta tulisi edetä kohti harkittua kilpailutusta.

Kaupungin ylläpitämä infrastruktuuri on tärkeä kaupunkilaisten saama palvelu. Tieverkon kunnossapito ja turvallisuus on tärkeää taloudellisista suhdanteista riippumatta. Tänä talvena olemme saaneet huomata, kuinka paljon ongelmia koituu tavallista suuremmasta lumimäärästä ja pitkittyneistä pakkasista. Erityisen vaikea tilanne on ollut kantakaupungin asuntokaduilla. Kaupungin tulisikin analysoida muun muassa kuluvan talven tilanne tarkoin ja uudistaa odottamattomiin luonnonilmiöihin varautumisen suunnitelmat. Kaupungin on myös joustavasti saatava lisättyä kapasiteettia huolto- ja kunnossapitotehtäviin, jos tilanne niin vaatii. On järjetöntä, että esimerkiksi lumenpoistoon on käytettävissä joka talvi sama kalusto ja henkilöstömäärä. Talvet ja tarpeet ovat erilaisia ja siksi joustoa tarvitaan.
Ehdotammekin, että vastaavia tilanteita varten laaditaan järjestelmä, jonka puitteissa kaupunki voi nopeasti ostaa apuvoimia ulkopuolisilta palvelutuottajilta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Myös hallinto joutuu säästökuurille. Eläköityminen ja henkilöstön luonnollinen poistuma on käytettävä hyödyksi, eikä eläkkeelle lähtevien tilalle pidä automaattisesti palkata uusia ihmisiä. Uusia kehittämisprojekteja ei saa aloittaa vain hyvän aiheen takia, vaan projektin tavoitteena on oltava toimintojen tehostaminen. Henkilöstömenot on pystyttävä pitämään kurissa.

Hallinnon ja tukipalveluiden keskittämistä ja rakenteiden uudistamista on jatkettava. Esimerkiksi joidenkin virastojen siirtämistä edullisempiin tiloihin keskustan kalliista kiinteistöistä on joudutettava. Tilankäyttöä on muutoinkin tarkasteltava kriittisesti kaikissa hallintokunnissa.

Myöskään organisaatioiden uudistuksia ei pidä pelätä. Säästimme miljoonia siirtymällä suurpiirijärjestelmästä nykyisiin sosiaali- ja terveystoimen organisaatioihin. Olisiko tällaisia mahdollisuuksia muitakin? Esimerkki mahdollisesta organisatorisesta uudistuksesta on varhaiskasvatuksen siirtäminen sosiaalivirastosta opetusvirastoon. Tämän jälkeen voisimme pohtia sosiaali- ja terveystoimen uudenlaisia organisointitapoja.

Kokoomuksen valtuustoryhmä ei ole valmis paniikkijarrutuksiin tai populistisiin päätöksiin. Haluamme kuitenkin painottaa, että säästöt ovat välttämättömiä. Palveluverkkotarkastelun tulee olla alueellisesti tasapuolista ja asukaslähtöistä. Palveluiden keskittämisellä on talousvaikutusten lisäksi saavutettavissa myös palvelun laadun parantuminen ja monipuolistuminen.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Mittavien investointien avulla kaupunki on pitänyt talouden rattaita pyörimässä. Investoinnit esimerkiksi infrastruktuuriin ja uusiin asuinalueisiin ovat edelleen tärkeitä, mutta nyt investoinnin on harkittava erityisen tarkasti, eikä monipuolisia rahoitusratkaisuja tule pelätä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Kireinä aikoina tarvitaan innovaatioita. Kokoomuksen valtuustoryhmä haastaa kaikki kaupunkilaiset, kaupungin työntekijät, yritykset, järjestöt ja muut poliittiset ryhmät etsimään kohteita, joissa voidaan kehittää uusia toimintatapoja ja lisätä tuottavuutta. Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että koko kaupunki valjastetaan tuottavuustalkoisiin. Ehdotamme, että jokainen hallintokunta velvoitetaan luomaan tuottavuusohjelma. Olemme vakuuttuneita siitä, että jokaisella alalla on mahdollista tehdä asioita edullisemmin palvelutasoon puuttumatta. Nyt tarvitaan kuuluisaa Helsingin Henkeä ja yhteistyötä. Luodaan yhdessä Stadin tuottavuusohjelma ja toteutetaan se!

Helsingin Energia on kantanut suuren vastuun kaupungin menojen rahoittamisesta. Kiitos siitä! Tämän kevään aikana tulemme käsittelemään Helenin strategiaa. Päästötavoitteiden toteuttamisen, sähkömarkkinoiden muutosten ja lainsäädännön mahdollisesti aiheuttamien organisaatiomuutostarpeiden takia Helsingin Energia ei voi tulevaisuudessa siirtää vuoden 2009 tasoa vastaavia summia kaupungin ydintoimintojen rahoittamiseen. Tämä on syytä huomioida ja sen seurauksia toivoisin jokaisen valtuutetun vakavuudella pohtivan.

Lainaa on jo otettu huomattavia määriä. Emme voi elää velaksi loputtomiin! Lainataakan kasvattaminen tulee mielestämme lopettaa.

Mikään kunta ei ole rikastunut veronkorotuksilla. Ne eivät nytkään tule riittämään ratkaisuksi taloudelliseen ahdinkoon. Veronkorotukset eivät turvaa kaupunkilaisten palveluita! Veronkorotus ei ole vaihtoehto rakennemuutoksille ja toiminnan tehostamiselle.

Koko kuntatalous on vaikeuksissa, mikä aiheuttaa paineita kunnallisveron korotuksille Suomessa. Tämä näkyy myös Helsingissä. Heikentyvä tulopohja ja Helsingin Energian tuloutusten pieneneminen voivat johtaa tilanteeseen, jossa pohdimme vakavasti kunnallisveron korotusta 2010-luvulla. Tarvittaviin rakenteellisiin uudistuksiin ja toimintamenoista saavutettaviin säästöihin verrattuna veronkorotuksen rooli on kuitenkin pieni. Mahdollisen veronkorotuksen on oltava oikea-aikainen ja se on toteutettava silloin, kun talouden elpyminen on jo näköpiirissä. Tämä hetki ei taida koittaa vielä ensi syksynä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Lamasta selvitäksemme tulemme tarvitsemaan koko joukon säästöjä ja rakenteellisia uudistuksia ja toivon meiltä kaikilta rohkeutta, suoraselkäisyyttä ja vastuuntuntoa näiden vaikeiden päätösten koittaessa.





Share |

Takaisin
HAE HENKILÖITÄ

Hae kokoomuslaisen luottamushenkilön yhteystietoja henkilön nimen mukaan.

HAE SIVUILTA

Hae koko sivustolta