Ajankohtaista

24.02.2010: Kokoomusryhmien puheenjohtajat vaativat: Slummiutumiskehitys poikki

Ruotsissa ja Ranskassa maahanmuuttajat ovat keskittyneet asumaan tietyille asuinalueille ja siitä on syntynyt yhteiskuntarauhaa uhkaava ongelma. Samanlainen kehitys uhkaa myös Suomea, mutta se voidaan torjua määrätietoisin toimenpitein, uskovat Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisten kokoomusryhmien puheenjohtajat.

Suuria homogeenisia asuinympäristöjä tulee välttää. Sosiaalinen asuminen, mukaan lukien erityisryhmät, pitää keskittämisen sijaan hajauttaa tasaisesti eri asuinalueille mahdollisimman pieniin yksiköihin. Sama koskee vuokra-asumista. Tavoitteena tulisi puheenjohtajien mielestä olla, että kaikki taajamat koostuvat tavallisista ihmisistä, ei erityisryhmistä.

Asutuksen sijoittumista on ohjattava ekologisin perustein, mikä tarkoittaa erityisesti liikkumisen huomioimista. Raideliikenne näyttää ekologisesti tarkastellen kestävimmälle matkustusmuodolle, kunhan saadaan synnytettyä riittävä käyttäjämäärä. Tämä tilanne toteutuu parhaiten asutuskeskusten välisessä liikenteessä, jolloin matkan ensimmäinen ja viimeinen kilometri suoritetaan lihasvoimin. Asutuskeskusten välinen alue on harvemmin asuttua ja kustannuksiltaan kalliimpaa.

Asuinpaikan vapaa valinta on perusoikeus. Tämän vuoksi väestörakenteen yksipuolistumisen torjunnassa keskeisiä ohjauskeinoja ovat porkkana ja keppi. Kaavoituksen keinoin pystytään vaikuttamaan kasvavien asuinalueiden oloihin. Nykyisten lähiöiden kehityssuunta voidaan kääntää yhteiskunnan ohjaus- ja tukitoimin.

Lähiöiden viihtyisyyttä ja nimenomaan vetovoimaisuutta pitää lisätä. Tämän voisi saada aikaan vaikkapa rakentamalla tasakattoisten kerrostalojen katolle ylellisiä, pieniä ja isoja, lasiateljee-asuntoja tai nykyisten katujen varsille ja kerrostalojen lomaan kaupunkirivi-, pari- ja omakotitaloja, tai muilla ennakkoluulottomilla ratkaisuilla. Autot on mahdollisuuksien mukaan siirrettävä joko parkkitaloihin tai maan alle ja pihat tulee ennen kaikkea pyhittää ihmisille. Lisäksi pitää tutkia mahdollisuudet kunnallisen vuokra-asunnon lunastamiseksi asukkaan omistusasunnoksi, mikä sekin monipuolistaa asukaskantaa.


Helsingissä 24.2.2010

Laura Räty
valtuustoryhmän puheenjohtaja
Helsinki
puh. 040 522 6845

Tommi Laakso
valtuustoryhmän puheenjohtaja
Espoo
puh. 040 772 2140

Juha Häkkinen
valtuustoryhmän puheenjohtaja
Vantaa
puh. 0400 956 968

Martti Syväniemi
valtuustoryhmän puheenjohtaja
Kauniainen
puh. 040 021 3650





Share |

Takaisin
HAE HENKILÖITÄ

Hae kokoomuslaisen luottamushenkilön yhteystietoja henkilön nimen mukaan.

HAE SIVUILTA

Hae koko sivustolta