Ajankohtaista

13.04.2010: Kokoomuksen kaupunginhallitusryhmä otti kantaa kerjäläisongelmaan

Kerjäläiset eivät kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan tai Helsingin kaduille. Kokoomuksen kaupunginhallitusryhmä käsitteli asiaa maanantaisessa kokouksessaan (12.4.2010). Ongelma tulee kärjistymään kesällä, kun ilmat lämpenevät ja leiriytymisolosuhteet sen myötä paranevat.

Kerjäläiset ja kerjääminen on koko Euroopan laajuinen ongelma, jolle on harvassa maassa pystytty osoittamaan rajat. Kansalaisten vapaa liikkuvuus on ihmisten perusoikeus EU:n alueella, eikä sitä pidä rajoittaa. Lähtökohtaisesti on kuitenkin tärkeää, että kansalaiset myös vastaavat itse omasta toimeentulostaan ja asumisestaan vieraassa maassa. Leiriytymistä ei voida pitää asumisena. Leiriytyminen on Helsingissä sallittua vain olemassa olevilla leirintäalueilla, ei missään muualla. Näin on asian oltava jatkossakin. Sekä kerjäämisestä että leiriytymisestä seuraa ikäviä lieveilmiöitä, joiden syntymistä on Helsingissä pyrittävä rajoittamaan.

Kaikilla ihmisillä tulee olla yhtäläiset ihmisoikeudet ja kerjäläisongelmaan suhtautumisessa on lähtökohtana oltava suvaitsevaisuus ja syrjimättömyys. Lähtökohtaisesti kerjäläisten moninaisiin ongelmiin pitäisi puuttua entistä pontevammin heidän kotimaassaan. Suomeen ulkomailta tulleiden kerjäläisten kotimaihin on viime vuosina ohjattu paljon kansainvälistä rahoitusta ja suunnattu elinolosuhteita parantavia ohjelmia. Vastaavanlaiseen toimintaan on syytä panostaa jatkossakin. Vuoropuhelua kerjäläisten lähtömaiden viranomaisten kanssa tulisi jatkaa, esim. Suomessa edustuston kanssa ja lähtömaissa lastensuojelusta vastaavien viranomaisten kanssa.

Suomen on oltava aktiivinen EU:n suuntaan, jotta sosiaaliturvan edellytyksistä ja terveysvakuutuksesta järjestettäisiin EU:n laajuisia kampanjoita.

Kokoomuksen kaupunginhallitusryhmä päätti esittää kerjäläistyöryhmän perustamista kaupunkiin. Työryhmään pitäisi koota eri alojen viranomaisia, kuten sosiaalitoimi ja poliisi. Työryhmän tulee pikaisesti kartoittaa kerjäläisongelman nykytilanne ja tehdä toimenpide-ehdotukset ongelman ratkaisemiseksi.

Laura Räty
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja
Kaupunginhallituksen jäsen





Share |

Takaisin
HAE HENKILÖITÄ

Hae kokoomuslaisen luottamushenkilön yhteystietoja henkilön nimen mukaan.

HAE SIVUILTA

Hae koko sivustolta