Pia Pakarinen

10.04.2011: Pakko on paras motivaattori

Maastrichtin sopimus allekirjoitettiin vuonna 1992. Samana vuonna aloitin omat EU-oikeuden opintoni ja aloin seurata Euroopan talous- ja rahaliiton perustamista ja kehitystä. Maastrichtin sopimuksen mukaan EU:ssa piti ottaa käyttöön yhteinen valuutta eli euro aikaisintaan 1. tammikuuta 1997 tai viimeistään 1. tammikuuta 1999. Olennaista oli, että rahaliittoon kuuluvien valtioiden piti täyttää ns. lähentymis- tai konvergenssikriteerit, joilla haluttiin varmistaa rahaliiton vakaus.

Lähentymiskriteerejä oli neljä: hintakehitys, julkisen talouden kehitys, valuuttakurssikehitys ja pitkien korkojen kehitys. Kriteereillä haluttiin varmista, että vain valtiot, joissa harjoitetaan vakauteen tähtäävää talouspolitiikkaa ja jossa hinnat ja korot ovat pysyvästi vakaat, pääsevät etenemään talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen.  Julkisen talouden kehitystä oli määrä mitata kahdella kriteerillä: julkistalouden alijäämä ei saanut ylittää 3:a prosenttia BKT:stä eikä julkinen velka 60:ta prosenttia BKT:stä.

Välittömästi sopimuksen tekemisen jälkeen tavoitteista alettiin kuitenkin lipsua. Sen sijaan että olisi ryhdytty korjaaviin toimenpiteisiin tavoitteisiin pääsemiseksi, todettiinkin ilmeisesti Maastrichtin sopimuksen ja tavoitteiden olevan huonoja. Miten muuten olisi selitettävissä, että niitä ei haluttu noudattaa??

Ja kuinka kävikään. Eurostatin sivuilta löytyy viimeisin päivitys vuoden 2010 kolmannen neljänneksen kohdalta. Budjetin alijäämä on sen mukaan Espanjassa 4,8 % BKT:stä ? parannusta toiselta neljännekseltä, jolloin se oli 11,5 %. Portugalin alijäämä on 6,6 % BKT:stä (toisella neljänneksellä 9,9 %) ? Suomen osalta 3,1 prosentin ylijäämä on muuttunut 3,1 prosentin alijäämäksi. Huolestuttavaa.

Kreikan julkinen velka on Eurostatin mukaan 140,1 % BKT:stä. Se on vain kasvanut edelliseltä neljännekseltä, jolloin luku oli 135,6 %. Italian julkinen velka on pysynyt 119 %:ssa. Belgia on myös 100 prosentin tuntumassa (99,6 %). Suomi oli molemmilla neljänneksillä noin 47 prosentissa eli täyttää siltä osin vielä Maastrichtin kriteerit.

Näihin prosenttilukuihin vaikuttaa kaksi osatekijää: paitsi itse alijäämä tai julkisen velan suuruus, myös bruttokansantuotteen kehitys. Taantuma on suurentanut prosenttilukuja kahdesta suunnasta, kun alijäämä ja velka kasvanut ja samalla bruttokansantuote heikentynyt.

Vaikeuksissa olevien eurovaltioiden päättäjät voivat katsoa itseään peiliin. Ongelmat ovat kuitenkin yhteisiä. Jo yhden amerikkalaisen pankin kaatuminen suisti syksyllä 2008 kerrannaisvaikutuksinaan myös Suomen finanssikriisiin. Suomen Pankissa on laskettu, että kriisin seurauksena Suomi menetti verotuloja noin 40 miljardin euron arvosta. Nyt yritämme välttää uuden, isomman kriisin.

Kun katsoo leväperäistä eurovaltioiden historiaa, herää kysymys: miksi nyt onnistuttaisiin paremmin? Tiedämmehän jo Suomen sisäpolitiikasta, miten vaikeita kaikki menoleikkaukset ovat. Menot ovat päinvastoin automaattisia, ja ne tuntuvat kasvavan vuosittain vain korkoa. Kun esimerkiksi väliaikaisiksi sovittujen hankkeiden rahoitus tulee päätepisteeseensä, jo sen lopettaminen on vaikeaa, vaikka väliaikaisuudesta jo alun perin sovittiin.

Ero aikaisempaan on nyt siinä, että kriisimaat kestävälle uralle palauttava menokuuri on lainan ja takuiden saamisen edellytyksenä.  Valvojina toimivat sekä EU että IMF. Portugalin tukiohjelma sisältää julkisen talouden tervehdyttämisen, kilpailukykyä ja talouskasvua vahvistavat rakenneuudistukset sekä pankkijärjestelmän vakavaraisuuden ja maksukyvyn ylläpitämisen. Myös valtion omaisuutta joutuu myyntiin. Pakko on tehokas ? ja löysän politiikan maissa ainoa ? varmistin.