Ajankohtaista
18.08.2011: Helsinkiläiset ansaitsevat parempia palveluita
Helsingin kaupungin on pystyttävä toimimaan nykyistä laadukkaammin ja tehokkaammin. Vain siten voidaan taata helsinkiläisille tasokkaat palvelut myös jatkossa. Tämän hetkinen talouden epävarma tilanne vahvistaa entisestään tarvetta parempaan tuottavuuteen.Vuoden 2011 valtuuston hyväksymässä talousarviossa on vaatimus toteuttaa Helsingissä tuottavuus- ja hyvinvointiohjelma. Tämän viikon maanantaina kaupunginhallituksen iltakoulussa saadun tiedon mukaan ohjelma ei näytä edenneen lähellekään odotusten mukaisesti. Virastojen ja liikelaitosten tähän asti esittämät toimenpiteet eivät tule kääntämään tuottavuuskehitystä merkittävästi parempaan suuntaan.
Valmistelussa on muutoinkin puutteita. Esimerkiksi vain osa virastoista ja liikelaitoksista on esittänyt toimenpiteiden taloudellisia vaikutuksia. Niidenkin virastojen, jotka ovat arvioineet esittämiensä toimenpiteiden vaikutuksia, päätyvät tyypillisesti alle yhden prosentin muutoksiin vuosibudjetteihinsa nähden. Vain muutamissa esityksissä arvioidaan saavutettavan tulevaisuudessa tuottavuuden paranemista. Näissä arviot vaihtelevat vuositasolla välillä 0,5 % - 3 %.
Ohjelman toimenpiteiden kokonaisvaikutukset kaupungin talouteen uhkaavat jäädä marginaalisiksi. Vuositason kokonaisvaikutus kaupungin menoihin on jopa niitä nostava (+0,09%), vaikka tuottavuudesta aiheutuvien vähennysten vaikutus menoihin onkin juuri ja juuri laskeva (-0,5%). Kun tätä vertaa yleisellä tasolla julkisella sektorilla tehtyihin tuottavuusohjelmiin, joiden tulokset ovat ennemmin yli kymmentä prosenttia, niin ei voi kuin hämmästellä sitä kunnianhimottomuuden tasoa, jolla ohjelmaa on virastoissa valmisteltu.
Kesäkokouksessaan asiaa käsitellyt Kokoomuksen valtuustoryhmä on erittäin pettynyt tuottavuus- ja hyvinvointiohjelmasta saaduista väliaikatiedoista ja katsoo, että virastojen ja liikelaitosten esittämät toimenpiteet eivät ole mitenkään riittäviä tässä kaupungin taloudellisessa tilanteessa.
- Valitettavasti näyttää, että valtuuston tahtoa ei ole tässä asiassa otettu riittävällä vakavuudella kaupungin virastoissa, sanoo Kokoomuksen valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja Tatu Rauhamäki.
- On selvää, että jos tuottavuutta ei kaupungin organisaatioissa saada parannettua, niin se tulee väistämättä tavalla tai toisella heijastumaan kaupunkilaisille tarjottavien palveluiden määrään ja laatuun. Juuri tämän takia ohjelmasta on saatava nyt esitettyjä huomattavasti parempia tuloksia, Rauhamäki vaatii.
Kokoomuksen valtuustoryhmä edellyttää, että valtuuston hyväksymä ohjelmaa lähdetään viemään päämäärätietoisemmin eteenpäin. Tuloksena siitä tulee saada merkittäviä laadullisia ja taloudellisia hyötyjä. Tarkastelua tulee tehdä myös virastojen välillä, ei vain niiden sisällä. Tästä syystä valtuustoryhmä edellyttää vahvempaa vetovastuuta ohjelmasta niin kaupunginhallitukselta kuin kaupunginjohtajilta omilla hallinnonaloillaan
Lisätietoja:
valtuustoryhmän 1. vpj Tatu Rauhamäki, 050 5212907
Takaisin
