Matias Pajula kaupunginhallituksen jäseneksi ja Nina Suomalainen HSL:n hallituksen puheenjohtajaksi
Helsingin kaupunginvaltuusto on tänään valinnut valtuutettu Matias Pajulan kaupunginhallituksen jäseneksi. Paikka avautui täytettäväksi kaupunginvaltuuston myönnettyä valtuutettu Anniina Iskaniukselle eron luottamustehtävistään. Kaupunginhallituksen toimikausi kestää valtuustokauden loppuun asti.
Valtuutettu Pajula on toiminut aiemmin muun muassa HSL:n hallituksen puheenjohtajana, kaupunginhallituksen varajäsenenä sekä kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenenä. Hän on ollut kaupunginvaltuutettu vuodesta 2021.
“Kiitän lämpimästi kokoomuksen valtuustoryhmää ja koko kaupunginvaltuustoa luottamuksesta. Kaupunginhallituksen varajäsenenä olen saanut toimia valtuustokauden alusta lähtien, joten työ kaupunginhallituksessa on tuttua. Olen iloinen, että vastuu kasvaa, ja saan siirtyä vaihtopenkiltä varsinaiseen kokoonpanoon loppukauden ajaksi!”, Pajula kommentoi.
Kaupunginhallituksen jäseneksi valituksi tulemisen myötä Pajula luopuu Helsingin Seudun Liikenne (HSL) -kuntayhtymän hallituksen puheenjohtajuudesta.
“HSL:n hallituksen puheenjohtajana toimiminen kuluneen kolmen vuoden ajan on ollut suuri kunnia. Olemme saaneet vuosien aikana paljon hyviä asioita aikaan. Joukkoliikennejärjestelmä on laajentunut muun muassa Länsimetron ja Raidejokerin avaamisten myötä ja kuntayhtymän taloustilanne on parantunut merkittävästi koronan aiheuttaman talouskriisin jälkeen. Myös matkalipun ostaminen lähimaksulla on viimein tulossa mahdolliseksi jo ihan lähitulevaisuudessa. Työtä riittää vielä koko joukkoliikennejärjestelmän kehittämiseksi, mutta suunta on eteenpäin”, Pajula toteaa.
Kokoomuksen valtuustoryhmä päätti keskiviikkona, että HSL:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi esitetään valtuutettu Nina Suomalaista. Varsinaisen päätöksen tehtävään valitsemisesta tekee HSL:n yhtymäkokous kaupunginhallituksen konsernijaoston esityksestä myöhemmin syksyllä.
Valtuutettu Suomalainen on toiminut aiemmin muun muassa kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan varapuheenjohtajana. Hän on toiminut kaupunginvaltuutettuna vuosina 2008–2012 ja uudelleen vuodesta 2021 lähtien.
“Helsingin seudun asukkaat tekevät HSL:n kulkuvälineillä lähes 350 miljoonaa matkaa joka vuosi, ja ilman toimivaa joukkoliikennettä kaupunkiseudun kehitys pysähtyisi. HSL:n jäsenkunnissa asuu lähes 1,4 miljoonaa ihmistä, joka neljäs kaikista suomalaisista. Vastuu on suuri, ja olen valinnasta kiitollinen”, toteaa Suomalainen.