Kokoomuksen ryhmäpuhe paikallisdemokratian ja kaupunginvaltuuston tulevaisuudesta kaupunginvaltuuston 150-vuotiskokouksessa 15.1.2025
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Kokoontuminen tähän Helsingin kaupunginvaltuuston juhlakokoukseen on meille kokoomuksessa aivan erityisen arvokas tilaisuus. Aivan ensiksi haluan koko ryhmämme puolesta onnitella 150-vuotiasta kaupunginvaltuustoa sen merkittävästä matkasta valtuuston perustamisesta aina tähän päivään asti. Tämä on hyvä hetki pysähtyä pohtimaan paikallisdemokratiaamme, sen merkitystä, ansioita ja tulevaisuutta.
Vuosi 1875, valtuuston perustamisvuosi, merkitsi tärkeää askelta kohti demokraattisempaa ja osallistavampaa kaupunkia. Silloinen järjestelmä ei tietenkään ollut vielä järin tasa-arvoinen eikä täydellinen, mutta se oli tärkeä alkusysäys muutokselle, jossa kaupunkia kehitetään sen asukkaiden toimesta ja vastaamaan sen asukkaiden tarpeita.
Suomessa kuntien vahvan itsehallinnon takia valtuustoilla onkin aina ollut erityisen suuri vastuu kaupunkilaisten toimivan arjen mahdollistamisessa. Kaupungissa perusasiat täytyy olla kunnossa. Meille kokoomuksessa tämä tarkoittaa muun muassa turvallisia ja laadukkaita kouluja sekä päiväkoteja, toimivaa terveydenhuoltoa, ikäihmisten hoivaa ja hyvinvointia, mahdollisuuksia tehdä työtä ja yrittää, ja esimerkiksi viihtyisiä asuinalueita. Helsingin valtuustossa toimintamme mittakaava on myös globaali. Innovaatioiden keskuskina kaupungit kehittävät ratkaisuja koko maailman tarpeisiin ja esimerkiksi päästövähennyksissä kaupunkien rooli on keskiössä.
Arvoisat valtuutetut,
Olemme kokoomuksessa iloisia, että politiikan yleisestä polarisaatiosta ja repivyydestäkin huolimatta Helsingissä on vaalittu yhdessä tekemisen kulttuuria. Tämä kertoo paikallisdemokratiamme vahvasta tilasta. Olemme laajalla konsensuksella löytäneet ratkaisuja kaupunkimme haasteisiin. Viime vuosien budjettineuvottelut ovat tästä hyvä esimerkki. Olemme tehneet poikkeuksellisen suuret panostukset kasvatukseen ja koulutukseen, torjuneet segregaatiota ja toteuttaneet jättimäisiä infrahankkeita. Samalla Helsingin taloudesta ja helsinkiläisten kukkaroista on pidetty huolta. Taloutemme on tasapainossa ja kuntaveron suunta on ollut alaspäin. Pidetään kiinni tästä yhdessä sopimisen perinteestä myös jatkossa.
Arvoisa puheenjohtaja,
Kokoomuksessa olemme tyytyväisiä myös siihen, että tämänkertainen kaupungin juhlapäätös tähtää erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen. Tänään valtuustolle esitetään juhlavuoden kunniaksi 7–19-vuotiaille helsinkiläisille maksutonta sisäänpääsyä loppuvuodeksi kaupungin maauimaloihin, kulttuurikeskusten konsertteihin sekä Hakasalmen huvilaan. Juhlapäätöksellä tuemme nuorten yhdenvertaisuutta ja madallamme kynnystä nauttia kulttuurista ja liikunnasta. Päätös tekee osansa myös kaupungin segregaation torjumisessa. On tärkeä huomata, että pääosa näistä kulttuurikeskuksista sijaitsee juuri kaupunkiuudistusalueilla. Tahdomme rakentaa saavutettavampaa ja elävämpää Helsinkiä kaikille nuorille.
Arvoisat valtuutetut,
Tulemme tarvitsemaan vahvaa paikallisdemokratiaa sekä viisaita päätöksiä myös tulevaisuudessa. Valtuusto on aina sopeutunut yhteiskunnan muutoksiin ja ottanut vastaan aikansa suuret haasteet. Haasteita riittää jatkossakin. Sote-uudistus on vienyt leijonaosan veropohjastamme, mikä on heikentänyt kykyämme investoida tulevaan. Kaupungin velkaantuminen näyttää huolestuttavalta. Tästäkin kyllä selviämme. Helsingillä on edessään erinomainen tulevaisuus, kunhan toimimme ennakoivasti reaktiivisuuden sijasta. Työn ja yrittäjyyden edellytyksistä huolta pitämällä rakennamme Helsinkiin lisää kasvua ja elinvoimaa. Hoitamalla talouttamme viisaasti takaamme, että voimme nauttia laadukkaista ja saavutettavista palveluista myös tulevaisuudessa.
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Demokratiamme tila Suomessa on tutkitusti hyvä. Olemme usein mittausten kärjessä, kun katsomme vaaliprosessia, moniarvoisuutta tai vaikkapa ihmisten poliittista osallistumista. Suomalaisten luottamus yhteiskunnan eri instituutioihin on luja. Edessämme siintävissä kuntavaaleissakin Helsingin äänestysprosentti on tyypillisesti ollut muuta maata korkeampi. Tämä kertoo helsinkiläisten luottamuksesta ja kiinnostuksesta päätöksentekoa kohtaan. Kokoomuksessa emme ota tätä itsestäänselvyytenä, vaan asiana, jonka jatkuvuudesta olemme jokainen vastuussa. Lähdetään siis tekemään aktiivista mutta myös hyvähenkistä kuntavaalikampanjaa, vaikka politiikkaan tietysti kuuluu myös kipakat väittelyt ja kipinätkin.
Arvoisa puheenjohtaja,
Haluamme, että tulevaisuudessa kaupunginvaltuusto on entistäkin osallistavampi, avoimempi ja kansalaislähtöisempi. Meille kokoomuksessa paikallisdemokratia ei tarkoita ainoastaan äänestämistä vaaleissa, vaan se on jatkuvaa vuoropuhelua päättäjien ja kuntalaisten välillä. Se on helsinkiläisten tapaamista ja kuuntelemista, heidän näkemysten ja toiveidensa huomioimista. Tahdomme Helsingin kehittämiseen mukaan kaikki sen asukkaat ja yritykset. Näin päättäjillä on käytössään paras mahdollinen tieto sekä parhaat lähtökohdat luoda sellaista Helsinkiä, mikä vastaa aidosti helsinkiläisten tarpeita.
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Tänään juhlimme kaupunginvaltuuston pitkää ja merkityksellistä historiaa. Valtuustolla on ollut keskeinen rooli paikallisen demokratian toteutuksessa ja helsinkiläisten hyvinvoinnin rakentamisessa. Jatkamme yhdessä Helsingin kehittämistä kohti tulevaisuutta, jotta Helsinki olisi entistäkin parempi paikan asua ja elää. Onnittelut vielä 150-vuotiaalle Helsingin kaupunginvaltuustolle ja kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana tämän matkan varrella.