Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Helsingin Kokoomus

  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Ota yhteyttäLaajenna
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Valtuustoryhmä
    • Luottamustoimet 2021-2025
    • Piirihallitus
    • Puoluehallitus ja puoluevaltuusto
    • Häirintäyhdyshenkilöt
  • Tapahtumat
Helsingin Kokoomus
Yleinen

Helsingin Kokoomus jätti ryhmäaloitteen keskustan elinvoimaisuuden parantamiseksi

13.10.2023

Helsingin ydinkeskustan vetovoima on hiipunut. Keskusta-alueella liikkuu edelleen päivittäin noin 20 prosenttia vähemmän ihmisiä kuin ennen pandemiaa, ja alueella toimivien yritysten liikevaihto on vähentynyt keskimäärin 20-30 prosenttia. Kaupunki ei ole kyennyt omilla toimillaan riittävästi vastaamaan tähän haasteeseen. Osa kaupungin omista päätöksistä on myös hankaloittanut käänteen tapahtumista.  

Keskusta-alueen elinvoimaisuuden kohentaminen edellyttää useita toimenpiteitä kaupungin kaikilta toimialoilta. Ratkaisuvaihtoehtoihin sisältyvät mm. seuraavat kokonaisuudet: 

  • asukkaiden määrän lisääminen keskusta-alueelle sallimalla ja mahdollistamalla kiinteistöjen käyttötarkoituksen muuttaminen nykyistä laajemmin asumiskäyttöön sekä jatkamalla edelleen ullakkorakentamiseen (vast.) ja rakennusten korottamiseen liittyvien vaatimusten keventämistä.  
  • liikenteen ja liikenneketjujen järjestäminen siten, että keskusta-alueelle pääsee kätevästi kaikilla kulkumuodoilla ja kaikista kulkusuunnista katsottuna. 
  • keskusta-alueen pysäköintilaitosten sujuvan saavuttamisen varmistaminen eri sisääntuloväyliltä tullessa. 
  • huolto- ja jakeluliikenteen sujuvuudesta huolehtiminen. 
  • lupaehtojen höllentäminen siten, että yritykset voivat ottaa vapaammin käyttöön jalkakäytäviä terasseja ja ulkotoimintaa varten. Erityisesti tähän tulee kannustaa olemassa olevilla tori- ja kävelyalueilla.  
  • katettujen tilojen rakentamisen edistäminen niin, että myös keskusta-alueen ympärivuotista houkuttelevuutta voidaan vahvistaa. 
  • puistojen ja vihrealueiden yleiseen viihtyvyyteen, turvallisuuteen ja siisteyteen panostaminen esplanadin kokeilualuetta laajemmin. 
  • kulttuuritarjonnan lisääminen kaikenikäisille kaupunkilaisille keskustan alueella. 
  • Senaatintorin varustaminen pysyvästi kunnallistekniikalla tapahtumien järjestämisen mahdollistamiseksi. 
  • keskusta-alueella toimivien toimijoiden ja kiinteistönomistajien osaamisen nykyistä vahvempi hyödyntäminen ydinkeskustan kehittämisessä ja toimijoiden nykyistä vahvempi sitouttaminen tavoitteeseen. 

Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että: 

Selvitetään kaupunkistrategian linjauksen mukaisesti valtuustokauden aikana tehtyjen kaupungin keskustan saavutettavuuteen vaikuttavien liikennehankkeiden kokonaisvaikutukset ulkopuolisella toimijalla. Selvityksessä tulee huomioida myös sisääntuloväylien katu- ja tietyöt.   

Toteutetaan perusteellinen selvitys keskusta-alueella toimivien yritysten näkemyksistä ydinkeskustan kehittämistarpeista. 

Kartoitetaan monipuolisesti asukkaiden näkemykset keskustan kehittämistarpeista. 

Laaditaan kaupunginkanslian ja toimialojen yhteistyönä toimenpideohjelma kaupungin keskusta-alueen elinvoimaisuuden parantamiseksi, jossa huomioidaan edellä aloitetekstissä listatut toimet. 

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Helsingin Kokoomus: Helsinkiläisten palkkaveroa alennettava kiinteistöveron pakkokorotuksen vastapainoksi
SeuraavaJatka
Timo Enroth nimitetty Helsingin kokoomuksen toiminnanjohtajaksi
Kokoomus.fi uutisia
  • Opposition hallituskritiikissä ei ole pohjaa eikä johdonmukaisuutta
  • Petteri Orpon puhe puoluevaltuustossa 7.6.2025
  • Velkahuoli heräsi keskustalla ja SDP:llä vasta, kun valta vaihtui
  • Yksityinen ja julkinen rinnakkain – Varhaiskasvatuksen palveluseteli lisää perheiden valinnanvapautta 
  • Yhteisiä sääntöjä ei rikota ilman seurausta - Näin Orpon hallitus panostaa sisäiseen turvallisuuteen
Verkkouutiset.fi
  • ”Hyvä merkki” – Suomalaisten luottamus omaan talouteen kasvaa
  • Saunassa piilee monia vaaroja
  • Donald Trump: Kaikkien on heti poistuttava Teheranista
  • USA:n säteilyvalvontakone nousi ilmaan
  • Israel sai aikaan 48 tunnissa sen, missä Kreml ei onnistunut 3,5 vuodessa

Seuraa meitä

Facebook Twitter Instagram

© 2025 Helsingin Kokoomus

Vieritä ylös
  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Ota yhteyttä
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Valtuustoryhmä
    • Luottamustoimet 2021-2025
    • Piirihallitus
    • Puoluehallitus ja puoluevaltuusto
    • Häirintäyhdyshenkilöt
  • Tapahtumat
Haku