135

Anniina Iskanius

VTM, kaupunginvaltuutettu

Tammisalo

1983

Olen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen, Arvin ja Saimin äiti, sunnuntaijuoksija ja aamu-uimari. Koulutukseltani olen valtiotieteen maisteri. Olen tehnyt koko työurani politiikan parissa niin eduskunnassa, Kokoomuksen puoluetoimistolla, Euroopan parlamentissa kuin Helsingin pormestarin kansliassakin. Tällä hetkellä toimin vanhempana konsulttina. Politiikassa tavoitteenani on yhteiskunta, jossa jokainen voi tavoitella unelmiaan ja menestyä. Haluan että jokainen lapsi ja nuori saa hyvän koulutuksen. Suomalaisten osaamistason nostaminen on edellytys, jotta voimme selvitä väestön ikääntymisen ja voimakkaasti nousseen julkisen velkaantumisen haasteista. Tarvitsemme lisää toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kestävän kasvun synnyttämiseksi.