Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Helsingin Kokoomus

  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Ota yhteyttäLaajenna
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Valtuustoryhmä
    • Luottamustoimet 2025-2029
    • Piirihallitus
    • Puoluehallitus ja puoluevaltuusto
    • Häirintäyhdyshenkilöt
  • Tapahtumat
Helsingin Kokoomus
  • Mielestämme verojen suunta pitää olla alaspäin. Teemme yrittelijäisyyteen kannustavia päätöksiä. Haluamme monipuolisia investointeja Helsinkiin ja kantaa vastuumme Suomen talouden kestävästä kasvusta.
  • Haluamme, että yrittäjien on helppo toimia, ja Helsinki voi toimia ponnistuslautana menestykselle. Asiointi kaupungin kanssa pitää olla helsinkiläisille, mutta myös Helsingistä kiinnostuneille, aina helppoa. Yrittäjät ja muut toimijat luovat elävän kaupungin helsinkiläisille ja kaupungissa vieraileville. Tehdään Helsingistä Suomen yrittäjämyönteisen kunta.
  • Keskustaan tarvitaan lisää tulijoita ja vetovoimatekijöitä. Kantakaupunkia pitää kehittää yhdessä yrittäjien kanssa, ja sinne pitää päästä kaikilla liikennemuodoilla.
  • Kaupunkia kehitetään kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Vastuullinen taloudenpito sekä ekologinen ja sosiaalinen kestävyys varmistavat sen, että pystymme tarjoamaan hyvän elämän edellytykset myös tuleville helsinkiläissukupolville. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja luonnon hyvinvoinnin turvaamiseksi on tehtävä töitä joka rintamalla, esimerkiksi tulevaisuuden energiaratkaisujen osalta.
  • Helsinki kantaa vastuuta kestävistä päätöksistä ja hankinnoista. Toimintaympäristön tulee olla uusiin ratkaisuihin kannustava ja tarjota yrityksille alustan innovoinnille esimerkiksi kiertotalouden saralla.
  • Haluamme jatkaa digitalisaation ja digitaalisten palveluiden käytön edistämistä Helsingissä. Sillä saadaan parannettua esimerkiksi palveluiden saavutettavuutta ja helpotettua asiointia.
Kokoomus.fi uutisia
  • Kokoomuksen eduskuntaryhmä hakee palvelukseensa sosiaali- ja terveyspoliittista asiantuntijaa
  • Hallitus tukee hyvinvointialueita onnistumaan tehtävässään – luvassa uusia keinoja erilaisten alueiden tukemiseen
  • Opposition hallituskritiikissä ei ole pohjaa eikä johdonmukaisuutta
  • Petteri Orpon puhe puoluevaltuustossa 7.6.2025
  • Velkahuoli heräsi keskustalla ja SDP:llä vasta, kun valta vaihtui
Verkkouutiset.fi
  • Pääekonomisti KL:lle: Teollisuudessa näkyy nouseva käyrä
  • 728 droonia yöllä Ukrainaan – ”systemaattinen double-tap”
  • Taksiyrityksille miljoonaluokan luottotappiot Kela-kyytien omavastuista
  • Mika Aaltola: Epäjärjestyksen maailmassa selviävät ne, jotka varautuvat ajoissa
  • Ykköstyypin diabetekseen löytyi uusi hoito – potilaat pääsivät eroon insuliinista

Seuraa meitä

Facebook Twitter Instagram

© 2025 Helsingin Kokoomus

Vieritä ylös
  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Ota yhteyttä
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Valtuustoryhmä
    • Luottamustoimet 2025-2029
    • Piirihallitus
    • Puoluehallitus ja puoluevaltuusto
    • Häirintäyhdyshenkilöt
  • Tapahtumat
Haku