Ryhmäpuheenvuoro arviointikertomuksesta: Miten maailman toimivin kaupunki toimi vuonna 2017?

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja ja kaupunginvaltuusto,

Tavoitteemme on, että Helsinki on maailman toimivin kaupunki – siihen tarvitaan myös hyvää tarkastustoimintaa. Kokoomuksen valtuustoryhmän puolesta haluankin kiittää tarkastusvirastoa ja -lautakuntaa hyvin valmistellusta arviointikertomuksesta, ja nostaa siitä muutamia asioita esiin.

Tarkastuskertomus osoittaa, että vaikka paljon tehtävää vielä riittää, on moni tärkeä asia mennyt oikeaan suuntaan. Kaupungin talous on vahvalla pohjalla ja emokaupungin lainakanta väheni, vaikka menot kasvoivatkin tavoiteltua nopeammin. Työhyvinvointi kaupungin tehtävissä on parantunut. Lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet ovat lisääntyneet. Pitkäaikainen asunnottomuuskin on vähentynyt, joskin uuttakin tehtävää asunnottomuuteen liittyen on ilmennyt.

Tarkastustyö on tärkeää myös siksi, että se pystyy osoittamaan valtuustolle sellaisia vähemmän seksikkäitä kehityskohtia, jotka eivät muuten välttämättä nousisi täällä edes agendalle, kuten vaikkapa tietojärjestelmien toimivuus. Sellaisia kehityskohtia, joista media kirjoittaa vasta, jos jotain menee pieleen.

Yksi tärkeä esimerkki tästä on jo vuonna 2015 tehty suositus siitä, että kaupungin tulisi järjestää harjoitus ICT-toimintojen häiriötilanteesta. Tämän vuoden kertomus toteaa, että tätä testiä ei oltu toimeenpantu. Kuten tiedämme, testi tavallaan tapahtui lopulta tositilanteessa muutama viikko sitten, kun tietoliikennekaapeli katkesi, ja sen johdosta useita tärkeitä järjestelmiä olikin kyykyssä pitkän aikaa. Tietojärjestelmiin liittyi kertomuksessa muitakin kriittisiä huomioita, liittyen muun muassa tietojen keruun ja tiedolla johtamisen haasteisiin.

Maailman toimivimmassa kaupungissa tiedolla johtamisen pitää toimia käytännössä, samaten kuin esimerkiksi sähköisen asioinnin. Näissä asioissa meillä on vielä paljon tekemistä.

 

Hyvät valtuutetut, kolmantena asiana nostan esiin oikeusvarmuuden. Tätähän maamme hallituskin on viime päivinä saanut pohtia.

Koska esteellisyyttä koskevat normit ovat muuttuneet, tarkastuksessa kehotettiin arvioimaan johtamismalliimme sisältyviä tuplarooleja, siis muun muassa avainpoliitikkojen ja viranhaltijoiden istumista kaupungin keskeisten toimijoiden hallituksissa. Valtuuston kannalta on nimittäin aivan olennaista, että voimme luottaa täällä tehtyjen päätösten olevan oikeudellisesti varmalla pohjalla, jotta esimerkiksi kaavapäätöksen muotovirhe ei kumoa sitä ja aiheuta vuosien lisäviivettä kotien rakentamiseen. Tuplaroolit ovat olleet hankalia myös esimerkiksi Länsimetron asioita käsitellessä.

Tarkastuksen pohjalta näyttää siltä, että jotkut nykyisistä kaksoisrooleista ovat vähintäänkin riskirajoilla. Tämä suositus täytyy ottaa vakavasti, ja tarvittaessa meidän poliitikkojen pitää olla valmiita myös harkitsemaan uudelleen sitä, ketä ovat ne henkilöt, jotka käyttävät kaupungin ääntä eri yhteisöissä.

 

Viimeisenä asiana vielä pari sanaa kaupungin toiminnan organisoinnin laadusta. Vaikka tarkastusraportti kehuu suurten rakennushankkeiden budjetissa pysymistä, moitteita tulee aikataulutuksesta ja suunnittelusta. Näyttääkin siltä, että monet valtuustonkin käsittelyyn tulevat ylitykset johtuvat siitä, että hankkeiden ennakkoarviointi on liian kevyt.

Tässä on tärkeää petrata. Asukkaiden näkökulmasta on tärkeää tietää, että kuinka pitkään esimerkiksi oman asunnon lähellä oleva työmaa on auki ja miten suunnitella lasten koulumatkoja sen aikana – esimerkiksi tämänhetkinen Mechelininkadun tilanne on alueella liikkuville aivan surkea.

Parempi suunnittelu on avain myös oikeansuuruisiin kustannus- ja aika-arvioihin. Paremmat aika-arviot taas helpottavat hankkeiden jaksottamista ja pudottavat myös kustannuksia, kun aikaa ei kulu esimerkiksi resurssien vapautumisen odotteluun.

 

Arvoisat valtuutetut, kokoomuksen ryhmän puolesta haluan vielä kiittää tarkastusvirastoa ja -lautakuntaa heidän tekemästään tärkeästä työstä. Toivomme, että kertomuksen havaintoja hyödynnetään aktiivisesti maailman toimivimman kaupungin kehittämisessä yhä toimivammaksi. Kokoomuksen valtuustoryhmä puoltaa tilinpäätöksen hyväksymistä.

 

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron piti kaupunginvaltuutettu Matti Parpala.

Kategoriat: Uutiset, Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *