Matti Niiranen ehdolle eduskuntavaaleihin

TIEDOTE 28.2.2019

Helsingin Kokoomuksen eduskuntavaalien ehdokaslista täydentyy, kun toiminnanjohtaja ja valtiotieteiden maisteri Matti Niiranen, 56, lähtee ehdolle Helsingissä.

Niiranen on ollut kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja varavaltuutettu vuodesta 2013 lähtien. Hän on tehnyt aiemmin pitkän työuran toimittajana ja viestintäyrittäjänä. Valtakunnallisen seniorijärjestön toiminnanjohtajana Niiranen on työskennellyt vuodesta 2016. Eduskuntavaaleissa hän painottaa Helsingin kilpailukykyä, senioreiden asioita, sivistystä ja luonnonsuojelua.

– Haluan toimia sellaisen markkinatalousjärjestelmän puolesta, jossa kannustetaan yrittäjyyteen, mutta ei millä hinnalla hyvänsä. Luonnonsuojelu, Itämeri ja ilmastonmuutoksentorjuminen ovat minulle tärkeitä asioita. Kannatan vastuullista EU-myönteisyyttä ja kansainvälisyyttä, sanoo Niiranen.

– Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen ja turvaaminen ovat minulle tärkeitä asioita. Heikoimmista on pidettävä hyvää huolta ja senioreiden arvostusta on parannettava. Eläkkeiden taso on turvattava ja eläkeläisköyhyyteen on puuttuva, vaatii Niiranen.

Matti Niirasen nimeämisen jälkeen Helsingin Kokoomuksella on nimettynä 20 ehdokasta.

Lisätietoja:

Helsingin Kokoomuksen toiminnanjohtaja Sini Jokinen, p. 0500 431758

Matti Niiranen, p. 040 501 9192

Kategoriat: Uutiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *