Ylikomisario Juha Hakola lähtee mukaan eduskuntavaaleihin

TIEDOTE 11.2.2019

Helsingin Kokoomuksen eduskuntavaalien ehdokaslista täydentyy, kun Helsingin poliisin viestintäjohtaja,  ylikomisario Juha Hakola, 51, lähtee ehdolle Helsingissä.

Hakola toimi kokoomuksen kansanedustajana 2007-2011. Kaupunginvaltuutettuna hän on toiminut vuodesta 2001 lähtien. Politiikassa Hakola on tunnettu kokonaisturvallisuuden asiantuntija, jonka kokemus ulottuu laajasti niin sisäisen turvallisuuden kuin puolustuspolitiikan osa-alueille. Helsingissä hänet tunnetaan arjen  ja asuinympäristön turvallisuuden puolestapuhujana.

Hakola kertoo harkinneensa ehdokkuuttaan pitkään, mutta lopullisen päätöksen sai aikaan Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon pyyntö lähteä ehdolle.  ”Pyysin Juhaa mukaan, koska tiedän entuudestaan hänen olevan turvallisuuden asiantuntija. Hänenlaista asiantuntijaa ja osaamista tarvitaan eduskunnassa”, sanoo Orpo.

– Päätös ei ollut kiinni pelkästään minusta itsestäni, sillä ehdokkuus vaatii suuren panostuksen myös perheeltä ja läheisiltä. Nyt kun päätös on tehty, työ alkaa täysillä. Turvallisuuden kaikilla osa-alueilla on tässä ajassa paljon sellaista, joka vaatii asioiden laaja-alaista osaamista ja tunnistamista. Olen pitänyt kaikki verkostoni ja vaikuttamiskanavani aktiivisena, joten toivottavasti pääsen jatkamaan aiempaa työtäni eduskunnassa, sanoo Hakola.

Juha Hakolan nimeämisen jälkeen Helsingin Kokoomuksella on nimettynä 19 ehdokasta. Loput kolme ehdokasta julkistetaan helmikuun kuluessa.

 

Lisätietoja:

Helsingin Kokoomuksen toiminnanjohtaja Sini Jokinen, 0500 431758

Juha Hakola, p. 050 512 1998

Kategoriat: Uutiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *