Politiikan viikkokatsaus 42/2020

Kaupunkipolitiikan kuulumiset

Kaupunkipolitiikka palaa ensi viikolla syyslomatauolta. Monet kaupunginvaltuustossa käsiteltävistä aloitteista jäivät viime kokouksessa pöydälle. Käsittelyssä on muun muassa Laura Rissasen aloite yhdenvyöhykkeen kertalipun mahdollisuuden selvittämisestä julkisessa liikenteessä. Aloite on herättänyt laajaa huomiota jo aiemmin. Lisää aiheesta voit lukea tästä

Eduskunnan kuulumiset  

Sari Sarkomaa on tehnyt kirjallisen kysymyksen pitkistä hoitojonoista yhdessä Mia Laihon kanssa: “Edellytän, että hallitus ryhtyy viipymättä toimiin yhdessä terveystoimijoiden kanssa hoitojonojen purkamiseksi. Tarvitsemme koko sote sektorin, julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin mukaan talkoisiin”. Lue lisää tästä.    

Juhana Vartiainen kommentoi kovin sanoin demareiden käsitystä sotesta: “Demareille sote on tuottajien valtataistelua. Meille muille se on taistelua ihmisten palvelujen ja valintamahdollisuuksien puolesta.” Lue lisää tästä

Terhi Koulumies kritisoi Twitterissä sosiaali- ja terveysministeriötä tiedon peittelystä koskien maskien hyötyä koronan torjunnassa: “En sano, että Katri Kulmuni olisi ihan turhaan eronnut, mutta kyllä se huomattavasti pienemmältä skandaalilta vaikuttaa kuin tämä #MaskiGate jossa on sentään kyse kansalaisten hengestä ja terveydestä.”    

Myös Ben Zyskowicz kritisoi hallitusta maskitiedon peittelystä uusimmassa BenTV:n jaksossa: “Minä ajattelen, että Suomen kansa olisi kestänyt kuulla totuuden ja olisi ansainnut kuulla totuuden”. 

Kategoriat: Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *