Helsingin Kokoomus valitsi ehdokkaansa kaupungin keskeisiin luottamustehtäviin
Helsingin kokoomuksen valtuustoryhmä on tänään pitämässään kokouksessa päättänyt puolueen sisäisestä luottamuspaikkajaosta. Kokouksessa päätettiin tehtävät valtuutetuille ja varavaltuutetuille.
Kaupungin luottamustehtävien osalta lopullisen päätöksen tekee maanantaina 2.8. kokoontuva kaupunginvaltuusto.
- Kokoomuksen valtuustoryhmä on järjestäytynyt nyt joukkueeksi, jossa yhdistyy kokemus, näkemys, erilaiset taustat ja ymmärrys helsinkiläisten arjesta. Tämän porukan tuella ja kanssa on hyvä aloittaa työskentely elokuussa, kun uusi valtuustokausi alkaa, sanoo kokoomuksen pormestariehdokas Juhana Vartiainen
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajaksi on valittu Maarit Vierunen, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Otto Meri ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Jenni Pajunen. Valtuustoryhmän luottamushenkilösihteeriksi valittiin Matias Pajula. Uusi ryhmäjohto aloittaa tehtävässä valtuustokauden alussa 1.8.
Kokoomuksen ehdokas pormestariksi on kansanedustaja Juhana Vartiainen. Sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavaksi apulaispormestariksi kokoomus esittää Daniel Sazonovia. Muiksi kaupunginhallituksen kokoomusjäseniksi esitetään Sari Sarkomaata, Maarit Vierusta ja Anniina Iskaniusta.
Valtuuston 1. varapuheenjohtajaksi kokoomus esittää Wille Rydmania.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan varapuheenjohtajaksi esitetään Nina Suomalaista ja kaupunkiympäristölautakunnan varapuheenjohtajaksi Risto Rautavaa.
Kaikki valtuutettujen ja varavaltuutettujen luottamustehtävät löytyvät osoitteesta www.helsinginkokoomus.fi. Helsingin Kokoomus täydentää valintojaan muiden tehtävien osalta heinäkuun aikana.