Varhaiskasvatukseen pitää panostaa
Tutkimusten mukaan mikään muu koulutusmuoto kuin varhaiskasvatus ei yhtä tehokkaasti tasaa sosioekonomisia eroja. Sen avulla tasataan koulupolkua ja pyritään varmistamaan, että kaikilla on riittävät taidot koulussa pärjäämiseksi. Varhaiskasvatukseen panostaminen on fiksua myös siksi, että se vähentää tuen tarvetta koulussa, kun taitoja on jo ehtinyt kertyä.
Varhaiskasvatus on perheille myös arjen tärkein lähipalvelu. Suurin on lapsista ja vanhemmista taittaa matkaa kahdesti päivässä, viitenä päivänä viikossa. Jos paikka ei ole lähellä kotia tai kulkumatkan varrella, tulee arjesta helposti raskasta niin aikuisille kuin lapsillekin. Etenkin pienille lapsille illat ovat muutenkin lyhyitä.
Varhaiskavatus on laadukasta vain, mikäli paikkoja on tarpeeksi ja henkilökunta on osaavaa ja pätevää. Helsinki on viime vaalikaudella kokoomuksen apulaispormestari Pia Pakarisen johdolla lisännyt paikkamäärää yli neljällä tuhannella.
Uusia päiväkoteja on rakennettu ja yksiköitä laajennettu. Kovin paljon enempää uusia paikkoja ei kuitenkaan voida tällä hetkellä lisätä, sillä pula pätevistä varhaiskasvatuksen ammattilaisista on kova.
Henkilöstöpula ei tule uutisena: jo viime vaalikaudella tiedettiin, että kiristyneet pätevyysvaatimukset, eläköityminen ja paikkamäärän lisääminen johtaa tilanteeseen, jossa henkilöstöstä puuttuu tuhansia päteviä ammattilaisia. Varhaiskasvatuksen ammattilaisten palkkoja on nostettu, mutta ne eivät ole vielä lähelläkään sellaisella tasolla, joka houkuttelisi alalle. Helsingissä tilannetta vaikeuttavat vielä muuta maata korkeammat asumiskustannukset.
Palkkakehitysohjelman jatkamisen lisäksi olen itse tehnyt aloitteen ulkovaatteiden ja -jalkineiden hankkimiseksi varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Tämä vastaisi kohtuullista kertakorvausta, sillä vaikka suuri osa työstä tehdään ulkona, joutuvat ammattilaiset hankkimaan itse työssä tarvitsemansa ulkovaatteet itse. Minusta tämä asettaa eri henkilöstöryhmät epäoikeudenmukaiseen asemaan – tarjoaahan Helsinki työvaatteet esimerkiksi Staran työntekijöillekin.
Työtä laadukkaan varhaiskasvatuksen puolesta tarvitaan paljon nykyistä pontevammin.
On surullista, että monesti aamulla ei tiedä, ketkä lapsen kanssa päivän viettävät. Lapsia myös pyydetään hakemaan pois päivän aikana, kun aikuisia ei ole ryhmissä tarpeeksi. Tätä en voi hyväksyä.
Pormestari Vartiaisen johdolla perustetussa työryhmässä on pohdittu keinoja varhaiskasvatuksen henkilöstötilanteen parantamiseksi. Yksi ryhmässä noussut keino on jo testissäkin olleet vakituiset sijaiset, joista on saatu hyvin positiivisia kokemuksia. Käytäntö pitää tuoda toimintatavaksi kaikkiin kaupungin päiväkoteihin.
Anniina Iskanius
Kaupunginvaltuutettu