Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Helsingin Kokoomus

  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Ota yhteyttäLaajenna
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Valtuustoryhmä
    • Luottamustoimet 2021-2025
    • Piirihallitus
    • Puoluehallitus ja puoluevaltuusto
    • Häirintäyhdyshenkilöt
  • Tapahtumat
Helsingin Kokoomus
Yleinen

Kokoomuksen ryhmäpuhe Helsingin asumisen ja maankäytön ohjelmasta 2024

28.8.202428.8.2024

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, 

AM-ohjelma valmisteltiin tänä vuonna aivan uuteen toimintaympäristöön. Asuntorakentamisen suhdanne oli muuttunut vaikeaksi. Lisäksi korko- ja kustannustason nousu oli vähentänyt sijoituskysyntää ja vapaarahoitteista tuotantoa.  

Samalla valtion aktiivinen rooli asuntopolitiikassa pienentyy, kun esimerkiksi ARA-tuotantoa vähennetään. Ja asumisoikeusjärjestelmä lakkautetaan. Toki hyviä päätöksiä molemmat. 

On hyvä muistaa, että toimintaympäristön muutokset eivät ole omia päätöksiämme, mutta ne tulevat korostamaan kaupunkien omaa roolia fiksun ja kestävän asuntopolitiikan tekemisessä. Muutos on samalla mahdollisuus. 

Helsingin väestö kasvoi viime vuonna 2000-luvun ennätystahtia ja kasvu jatkuu voimakkaana tulevatkin vuosikymmenet. Tämä edistää taloutemme ja hyvinvointimme kasvua, mutta se myös vaatii meiltä asioita. Se vaatii kasvavaa asuntotarjontaa sekä asuinalueiden entistä laadukkaampaa suunnittelua.  

Hyvät valtuutetut, 

Voin ryhmämme puolesta ilokseni todeta, että tämä ohjelma vastaa kasvavan kaupungin vaatimuksiin onnistuneesti. Ohjelma reagoi toimintaympäristön muutoksiin samalla, kun se ohjaa kaupunkia systemaattisesti kohti kestävää kasvua sekä kaupunkilaisten parempaa elämää.   

Riittävä asuntotuotanto on Helsingin kasvun perusedellytys. Kokoomuksessa olemme ylpeitä, että kaupunki sitoutuu tavoittelemaan peräti 7000 uutta asuntoaloitusta vuosittain. Uudet voimakkaasti kehittyvät alueet mm. Pasilassa, Kalasatamassa ja Kruunuvuorenrannassa ilmentävät tekemisen suurta mittakaavaa. Samalla jatkamme asuntotuotannon prosessien sujuvoittamista.  

Riittävä asuntotarjonta on tehokkain lääke asumisen korkeaan hintaan. Tutkimus on yhä vahvemmin sitä mieltä, että erilaiset veronmaksajien tukea kanavoivat ARA-hilavitkuttimet eivät ole järkevä tapa tukea vähävaraisia. 

Korkeat asuntojen hinnat ja vuokrat iskevät suoraan kaupunkilaisten arjen talouteen ja mahdollisuuksiin. Riittävä asuntotarjonta on kaupungin vetovoima- sekä elinvoimatekijä. 

Hieman yli puolet uudesta rakentamisesta toteutuu täydennysrakentamisena. Tämä on ennen kaikkea luonto- ja ilmastoteko, mutta myös fiksua taloudenpitoa. Näin turvaamme kuntalaisille tärkeää lähiluontoa sekä mahdollistamme kustannustehokkaan joukkoliikenteen ja muut infra-investoinnit. Tiivis kaupunkirakenne nostaa alueiden elinvoimaa lisäämällä asukasmääriä ja siten mahdollistamalla monipuolisemman ja kiinnostavamman palvelutarjonnan. Keskustan elinvoimaa edistämme myös konversioiden ja ullakkorakentamisen vaatimuksia keventämällä. Työ ydinkeskustan elävöittämiseksi jatkuu sinnikkäästi. 

Arvon valtuutetut, 

On itsestään selvää, että tehoton ja veronmaksajien rahoja haaskaava asuntopolitiikka ei vastaa näkemystämme siitä, mihin suuntaan Helsinkiä tulisi viedä. Siksi olemme erittäin tyytyväisiä, että uusia Hitas-aloituksia ei enää tämän ohjelmakauden aikana tehdä. Hitasin siirtyessä sivuun välimuodon asumista tullaan korvaamaan uudella vuokralla omaksi –mallilla, jonka osalta olemmekin sitoutuneet mahdollisimman nopeaan käyttöönottoon. Uuden mallin tulee olla sellainen, että se ei toista vanhan Hitas-järjestelmän ongelmia. 

Hyvät valtuutetut, 

Vaikka Helsingin asuinalueiden eriytyminen on kansainvälisiin verrokkeihin nähden maltillisella tasolla, täälläkin alueiden erot ovat syventyneet. Kaikkien tulee ottaa tämä vakavasti. Ongelmat eivät saa riistäytyä käsistä. Olemme tyytyväisiä, että segregaation torjuminen jatkuu määrätietoisesti. Eri asuinalueille sijoitetaan tasaisesti niin omistus- kuin vuokra-asumista, sekä monipuolisesti asuntoja eri elämäntilanteisiin. On tärkeää, että yksipuolisia asuinalueita vältetään. 

Kaupunkiuudistus jatkuu. Ohjelmassa varmistamme tarvittavat investoinnit ja resurssit alueiden kärkihankkeiden, kuten terveyskeskusten, koulujen, päiväkotien ja ostoskeskusten rakentamiseen. Edistämme alueilla myös vetovoimaista omistusasumista sekä kehitämme alueiden yhteyksiä, viheralueita ja harrastusmahdollisuuksia. 

Hyvät valtuutetut, 

Pientaloasuminen on erityisesti lapsiperheiden suosima asumisvaihtoehto. Mielestämme Helsingin tulee olla kaupunki, josta ei tarvitse lapsen saatuaan muuttaa pois. Siksi sitoudummekin ohjelmassa vanhojen pientaloalueiden täydentämiseen ja laajentamiseen, samalla kun uusia avauksia kiritetään erityisesti Östersundomin alueelle. Myös townhouse-tyyppiset pientalot uusilla rakennusalueilla esimerkiksi Kalasatamassa vastaavat tähän tarpeeseen. 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, 

Kuten todettu, vaikeassa rakennusmarkkinan suhdanteessa ja valtion asuntopoliittisen roolin pienentyessä omien ratkaisujemme tärkeys Helsingin kehittämisessä korostuu. Näemme, että nyt neuvoteltu AM-ohjelma sopeuttaa toimintaamme viisaasti muuttuneeseen toimintaympäristöön sekä onnistuu vastaamaan helsinkiläisten tarpeisiin riittävällä asuntotuotannolla ja asuinalueiden laadukkaalla suunnittelulla. Kokoomus kannattaa AM-ohjelman hyväksymistä. 

Ryhmäpuheen piti kokoomuksen ryhmän puolesta kaupunginvaltuutettu Otto Meri

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Piirihallitus esittää Daniel Sazonovia kokoomuksen pormestariehdokkaaksi
SeuraavaJatka
Juha Hakola: kaupungin asuntopalvelujen tulisi viedä tyhjät Heka-asunnot internet-pohjaisille vuokra-alustoille
Kokoomus.fi uutisia
  • Hallitus tukee hyvinvointialueita onnistumaan tehtävässään – luvassa uusia keinoja erilaisten alueiden tukemiseen
  • Opposition hallituskritiikissä ei ole pohjaa eikä johdonmukaisuutta
  • Petteri Orpon puhe puoluevaltuustossa 7.6.2025
  • Velkahuoli heräsi keskustalla ja SDP:llä vasta, kun valta vaihtui
  • Yksityinen ja julkinen rinnakkain – Varhaiskasvatuksen palveluseteli lisää perheiden valinnanvapautta 
Verkkouutiset.fi
  • Liiskaantuneet ötökät voivat pilata auton maalipinnan
  • Vain USA pystyy tuhoamaan tämän Iranin ydinlaitoksen
  • Juhannusliikenne alkaa keskiviikkona – näillä teillä tiedossa pahimmat ruuhkat
  • Ilman lisätoimia usea sote-alue hakisi lisärahoitusta
  • 750000 varastettua asiakirjaa – näin hyökkääjä pääsi Helsingin verkkoon

Seuraa meitä

Facebook Twitter Instagram

© 2025 Helsingin Kokoomus

Vieritä ylös
  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Ota yhteyttä
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Valtuustoryhmä
    • Luottamustoimet 2021-2025
    • Piirihallitus
    • Puoluehallitus ja puoluevaltuusto
    • Häirintäyhdyshenkilöt
  • Tapahtumat
Haku