Kokoomus: Palveluiden uudistamisen lähtökohta oltava ihminen, ei hallinto
Kokoomus haluaa haastaa hallituksen puheet siitä, ettei vaihtoehtoa esitetylle sote-ratkaisulle olisi. Puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo ja varapuheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen löivät perjantaina pöytään tukun ratkaisuja sote-palveluiden parantamiseksi. Kokoomus keskittyisi palveluiden uudistamiseen – ilman maakuntia.
”Hoitoa, hoivaa ja apua pitää saada silloin, kun sitä tarvitsee. Palveluiden on tultava joustavasti tueksi erilaisiin elämäntilanteisiin. Ihmisten oikeutta valita palveluita ja vaikuttaa on edelleen vahvistettava. Uusien hallintorakenteiden sijaan nyt tarvitaan täsmäratkaisuja palveluiden ongelmakohtiin. Siksi tuomme esiin omat ehdotuksemme. Kokoomus haluaa, että voimavarat ja kehittämistyö sote-uudistuksessa suunnataan ihmisten palveluihin”, Orpo sanoo.
Orpon ja Ikosen mukaan hallituksen esittämällä maakuntamallilla rikotaan enemmän kuin sillä rakennetaan. Kokoomuksen ratkaisu on jatkaa palveluiden kehittämistä nykyiseltä kaupunki- ja kuntapohjalta. Vapaaehtoisuuteen perustuvan kuntapohjaisen mallin puolesta puhuu myös se, että Suomessa on hyvin erilaisia alueita. Yksi ratkaisu ei toimi kaikkialla.
”Me luotamme kuntiin ja haluamme antaa niille mahdollisuuden hakea oman alueen kannalta parhaat ratkaisut. Valtion tasolla on rämmitty sote-uudistuksen kanssa liian pitkään. Samaan aikaan alueilla on toteutettu merkittäviä paikallisen tason sote-uudistuksia, saavutettu kuntien yhteistyöllä vahvempia palveluiden järjestäjiä sekä keskitytty hallinnon sijaan palvelujen saatavuuden parantamiseen ja kustannustehokkuuteen”, Ikonen sanoo
“Hallituksen sote ei paranna hoitoonpääsyä, eikä onnistu hillitsemään kasvavia kustannuksia. Miksi tällainen uudistus pitäisi toteuttaa? Haluamme muistuttaa, että hallituksen politiikalle on vaihtoehto. Palveluita voidaan parantaa, hoitoonpääsyä nopeuttaa ja palveluiden rahoitus toteuttaa kestävästi, eikä siihen tarvita massiivista hallintouudistusta”, Orpo sanoo.
Kokoomuksen keskustelualoitteessa nostetaan esiin kuusi näkökulmaa tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseksi. Orpon ja Ikosen mukaan yksi keskeinen aihe, josta sotessa on puhuttu liian vähän, on sosiaali- ja terveyspalveluissa tarvittava digiloikka.
“Lisääntyvä tieto ja uudet teknologiset ratkaisut on hyödynnettävä täysimääräisesti ihmisten parhaaksi. Etäpalvelut parantavat palvelujen saatavuutta. Data auttaa tunnistamaan paljon palveluita käyttäviä asiakkaita sekä kehittämään ennakoivia ratkaisuja. Uusia innovaatioita myös syntyy koko ajan. Ne pitää saada käyttöön ihmislähtöisten palveluiden rakentamiseksi. Digiloikan on oltava sote-palveluiden uudistamisen yksi keskeinen muutosvoima”, Ikonen sanoo.
”Tällä keskustelualoitteella haluamme haastaa ylhäältä alas toteutettavan hallinnonuudistuksen vaihtoehdottomuuden sekä avata keskustelun niistä asioista – hoitoonpääsystä, ihmisten vaikuttamismahdollisuuksista, tiedosta ja teknologiasta, osaajien saatavuudesta, kuntapohjaisesta yhteistyöstä, monipuolisesta palvelutuotannosta ja rahoituksesta – joista uskomme sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen täsmäratkaisujen välittömästi löytyvän. Eiköhän tartuta toimeen”, Ikonen sanoo.
Kokoomuksen julkaisema keskustelualoite sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiseksi löytyy kokonaisuudessaan täältä.
Lisätiedot:
Puoluejohdon erityisavustaja Henrik Vuornos (Orpon haastattelupyynnöt), puh. 044 253 4444
Kansanedustaja, kokoomuksen varapuheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen, puh. 09 432 3062