Valtuustoryhmän puheenjohtaja Maarit Vierusen puhe Mitä Hitaksen jälkeen -seminaariin

Arvoisat kuulijat,

Asuntopolitiikalla on merkittävä rooli siinä, ketkä pystyvät asumaan Helsingissä ja millä hinnalla. Helsingissä, samoin kuin kaikissa suurissa kaupungeissa asumisen hinta on esillä tärkeänä poliittisena teemana lähes poikkeuksetta. Asumisen hintaa pyritään ratkomaan ympäri maailmaa erilaisin keinoin ja osa niistä on osoittautunut huomattavasti toimivammiksi kuin toiset. Nyt kun politiikan keskiöön nousee jälleen asumisen erilaiset tukimuodot, on tärkeää käydä tämänkaltaista analyyttistä ja perehtyvää keskustelua siitä, mitkä ovat erilaisten tukimuotojen todelliset vaikutukset.

Asuntopoliittisessa keskustelussa täytyy aina tunnistaa tosiasiat. Niissä paikoissa, joissa asuntojen hinnat nousevat, on asuntojen kysyntä suurempaa kuin niiden tarjonta. Alueet, joissa asuntojen hinnat kasvavat koetaan houkuttelevina ja niihin halutaan muuttaa. Luonnollisesti tällöin aidosti kestävä tapa laskea asuntojen hintoja on huolehtia siitä, että tarjontaa on riittävästi. Vasta kunnianhimoisen rakentamistavoitteen vierelle on mahdollista rakentaa erilaisia malleja tukemaan ryhmiä, joiden katsotaan tarvitsevan markkinahintaa alhaisempaa asumista.

Kun puhutaan asuntopolitiikasta syvällisemmällä tasolla, täytyy löytää ensin yhteinen tavoitetila. Tämä ei ole niin helppoa kuin voisi luulla. Helsinkiläisen asuntopolitiikan painopisteenä oleva kohtuuhintainen asuminen on erityisesti sana, joka tarkoittaa erilaisille ihmisille erilaisia asioita. Erilaiset käsitykset termin merkityksessä aiheuttavat suuria vaikutuksia myös lopputulokseen.

Nyt julkistetussa Hitas-raportissa tutkija Reetta Marttinen erittelee kolme eri tapaa nähdä kohtuuhintainen asuminen: normatiivinen, kuluttajavalintoja painottava sekä asuntojen hallintamuotoon perustuva. Normatiivisessa tarkastelutavassa katsotaan tyypillisesti, että kotitalouden tuloista riippuen, mikäli yli 30% tai 40% kotitalouden tuloista kuluu asumiseen, ei asuminen ole kohtuuhintaista. Tämä ajattelumalli on lähtökohta myös asumisen ja maankäytön suunnitelmaa varten rakennettua mittaristoa. Mittaristo ei kuitenkaan ole kovin toimiva. Tutkija Marttinen itsekin kritisoi aiheellisesti tätä lähtökohtaa, sillä se ei mittaa todellisuudessa asumisen kustannuksien kuormittavuutta kotitalouksille.

Kohtuuhintaisen asumisen tavoittelussa ei pidä toisaalta sulkea pois myöskään kuluttajavalintoihin perustuvaa ajattelumallia. Aina kun puhutaan niukasta ja halutusta hyödykkeestä, kuten asunnoista Helsingissä joudutaan sen tosiseikan eteen, että asunnon ostaja joutuu tekemään valintoja omien preferenssiensä välillä. Kaikista paras tapa helpottaa niukkuutta on tällöinkin nostaa tarjonnan määrää mahdollisimman suureksi.

Hyvät kuulijat,

Asuntopolitiikassa on tarve löytää ratkaisuja siihen, miten hillitään alueiden eriytymistä. Lisäksi yhteinen tavoitteemme siitä, että Helsingissä on mahdollista asua myös muut kuin korkeatuloiset, voi edellyttää asuntopolitiikalta kekseliäisyyttä. Helsingin historiassa kekseliäisyyttä on käytetty monella tapaa ja aina ratkaisut eivät ole olleet hyviä. Oppirahat on pitänyt maksaa. Nykyinen Hitas päätettiin lakkauttaa juuri siksi, että mallin hyvistä tarkoitusperistä huolimatta sillä on lukuisia kielteisiä seurauksia ja se koetaan hyvin epäoikeudenmukaiseksi.

Hitaksen olennainen huono puoli on sen kohdistumistapa. Omistusasumisen malli tehtävänä on tukea matala- ja keskituloisia, mutta tällä hetkellä Hitas-asunnoissa asuu eniten varakkaita kotitalouksia. Varakkaan kotitalouden ei tarvitse saada suurta tulonsiirtoa kaupungilta. Nykymuotoinen Hitas on myös perusteeton siten, että se kohtelee samanlaisessa asemassa olevia helsinkiläisiä eri tavalla. Missään muualla kuin helsinkiläisessä asuntopolitiikassa ei ole ollut tapana jakaa julkista rahaa yksittäisille kaupunkilaisille merkittäviä määriä arvonnalla.

On myös rehellistä myöntää, että Hitas on yksinkertaisesti hyvin kallis järjestelmä, joka imee rahaa pois muualta. Saman rahan voisi käyttää kaupunkilaisten elämänlaadun parantamiseen tai esimerkiksi ilmastotoimiin monella muullakin tavalla. Mallin todelliset kustannukset jäävät myös havaitsematta, sillä kaupungin tilinpäätöksessä ei näy saamatta jääneet tulot.

Jotta emme olisi tulevaisuudessa uudelleen sen tosiseikan äärellä, että olemme luoneet mallin, jonka tarkoitusperät ovat vilpittömät, mutta joka kohdentuu väärin tai käyttää perusteettoman paljon julkisia varoja tarvitsemme tutkimusta ja tutkittua tietoa. Nyt julkistettu väliraportti on hyvä alku ja erityisesti Aalto yliopiston työn alla oleva selvitys siitä, minkälaisia taloudellisia vaikutuksia eri vaihtoehdoilla on tulee olemaan tärkeä työkalu, jotta tavoitteet voivat myös realisoitua.

Hitaksen alkuperäiset tavoitteet luoda ”Selkeä, yksinkertainen, läpinäkyvä, ajallisesti kestävä kohtuuhintaisen omistusasumisen helsinkiläinen malli” on tavoitteena erinomainen. Kun helsinkiläistä asuntopolitiikkaa rakennetaan, täytyy olla valmis hylkäämään vanha ja toimimattomaksi todettu sekä ennakkoluulottomasti selvittämään parempia ratkaisuja.

Odotamme innolla lisätietoa ja selvityksiä siitä, kuinka Helsinkiin saadaan läpinäkyvämpää, oikeudenmukaisempaa ja myös kaupungin kassaa vähemmän rasittavaa asuntotuotantoa.

 

Valtuustoryhmän puheenjohtaja Maarit Vierunen