Jenni Pajunen: Esplanadin kaventaminen on huono idea

Jenni Pajunen: Esplanadin kaventaminen on huono idea

  Helsingin kaupunkiympäristölautakunta äänestää tiistaina 15.11  kokeilusta, jonka aiheena on Esplanadin kaventaminen.  Ehdotuksen mukaan Pohjois- ja Etelä- esplanadit muuttaisiin kahden kaistan sijasta yksikaistaiseksi kesästä 2023 syksyyn 2024. Kokeilu puurouttaisi Helsingin keskustan liikenteen, se heikentäisi keskustan saavutettavuutta. Samaan aikaan on käynnissä katutyöt muillakin kantakaupungin pääväylillä Mannerheimintiellä ja Hakaniemessa. Pääsy Katajanokan ja Eteläsataman laivaterminaaleihin vaikeutuu – eikö…

Jenni Vartiainen Helsingin Kokoomuksen järjestösihteeriksi

Helsingin Kokoomuksen uudeksi järjestösihteeriksi on valittu Jenni Vartiainen, 29.  Vartiainen siirtyy tehtävään Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan pääsihteerin paikalta. Vartiaisella on aiempaa kokemusta myös järjestösihteerin tehtävistä Pirkanmaan Kokoomuksesta. Järjestösihteeri vastaa piirin järjestötoiminnan käytännön toteuttamisesta. Vartiainen aloittaa tehtävässään marraskuussa.

|

Joulunaika piiritoimistolla

Helsingin Kokoomuksen piiritoimisto keräilee voimia ensi vuoteen 22.12.2016 alkaen. Piiritoimisto palaa täyteen vahvuuteensa toimistolle 9.1.2017.  Tällä välillä sähköposteja luetaan epäsäännöllisesti ja viesteihin pyritään vastaamaan viimeistään toimistolle palattua. Piiritoimiston väki toivottaa kaikille rauhallista joulunaikaa ja menestyksekästä uutta vuotta 2017!

|

Juhana Vartiainen kokoomuksen pormestariehdokkaaksi Helsingissä

Juhana Vartiainen kokoomuksen pormestariehdokkaaksi Helsingissä   Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Juhana Vartiainen on valittu kokoomuksen pormestariehdokkaaksi Helsingin Kokoomuksen ylimääräisessä piirikokouksessa. Piirikokouksen päätös oli yksimielinen. Kokoomuksen kirkkaana tavoitteena on edelleen jatkaa Helsingin suurimpana puolueena, jolla on kaupungin pormestarin paikka.   Juhana Vartiainen on kokoomuksen toisen kauden kansanedustaja ja eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja. Koulutukseltaan Vartiainen on valtiotieteiden tohtori ja…

Jäsenrekisteri uudistuu, päivitäthän tietosi! 

Kokoomus ottaa käyttöön uuden jäsenrekisterin tänä syksynä.  Järjestelmävaihdon onnistumisen vuoksi pyydämme sinua tarkastamaan ja tarvittaessa päivittämään yhteystietosi mahdollisimman pian. Tiedot vaihdetaan jäsensivuilla kohdassa jäsen- ja yhdistystiedot/omat tiedot.  Jäsensivuille pääset kirjautumaan www.kokoomus.fi/jasensivut  Jatkossa rekisterissä voi olla vain yksi sähköpostiosoite. Käythän poistamassa tiedoistasi toimimattomat ja ylimääräiset osoitteet. Ajantasainen puhelinnumero on ensiarvoisen tärkeä.  Uudistuksen yhteydessä nykyiset jäsensivut poistuvat käytöstä…

Kannanotto: Etelä-Helsingin Kokoomus toivottaa Petteri Orpon tervetulleeksi puheenjohtajakilpaan

Kannanotto 06.05.2016 Julkaisuvapaa | Heti KANNANOTTO: EHK TOIVOTTAA PETTERI ORPON TERVETULLEEKSI PUHEENJOHTAJAKILPAAN Etelä-Helsingin Kokoomus ry toivottaa kansanedustaja ja sisäministeri Petteri Orpon tervetulleeksi Kokoomuksen puheenjohtajakilpaan. Viimeisten kuukausien aikana puolueessa on kytenyt käsittelyä vaativaa tyytymättömyyttä. Sen korjaaminen on edellytys koneiston iskukykyyn saattamiseksi niin tulevien vaalivuosien kuin jäljellä olevan pitkän hallituskauden tavoitteiden täyttämiseksi. Keskustelu niin linjasta kuin henkilöistä…

Kansanedustaja Sari Sarkomaa: Lasten ja nuorten rokotesuojan ei saa antaa murtua poikkeusoloissakaan

Kansanedustaja Sari Sarkomaa: Lasten ja nuorten rokotesuojan ei saa antaa murtua poikkeusoloissakaan

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa on vakavasti huolissaan koronaepidemian heikentämästä rokotekattavuudesta. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreiden tietojen mukaan koronaepidemia on heikentänyt lasten ja nuorten kansallisen rokotusohjelman toteutumista. ”Sekä neuvola- että kouluterveyshuollon käynneistä on huolehdittava myös poikkeusoloissa, jotta rokotussuojaan ei jää puutteita. Rokotesuojan rikkoutuminen olisi valtava uhka lapsillemme ja koko kansanterveydelle, emmekä sellaista…

Kaupunginhallituksen jäsen Daniel Sazonov Kokoomuksen ryhmäpuheessa: Tavoitteena on oltava kuntaveron laskeminen entisestään

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, Tänään käsittelemämme talousarvio on vahvan, kasvavan kaupungin talousarvio. Taloutemme on hyvässä kunnossa. Tämä on pitkäjänteisen vastuullisen talouslinjan ansiota – linjan, josta on syytä myös tulevina vuosina pitää kiinni. Erityisen tärkeää asian muistaminen on nyt, kun elämme suhdannehuippua. Kaupunkitaloutemme on oltava valmis kohtaamaan myös niukemmat vuodet.   Olemme kaupunkistrategiassa sopineet taloussuunnittelun perusteet…

Kaupunginvaltuuston kevätkausi käynnistyy

Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontuu keskiviikkona 17.1. klo 18 alkaen vuoden ensimmäiseen kokoukseen. Kokousta voi seurata verkon kautta Helsinki-kanavalta  tai valtuustosalin lehtereiltä (Sofiankatu 3). Kasvatuksesta ja koulutuksesta vastaava apulaispormestari Pia Pakarinen avaa blogissaan kokouksen esityslistaa: Kaupunginvaltuusto pitää vuoden 2018 ensimmäisen kokouksensa keskiviikkona pitkällä esityslistalla. Olen tällä kertaa vastaamassa valtuutettujen kysymyksiin pormestariston virkaiältäni vanhimpana, joten edessä on pitkä ilta samoilla…

Sisällön loppu

Sisällön loppu