Sari Sarkomaa: “Keskituloisten työnteon kannustimien rapauttaminen hyydyttää koko Suomen”

Sari Sarkomaa: “Keskituloisten työnteon kannustimien rapauttaminen hyydyttää koko Suomen”

Kansanedustaja Sari Sarkomaan mukaan vain ahkeruuteen, työntekoon ja yrittäjyyteen kannustava yhteiskunta kykenee kantamaan ihmiset ja yritykset yli kriisistä. Hallitus on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan esittämässä muutamia keinoja, kuten uutta tulonsiirtoa hintojen nousun kompensoimiseksi. Sarkomaan mielestä hallituksen on budjettiriihessä kiinnitettävä huomiota tekemiensä ratkaisujen kannustavuuteen. ”Pidän tärkeänä, että yhteiskunta kohdistaa tukea kaikista heikoimmassa asemassa oleville. On kuitenkin…

Sari Sarkomaa: ”Vasemmistovihreä hallitus rikkonut räikeästi vanhuspalvelulupauksensa – budjettiriihessä on tehtävä korjausliike”

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa pitää välttämättömänä, että budjettiriihessä hallitus tekee pääministeri Marinin (sd) johdolla lupauksensa mukaisesti korjausliikkeen ikäihmisten palvelujen turvaamiseksi.   ”Vasemmistovihreä hallitus on poikkeuksellisen räikeällä tavalla rikkomassa lupauksensa korjata vanhuspalvelujen epäkohtia. On hälyttävää, että hallitus on päin vastoin omilla toimillaan heikentänyt vanhustenhuollon ennestään vaikeaa tilannetta.” Sarkomaa sanoo. ”Ympärivuorokautiseen hoivaan pääsy ja kotihoidon saatavuus ovat vaikeutumassa vasemmistovihreän…

Sari Sarkomaa: Eduskunta pelasti terveydenhuollon kansalliset laaturekisterit

Sari Sarkomaa: Eduskunta pelasti terveydenhuollon kansalliset laaturekisterit

Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa iloitsee valtiovarainvaliokunnan 1,4 miljoonan euron määrärahalisäyksestä terveydenhuollon laaturekisteritoimintaan. Eduskunta hyväksyy lopullisesti vuoden 2021 budjetin ensi viikolla. THL on pilotoinut menestyksellisesti kansallisia laaturekistereitä viime eduskuntakaudella eduskunnan Sarkomaan aloitteesta myöntämän määrärahan turvin. On välttämätöntä, että laaturekisteritoiminnan rahoitus saadaan jatkossa pysyvälle pohjalle. ”Monelle suomalaiselle on järkyttävä tieto, ettei maamme julkisessa terveydenhuollossa laatua seurata systemaattisesti….

Sari Sarkomaa: Esteet antaa uusia syövän yhdistelmähoitoja poistettava lainsäädännöstä viipymättä

Sari Sarkomaa: Esteet antaa uusia syövän yhdistelmähoitoja poistettava lainsäädännöstä viipymättä

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa kirittää hallitusta pikaisesti toimiin, jotta Suomessa syöpäpotilaat saisivat tarvitsemansa hoidon. Sarkomaa nosti asian esiin Helsingin yliopiston Tiedekulmassa Cancer I&O tutkimus & innovaatioprojektin järjestämässä päättäjäpaneelissa. Sarkomaan mukaan hallituksen on viipymättä tuotava eduskuntaan esitykset, joilla taataan syövän yhdistelmähoitojen saatavuus. Lisäksi Kansallisen Syöpäkeskuksen toiminta on viimein saatava täysimääräisesti käyntiin. ”Potilaiden näkökulmasta…

Sari Sarkomaa: Helsinki panostaa pienten lasten koulutukseen, mutta Marinin hallitus leikkaa

Sari Sarkomaa: Helsinki panostaa pienten lasten koulutukseen, mutta Marinin hallitus leikkaa

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa iloitsee Helsingin budjettisovusta, jossa kasvatuksen ja koulutuksen rahoja esitetään nostettavaksi 600 eurolla lasta tai nuorta kohti. Haluamme Helsingissä tukea oppimista ja hyvinvointia siten, että jokainen päiväkoti on hyvä päiväkoti, jokainen koulu on hyvä koulu. Rahoitusta lisäämällä tähtäämme erityisesti henkilöstön saatavuuden parantamiseen varhaiskasvatuksessa sekä eriarvoistumiskehityksen torjumiseen tarveperustaista rahoitusta vahvistamalla. Palkkaohjelmalla lisätään kaupungin…

Sari Sarkomaa: Kela-korvausleikkaus peruttava hoitoon pääsyn helpottamiseksi

Sari Sarkomaa: Kela-korvausleikkaus peruttava hoitoon pääsyn helpottamiseksi

SDP julkisti lauantaina eduskuntavaaliohjelmansa, jossa linjataan, että hoitoon on päästävä seitsemässä päivässä. Kokoomuksen Sari Sarkomaan mielestä pääministeri Sanna Marinin (sd.) johtaman hallituksen toteuttama Kela-korvausleikkaus on räikeässä ristiriidassa SDP:n tavoitteen kanssa. Hallituksen Kela-korvausleikkaus tuli voimaan juuri vuoden vaihteessa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Sari Sarkomaan mukaan Kela-korvaukset ovat tehokas tapa kohdentaa rahoitusta nimenomaisesti hoitoon pääsyn helpottamiseen ja julkisen sektorin kuorman…

Sari Sarkomaa: Kirjailija on palkkansa ansainnut – lainauskorvaus myös e-kirjoista

Sari Sarkomaa: Kirjailija on palkkansa ansainnut – lainauskorvaus myös e-kirjoista

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa muistuttaa, että kirjailijoille maksettavaa lainauskorvausta pitäisi saada myös e-aineistosta. Lainauskorvaus on tekijänoikeuskorvaus, jota maksetaan teosten kirjastolainaamisesta. Lainauskorvaus on monelle kirjailijalle ja kääntäjälle tärkeä osa toimeentuloa. Useammassa Euroopan maassa lainauskorvaus on ulotettu myös e-kirjoihin. Tällä hetkellä Suomessa tekijänoikeuslain nojalla lainauskorvausta maksetaan vain fyysisinä teoskappaleina lainattavista kirjoista. Samaan aikaan e-kirjojen…

Sari Sarkomaa: Miksei hallitus etsi ratkaisuja hoitoalan työvoimapulaan?

Sari Sarkomaa: Miksei hallitus etsi ratkaisuja hoitoalan työvoimapulaan?

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa hämmästelee, miksei hallitus ole valmistellut keinoja hoitoalan työvoimapulaan. Sarkomaa aikoo jättää asiasta kirjallisen kysymyksen hallituksen vastattavaksi. Perhevapaalla jäänyt perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) perusti viime syksynä työryhmän ratkomaan hoitajapulaa hallituksen budjettiriihessä tekemän päätöksen mukaisesti. Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) ei osannut vastata, miksei työryhmä ole esittänyt ainuttakaan toimenpidettä, kun asiaa…

Sari Sarkomaa: Murentaako vasemmistovihreä ideologia kansanterveytemme?

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa kehottaa hallitusta heräämään ihmisten hätään ja vaikeuteen saada tarvitsemiaan terveyspalveluja. Julkisen terveydenhuollon kuormitus on valtava koronan toisen aallon hyökyessä päälle. Koronan aiheuttamat hoitoonpääsyn ongelmat ovat vaarassa sairastuttaa ja aiheuttaa enemmän ennenaikaisia kuolemia kuin koronaepidemia. Sarkomaa vetoaa vasemmistovihreään hallitukseen, jotta se voittaisi vastahankaisuutensa yrittäjyyttä kohtaan eikä antaisi ideologian murentaa kansanterveyttämme. ”Koronaepidemia on kerryttänyt hoitovelan, jonka purkaminen ei onnistu…

Sari Sarkomaa: On epäselvää onko maakuntasotelle enää enemmistöä eduskunnassa?

Ministeri Kiurun lausuntokierrokselle laittaman maakuntasote-esityksen kannatus on katoamassa. Hallituspuolueiden kansanedustajatkin ovat kunnissa heränneet suurten kaupunkien rahat ryöstävään rahoitusmalliin. Hallituspuolueista on tapahtumassa joukkopako hallituksen riveistä. ”On epäselvää, onko maakuntasotelle enää enemmistö eduskunnassa. Hallitus ei voi sulkea silmiään lausuntopalautteissa esitetyltä kritiikiltä varsinkin, kun kritiikkiä esitetään poikkeuksellisen vahvasti jopa tyrmäävästi hallituksen omista riveistä. On vastuutonta laittaa lausunnolle esitys,…

Sisällön loppu

Sisällön loppu