Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro kaupunkistrategian toteutumisesta 7.2.2025 

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro kaupunkistrategian toteutumisesta 7.2.2025 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuustoseminaariin osallistujat,  Hyvällä yhteistyöllä laadittu strategiamme ‘Kasvun paikka’ on tarjonnut meille oivat suuntaviivat kestävän ja kasvavan Helsingin rakentamiseen. Arviointiraporttia katsoessa voimme ylpeänä todeta, että kuluva kausi on ollut onnistuminen. Olemme pitäneet kaupungin taloudesta huolta ja luoneet edellytyksiä kasvulle. Olemme tehneet isoja panostuksia helsinkiläisille elintärkeisiin palveluihin. Kaikki tämä siitäkin huolimatta, että viimeisinä vuosina…

Kokoomuksen Sari Sarkomaa: Jokaisella nuorella oikeus tulevaisuususkoon

Suomessa on tälläkin hetkellä jopa 60 000 syrjäytynyttä nuorta. Nuorten hyvinvointi on koko yhteiskunnan kannalta elintärkeä asia. Inhimillinen hinta nuoren syrjäytymisestä on suuri. Yhtään nuorta ei saa jättää syrjään. Ongelmiin on puututtava ennemmin, eikä myöhemmin. Kokoomus on todennut jo ennen hallituskauden alkua, että nuorten hyvinvoinnin pitäisi olla yksi hallituskauden ydinasioista. Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa vaatii hallitukselta…

|

Kokoomuksen Sarkomaa ja Keto-Huovinen: Hallitus petti silpomisuhan alla elävät tytöt eduskunnan tahdon vastaisesti – ”Tyrmistyttävä laiminlyönti”

Kansanedustaja, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa ja syyttäjätaustainen kansanedustaja, kokoomusnaisten puheenjohtaja Pihla Keto-Huovinen ovat tyrmistyneitä siitä, ettei Sanna Marinin (sd.) hallitus ole eduskunnan toimeksiannosta huolimatta tuonut eduskuntaan esitystä, jolla selkeytettäisiin tyttöjen silpomista koskevaa kriminalisointia. ”Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen on järkyttävä väkivallan muoto, joka on kitkettävä Suomesta. Silpomisuhan alla elää Suomessa arvioiden mukaan jopa 3000…

Kokoomuksen Sarkomaa ja Multala: Hallituksen on budjettiriihessä lisättävä varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmääriä

Kokoomuksen Sarkomaa ja Multala: Hallituksen on budjettiriihessä lisättävä varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmääriä

Kokoomuksen kansanedustajat Sari Sarkomaa ja Sari Multala vaativat, että hallitus päättää budjettiriihessä lisätä varhaiskasvatuksen opettajien aloituspaikkoja yliopistoissa. Istuva hallitus ei ole jatkanut Sipilän hallituksen viitoittamalla tiellä, jolloin varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmääriä alettiin nostaa määrätietoisesti. Laadukkaan varhaiskasvatuksen edellytyksenä ovat korkeasti koulutetut ammattilaiset. Uusi varhaiskasvatuslaki vahvistaa moniammatillisuutta, jossa jokaisella henkilöstöryhmällä on oma tehtävänsä. Sarkomaa ja Multala peräänkuuluttavat, että…

Kokoomuksen Sarkomaa ja Multala: Hallituksen vastattava varhaiskasvatuksen opettajapulaan heti!

Kokoomuksen Sarkomaa ja Multala: Hallituksen vastattava varhaiskasvatuksen opettajapulaan heti!

Kokoomuksen kansanedustajat Sari Sarkomaa ja Sari Multala vaativat hallitukselta välittömiä päätöksiä, joilla varhaiskasvatuksen opettajien pulaan vastataan. On vakava virhe, että istuva hallitus ei ole jatkanut Sipilän hallituksen viitoittamalla tiellä, jolla varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmääriä alettiin nostaa määrätietoisesti. ”Hallitus antaa vielä täydentävän talousarvioesityksensä, jossa se voi korjata virheensä. Nyt katsotaan hallituksen poliittista tahtotilaa osoittaa riittävä rahoitus varhaiskasvatuksen…

Kokoomuksen Sarkomaa: Hallituksen pätkärahoitus koulutukseen on arvovalinta

Kokoomuksen Sarkomaa: Hallituksen pätkärahoitus koulutukseen on arvovalinta

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa ihmettelee opetusministeri Anderssonin (vas.) viime viikkoista lausuntoa (HS 16.9.2021), jonka mukaan hallitus panostaa yli 300 miljoonaa euroa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tasa-arvon edistämiseen. ”Opetusministeri antaa kuvan, että kysymys olisi pysyvistä määrärahalisäyksistä. Hallituksen väliaikaiset lisämäärärahat päättyvät ensi vuonna. Hallitus on omalla toiminnallaan lisännyt koulutuksen järjestäjien hankerallia ja byrokratiaa. Suuntaa on muutettava”, Sarkomaa…

|

Kokoomuksen Sarkomaa: Lukulahja lapselle vauhdittaa onnistuneesti isiä ja äitejä lukemaan lapselle – hankkeen romuttaminen järjetöntä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa pitää kaupunkilaisjärjen vastaisena, että merkittäviä muutoksia isien ja äitien lukutottumuksissa lapselle aikaansaanut Lukulahja lapselle -hanke on keskeytymässä määrärahan puutteeseen. Tämä on hyvin lyhytnäköistä tilanteessa, jossa lukutaidoltaan heikkojen lasten ja nuorten osuus on ollut kasvussa.   Sarkomaa pitää vastuullisena, että eduskunta kohdentaa ensi vuoden budjettiesityksestä Lukulahja lapselle -toimintaan puuttuvat 300…

Kokoomuksen Sarkomaa: Mielenterveyspalvelut  katastrofaalisessa tilassa – hallituksen terapiatakuun jarrutus on sydämetöntä
|

Kokoomuksen Sarkomaa: Mielenterveyspalvelut katastrofaalisessa tilassa – hallituksen terapiatakuun jarrutus on sydämetöntä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa on huolissaan jatkuvien koronarajoitusten vaikutuksista ihmisten mielenterveydelle. Mielenterveyspotilaiden hoitoon pääsy on vaikeutunut koronaepidemian aikana niin paljon, että Mielenterveyden keskusliitto pitää tilannetta katastrofaalisena. ”Olemme saaneet lukea tänä syksynä jopa 10 kuukauden jonotusajasta mielenterveyspalveluihin. Tilanne on inhimillisesti, että yhteiskunnallisesti kestämätön. Mielenterveyden sairaudet ovat yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen ja myös suurimpia syrjäytymisen aiheuttajia. On…

Kokoomuksen Sarkomaa: Miksi hallitus haluaa salata sote-palveluiden laadun ja vaikuttavuuden?

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa pitää vakava virheenä, ettei maan hallitus edistä  julkisen terveydenhuollon laadun  ja vaikuttavuuden avoimuutta. Sote-uudistus on torso ilman valtakunnallisesti vertailtavaa laatutietoa. Merkittäviä parannuksia terveyspalvelujen laatuun saadaan aikaan vain ottamalla käyttöön terveydenhuollon kansalliset laaturekisterit. Laatutiedolla sote-palveluja voidaan kehittää vaikuttavaksi, yhdenvertaiseksi ja turvalliseksi.  Tietoa tarvitsevat sote-ammattilaiset, virkamiehet ja päättäjät. Palveluita ei…

Kokoomuksen Sarkomaa: Muistisairaiden sopeutumisvalmennuksen lopetuspäätös täytyy perua

Kansanedustaja, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa pitää kestämättömänä päätöstä lakkauttaa ikääntynteiden muistisairaiden sopeutumisvalmennus. Sarkomaa vaatii sosiaali-ja terveysministeriötä etsimään ripeästi ratkaisun, joka mahdollistaa muistisairaille ja heidän perheilleen tärkeän sopeutumisvalmennus jatkumisen. Nykyisin palvelun järjestäjä on ollut Kela. ”Päätös on tyrmistyttävä tieto ihmisille, jotka ovat saaneet muistisairausdiagnoosin ja joutuvat sopeutumaan uuteen arkeen etenevän neurologisen sairauden kanssa ilman sopeutumisvalmennuksen…

Sisällön loppu

Sisällön loppu