Kokoomusedustajat vaativat hallitukselta HUSin pelastavaa ratkaisua välittömästi

Kokoomusedustajat vaativat hallitukselta HUSin pelastavaa ratkaisua välittömästi

Kokoomuksen kansanedustajat Sari Sarkomaa, Mia Laiho, Heikki Vestman, Sari Multala ja Pihla Keto-Huovinen pelkäävät hallituksen ajaman sote-muutoksen ajavan terveydenhuollon kaaokseen Uudellamaalla. Kokoomuksen kansanedustajat Sari Sarkomaa, Mia Laiho, Heikki Vestman, Sari Multala ja Pihla Keto-Huovinen vaativat hallitukselta lisärahoitusta HUSin toiminnan turvaamiseksi. Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023 Helsingissä ja Uudellamaalla merkittävässä rahoitusvajeessa. Kokoomus on esittänyt jo lakien käsittelyn…

Kokoomusedustajat: Huoli ikääntyneiden hyvinvoinnista kasvaa epidemian pitkittyessä

Vakava huoli ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien pärjäämisestä ja epidemian pitkäaikaisista vaikutuksista kaikkein heikoimmassa asemassa olevien hyvinvointiin kasvaa poikkeusolojen pitkittyessä. Kokoomuksen sosiaali- ja terveystyöryhmä on valmistellut 20 keinoa ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien arjen, terveyden ja toimintakyvyn tukemiseksi koronakriisissä ja sen jälkeen.  Poikkeusoloissa moni ikääntynyt on entistä enemmän muiden ihmisten avun ja tuen varassa. Kaikilla ei välttämättä…

Kokoomusedustajilta vastalause ravintoloiden avaamista koskevaan mietintöön – ”Aikataulu ravintolayrittäjille kohtuuton”

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoomusedustajien Mia Laihon, Anna-Kaisa Ikosen ja Juhana Vartiaisen mielestä ravintoloiden avaamista koskevan tartuntatautilain käsittelyaikataulu on ollut kohtuuton. Hallitus toi lakiesityksen eduskuntaan vasta 19.5., vaikka ravintoloiden pitäisi avautua jo ensi maanantaina. Kokoomusryhmä on jättänyt sote-valiokunnan tartuntatautilain muuttamista koskevaan mietintöön vastalauseen, jossa esitetään muutoksia ravintoloiden avaamista koskeviin ehtoihin. ”Hallitus toi tartuntatautilain väliaikaisen muutoksen eduskunnan…

Kokoomuskynä: Terveyttä ei ole ilman mielenterveyttä – terapiatakuualoite tervetullut

Kokoomuskynä: Terveyttä ei ole ilman mielenterveyttä – terapiatakuualoite tervetullut

 Mielenterveys kuuluu kaikille. On vakava tosiasia, että mielenterveyden häiriöt ovat alihoidettu ja -resursoitu kansansairaus. Kansanedustajana olen tehnyt työtä mielenterveyspalveluiden vahvistamiseksi. Olin ilahtunut saatuani kutsun puhujaksi Helsingin Yliopiston Tiedekulmaan viime helmikuussa pidettyyn terapiatakuu – kansalaisaloitekampanjan julkistamistilaisuuteen perustelemaan terapiatakuun tärkeyttä. Puheessani nostin esille huoleni siitä, että mielenterveysongelmien kasvusta huolimatta yhä pienempi osuus kuntien terveydenhuollon menoista ohjautuu mielenterveyspalveluihin….

Kokoomuslainen vision maakuntauudistuksen jälkeisestä kunnasta

Suomalainen kotikunta on yhteisö, joka takaa jäsenilleen sujuvan arjen, turvallisen ympäristön ja tulevaisuuden täynnä mahdollisuuksia. Uudistuksen jälkeen kunnista tulee korostetusti koulutuksen, kulttuurin, liikuntapalveluiden, hyvinvoinnin ja elinvoiman keskuksia. Tärkeitä kysymyksiä ovat myös esimerkiksi: Mitkä ovat uuden kunnan elinkeinopoliittiset tehtävät? Miten kunta houkuttelee ja palvelee työpaikkoja ja hyvinvointia luovia yrityksiä? Miten päättäjien ja henkilöstön rooli muuttuvat? Kokoomuksen…

Kokoomuslaiset kymp-lautakunnan jäsenet: Aikalisä olisi ollut tarpeen Esplanadien kokeilussa
|

Kokoomuslaiset kymp-lautakunnan jäsenet: Aikalisä olisi ollut tarpeen Esplanadien kokeilussa

  Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli Esplanadien katuihin liittyvää kokeilua eilisessä (15.11.) kokouksessaan. Lautakunta päätti lopulta äänestyksen jälkeen hyväksyä ensi kesänä alkavan kokeilun, jossa Pohjois- ja Eteläesplanadi muutetaan yksikaistaisiksi osana kävelykeskustan laajentamisen tavoitetta. Kokoomuslaiset lautakunnan jäsenet vastustivat kokeilun aloittamista, etenkin ennen ensi vuonna koittavaa laajempaa ydinkeskustan suunnitelman päivittämistä.   Kokoomuksen Jenni Pajunen teki kokouksen aikana seuraavan palautusesityksen: ”Palautetaan…

Kokoomuslaiset Kymp-lautakunnan jäsenet: Helsingin ydinkeskustan liikenteen sujuvuus ja keskustan saavutettavuus turvattava

Kokoomuslaiset Kymp-lautakunnan jäsenet: Helsingin ydinkeskustan liikenteen sujuvuus ja keskustan saavutettavuus turvattava

Tiistaina 19.9. kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa tehtiin päätöksiä koskien ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman periaatteita. Kyseessä on hyvin merkittävä ja paljon julkista keskustelua aiheuttanut asiakokonaisuus, jossa linjataan keskustan liikennejärjestelmän kehityssuunnasta. Kaupunkiympäristölautakunnan kokoomuslaiset valtuutetut esittivät asian palauttamista valmisteluun sekä tekivät useita muita vastaehdotuksia päätöksen sisältöön, joista osa hyväksyttiin ja osa hävisi äänestyksissä. Yleisesti lautakunnan kokoomusvaltuutetut kannattavat keskustan elävöittämistä sekä jalankulun, pyöräilyn…

Kokoomuslaiset Kymp-lautakunnan jäsenet: Itäisen bulevardikaupungin suunnitteluperiaatteet vaarantavat ympäröivien pientaloalueiden viihtyisyyden 

Kokoomuslaiset Kymp-lautakunnan jäsenet: Itäisen bulevardikaupungin suunnitteluperiaatteet vaarantavat ympäröivien pientaloalueiden viihtyisyyden 

Kokoomuslaiset kaupunkiympäristölautakunnan jäsenet ovat pettyneitä lautakunnan tiistaina 16.4. tekemään päätökseen koskien itäisen bulevardikaupungin itäosan suunnitteluperiaatteita. Kokoomuslaisten valtuutettujen mukaan päätetyt periaatteet vaarantavat ympäröivien pientaloalueiden yleisilmeen ja viihtyisyyden liian korkealla rakentamisella.  Suunnitteluperiaatteet koskevat Itä-Helsingissä sijaitsevan Itäväylän vartta ja sitä ympäröivää aluetta Puotilan metroasemalta koilliseen. Suunnittelualuetta kattavat Vartioharjun ja Mellunmäen pientaloalueet. Periaatteiden tavoitteena on muuttaa Itäväylän väylämäinen liikenneympäristö…

Kokoomusmepit: Unkarin ja Puolan kiristykselle ei tule antautua

Kokoomusmepit: Unkarin ja Puolan kiristykselle ei tule antautua

Kokoomuksen europarlamentaarikot Petri Sarvamaa, Henna Virkkunen ja Sirpa Pietikäinen pitävät Puolan ja Unkarin päätöstä EU:n elvytyspaketin jarruttamisesta valitettavana, mutta odotettuna. Kokoomusmepeille niin sanotun oikeusvaltiomekanismin hyväksyntä on kynnyskysymys, jota ilman EU:n uutta monivuotista rahoituskehystä ei voida hyväksyä. Parlamentti ja neuvosto saavuttivat alustavan sovun oikeusvaltiomekanismia koskevan lain sisällöstä marraskuun alussa. Kokoomuksen europarlamentaarikkojen mukaan Suomen hallitus on ollut…

Kokoomusnuorten ja Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksiin vahva helsinkiläisedustus

Kokoomusnuorten liittohallitus valittiin liittokokouksessa Levillä 23.-25.marraskuuta. Helsingistä liittohallitukseen valittiin Veera Hellman ja Lenita Ketola. Vaasassa 24.-25.11. kokoontuneet kokoomusopiskelijat valitsivat liittohallitukseen Jeremias Nurmelan ja Joonas Pulliaisen. Lisäksi Juuso Mankonen jatkaa varapuheenjohtajana.  

Sisällön loppu

Sisällön loppu