Kokoomuksen Jaana Pelkonen: Koronavirus on lisännyt YK:n merkitystä

Koronapandemia on lisännyt köyhyyttä, epätasa-arvoa ja taloudellista ahdinkoa maailmalla. Juuri siksi Yhdistyneiden kansankuntien (YK) ja sen alaisten järjestöjen, kuten Maailman terveysjärjestön (WHO) rooli on nyt erittäin tärkeä, sanoo kokoomuksen kansanedustaja, ulkoasianvaliokunnan jäsen Jaana Pelkonen. Hän korostaa, että maailman valtioiden yhteistyö tarvitsee puolustajia. YK:n päivää vietetään maailmanlaajuisesti tänään 24.10.

”Kehittyvissä maissa köyhyys ja epätasa-arvo ovat koronakriisin myötä lisääntyneet. On huolestuttavaa, että erityisesti tyttöjen mahdollisuus koulunkäyntiin on entisestään vähentynyt. YK:ta tarvitaan enemmän kuin koskaan aiemmin”, Pelkonen sanoo.

Kriisit kasvattavat perheväkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön riskiä, ja tyttöjen ja naisten on tavallista vaikeampi saada suojelua. Lapsiavioliittojen ja varhaisten raskauksien määrä on lisääntynyt.

”YK:n pitää huomioida koronaviruksen vaikutukset naisten ja tyttöjen asemaan. Suomi on kansainvälisesti tunnettu tasa-arvon puolestapuhujana. Suomen on entistä enemmän käytettävä mainettaan hyväksi edistääkseen tyttöjen ja naisten aseman parantamista maailmalla”, Pelkonen sanoo.

Koronaviruksen vaikutukset ovat erityisen vakavia konfliktialueilla, joissa ihmisoikeudet ovat jo muutenkin hauraalla tasolla. Konfliktit ovat koronan myötä kärjistyneet.

”YK syntyi tarpeesta luoda valtioiden välinen yhteistyöelin, jotta suursotia voitaisiin ehkäistä ennalta ja rauhaa edistää ympäri maailmaa. Tarve on edelleen ajankohtainen ja siksi on olennaista, että YK nauttii jäsenvaltioidensa luottamusta ja tukea”, Pelkonen toteaa.

Tämä ei kuitenkaan toteudu. Yhdysvaltojen presidentti Trump ilmoitti keväällä katkaisevansa WHO:n rahoituksen. Trumpin kaudella Yhdysvallat on vetäytynyt muun muassa YK:n ihmisoikeusneuvostosta, kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestöstä Unescosta, Pariisin ilmastosopimuksesta ja Iranin ydinsulkusopimuksesta.

”Sekä suurvallat että muut toimijat ovat nakertaneet YK:n toimintakykyä ja vaikutusvaltaa. Monenkeskinen järjestelmä tarvitsee puolustajia. Kokoomus lähtee siitä, että YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen toimintakykyä sekä Suomen asemaa YK:ssa on vahvistettava, Pelkonen sanoo.

 

Kategoriat: Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *