Ajankohtaista

  • Henkilöstömuutoksia piiritoimistolla

    Järjestösihteeri Taina Kurki palasi 1.6. opintovapaaltaan. Taina auttaa jälleen muun muassa kaikissa yhdistykseen, jäseniin ja tapahtumiin liittyvissä kysymyksissä. Projektisihteerinä vaalien aikana toiminut Veera Hellman aloitti 1.6. Helsingin Kokoomusnuorten aluekoordinaattorina. Tehtäviä aiemmin hoitanut Atte Isoaho siirtyy viimeistelemään opintojaan. Kuntavaalien aikaan kampanjapäällikkönä toiminut Sanna Hämäläinen jatkaa piiritoimiston vahvuudessa. Sanna hoitaa muun muassa valtuustoryhmään ja sosiaaliseen mediaan liittyviä…

  • Kokoomuksen valtuustoryhmä teki luottamushenkilövalintoja

    Kokoomuksen valtuustoryhmä kokoontui tänään 15.5. tekemään päätöksiä kaupungin luottamuspaikoille nimettävistä henkilöistä. Esityksen nimettävistä henkilöistä valtuustoryhmälle teki Helsingin Kokoomuksen piirihallitus. Jo aiemmin valtuustoryhmä on piirihallituksen esityksestä nimittänyt Helsingin ensimmäiseksi pormestariehdokkaaksi Jan Vapaavuoren sekä kasvatuksesta ja sivistyksestä vastaavaksi apulaispormestariehdokkaaksi Pia Pakarisen.   Valtuustoryhmän puheenjohtajaksi ryhmä valitsi aiemmin Risto Rautavan ja varapuheenjohtajiksi Seija Muurisen ja Wille Rydmanin. Valtuustoryhmän…

  • Valtuustoryhmän puheenjohtajaksi Risto Rautava

      Kokoomuksen valtuustoryhmä kokoontui keskiviikkona 26.4. päättämään keskeisistä luottamustehtävistä. Kokoomuksen valtuustoryhmä on Helsingin suurin 25 valtuutetulla. Valtuustoryhmän puheenjohtajaksi valittiin Risto Rautava. Rautava on viidennen kauden kaupunginvaltuutettu ja hän toimii tällä hetkellä kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajana. Ryhmän varapuheenjohtajiksi valittiin Seija Muurinen ja Wille Rydman. He ovat hoitaneet varapuheenjohtajien tehtäviä jo kuluneella valtuustokaudella. Valtuustoryhmän sihteeriksi valittiin ensimmäisen kauden valtuutettu…

  • Timo Honkala Helsingin Kokoomuksen kunniajäseneksi

    Helsingin Kokoomuksen piirikokous on kutsunut kunniajäsenekseen Timo Honkalan. Honkala on ollut mukana Helsingin Kokoomuksen toiminnassa ja politiikassa jo 1970-luvulta lähtien toimien kaupunginvaltuutettuna, valtuustoryhmän puheenjohtajana ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana sekä lukuisissa muissa Helsingin, seutukunnan ja valtakunnallisten organisaatioiden luottamustoimissa. Helsingin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana Timo Honkala toimi vuosina 1991-2004. Viime vuodet Honkala on ollut piirin toiminnan merkittävä taustavaikuttaja….

  • Kokoomuksen valtuustoryhmä

    Kokoomus nosti kevään kuntavaaleissa paikkamääräänsä kahdella ja on valtuuston suurin ryhmä 25 valtuutetulla. Valtuustoryhmän puheenjohtajana toimii Risto Rautava ja varapuheenjohtajina Wille Rydman ja Seija Muurinen. Kokoomuksen valtuutetuiksi valittiin: Ted Apter, OTM, elinkeino- ja työmarkkinapolitiikan asiamies Sirpa Asko-Seljavaara, professori, kaupunginvaltuutettu Harry Bogomoloff, VTM, kaupunginvaltuuston vpj. Juha Hakola, HTM, ylikomisario Joel Harkimo, yrittäjä Atte Kaleva, sotatieteiden maisteri,…

  • Kokoomus suurin Helsingissä

    Helsinki säilyi sinisenä. Kokoomuksen kannatus kasvoi +1,4%-yksikköä edellisistä kuntavaaleista ja kannatuksemme on huikea 28,3%. Kokoomuksen valtuustoryhmä kasvoi kahdella lisäpaikalla ja kaiken kaikkiaan Kokoomuksella on 25 valtuustopaikkaa. Kokoomuksen, ja koko Suomen, äänikuninkaaksi nousi pormestariehdokas Jan Vapaavuori 29 745 äänellä. Lämmin kiitos helsinkiläisille vahvasta tuesta!

  • Tulevaisuuden Helsinki on enemmän – Helsingin Kokoomuksen vaaliohjelma

    Helsingin Kokoomuksen tavoitteena on, että Helsinki on jatkossakin paras paikka kasvaa, oppia ja elää. Kaupungin on kasvettava kestävällä tavalla, huomioiden niin asukkaiden kuin yritysten tarpeet. Hiilineutraalia Helsinkiä on edistettävä ja Itämerestä pidettävä huolta. Viihtyisä ja elävä kaupunki innostaa asukkaitaan ja houkuttaa matkailijoita. Helsingin Kokoomuksen vaaliohjelman löydät kokonaisuudessaan täältä.  

  • Mikä ihmeen pormestari?

    Helsingissä käydään kohtapuoleen kuntavaalit, joita on myös pormestarivaaleiksi kutsuttu. Silti moni on kovasti ihmeissään. Mikä ihmeen pormestari? Miten minä voin asiaan vaikuttaa? Ketään moittimatta voi sanoa, että niin poliitikot kuin mediakin ovat ainakin toistaiseksi epäonnistuneet asian selittämisessä. Pormestari on suunnilleen sama kuin kaupunginjohtaja. Titteli muuttuu ja muutama muu asia. Kaupunginjohtaja joka tapauksessa poistuu uuden mallin…

  • Löydä ehdokkaasi ehdokasgalleriasta

    Pormestariehdokas Jan Vapaavuori on listalla ensimmäisenä numerolla 26. Muut ehdokkaat ovat aakkosjärjestyksessä. Helsingin Kokoomuksen ehdokaslista on monipuolinen ja kattava. Ehdokkaina on niin kokeneita konkareita kuin uusia tulokkaitakin. Ehdokkaisiin pääset tutustumaan tarkemmin ehdokasgalleriassa. Helsingin Kokoomuksen vaalitavoitteitteet löytyvät puolestaan täältä.    

  • Helsingin Kokoomuksen vaaliohjelma on julkaistu

    Helsingin Kokoomuksen julkaisi tiistaina 14.3. vaaliohjelmansa sekä valtuustoryhmän aikaansaannokset. Helsingin Kokoomuksen tavoitteena on, että Helsinki on jatkossakin paras paikka kasvaa, oppia ja elää. Kaupungin on kasvettava kestävällä tavalla, huomioiden niin asukkaiden kuin yritysten tarpeet. Hiilineutraalia Helsinkiä on edistettävä. Viihtyisä ja elävä kaupunki innostaa asukkaitaan ja houkuttaa matkailijoita. Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Laura Rissanen on tyytyväinen vaaliohjelman…

Sisällön loppu

Sisällön loppu