|

Mikäli maakunnat perustetaan, tulemme samalla hyväksyneeksi suomalaisten kuntien hiljaiset hautajaiset.

Puhe kaupunginvaltuuston kokouksessa 23.9.2020 – Jan Vapaavuori Puhuttaessa muutokset mahdollisia   Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut Reilut kaksi vuotta sitten, 4.4.2018, käsiteltävänämme tässä salissa oli kaupungin lausunto silloisen hallituksen esityksestä sote- ja maakuntauudistukseksi. Totesimme, että Sipilän hallituksen esittämässä uudistuksessa oli kaupungin kannalta lukuisia ongelmia. Tasapaksu hallintomalli oli unohtanut alueiden väliset erot. Uudistus olisi heikentänyt kaupunkien…

Mirita Saxberg (Liike Nyt) palaa kokoomuksen valtuustoryhmään Helsingissä

Liike Nyt Helsinki -valtuustoryhmän puheenjohtaja ja eduskuntaryhmän entinen pääsihteeri Mirita Saxberg on tänään palannut kokoomuksen valtuustoryhmän jäseneksi. Kokoomuksen valtuustoryhmä hyväksyi Saxbergin pyynnön yksimielisesti. Saxberg tuli valituksi Helsingin kaupunginvaltuustoon kokoomuksen listalta kuntavaaleissa 2017, mutta perusti Liike Nyt -valtuustoryhmän syksyllä 2018 toimiessaan Liike Nyt -eduskuntaryhmän pääsihteerinä ja Hjallis Harkimon eduskunta-avustajana. Saxberg näkee siirtymisensä osana laajempaa suunnanmuutosta. ”Sen…

Mirita Saxberg: Helsinki tarkistaa vihdoin sote-palvelujen palvelusetelien arvoja
|

Mirita Saxberg: Helsinki tarkistaa vihdoin sote-palvelujen palvelusetelien arvoja

    Tekemäni valtuustoaloitteen pohjalta Helsingin kaupunginvaltuusto päätti tuoreeltaan tarkistaa sote-palvelusetelien arvoja yleisten kustannusten nousua vastaavaksi.   Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavat yritykset voivat jatkossa saada palveluistaan kohtuullisemman korvauksen. Kustannukset ovat nousseet voimakkaasti, mutta kaupunki on aiempien vuosien aikana nostanut palvelusetelien arvoa hyvin laiskasti. Meille julkisia terveydenhuoltopalveluja käyttäville kaupunkilaisille tämä päätös…

Muista äänestää seurakuntavaaleissa!

Muista äänestää seurakuntavaaleissa!

  Vuoden 2022 seurakuntavaalien varsinainen vaalipäivä on 20.11.2022. Muista käyttää äänesi ja vaikuttaa seurakuntasi tulevaisuuteen! Vaaleissa valittavat seurakuntien luottamushenkilöt päättävät seurakunnan toiminnasta neljän vuoden aikana. Siis muun muassa siitä,  millaisia kerhoja tai päivätoimintaa seurakunnassa järjestetään, seurakunnan tilojen käytöstä, työntekijöiden palkkaamisesta, rakennushankkeista ja mihin suuntaan seurakuntaa kehitetään. Seurakuntavaaleissa äänestetään luottamushenkilöitä sekä kirkkovaltuustoon (valkoinen vaalilippu) että seurakuntaneuvostoon…

Nimesimme 127 ehdokasta kuntavaaleihin

Kuntavaalien ehdokasasettelu päättyi 28.2. klo 16. Helsingin Kokoomuksen lista on täysi. Ehdokasjoukkomme on monipuolinen, ja joukkoon mahtuu niin pitkän linjan toimijoita kuin tuoreita kasvojakin. Avaamme piakkoin vaaligallerian, jossa voit tutustua ehdokkaisiin paremmin. Haluaisitko mukaan kampanjaan? Jätä yhteystietosi täällä: http://www.helsinginkokoomus.fi/ilmoittaudu-kampanjaan/   Nimetyt ehdokkaat aakkosjärjestyksessä: Eija-Riitta Aakio, oopperalaulaja, henkilökohtainen avustaja, Viikinmäki Iida Aarnio, hoivapalvelukoordinaattori, estenomi(AMK), Aurinkolahti Mukhtar Abib,…

Nina Suomalainen: Miten kaupunki takaa kiusaamisesta vapaan ja turvallisen ympäristön kaikille koululaisille?

Nina Suomalainen: Miten kaupunki takaa kiusaamisesta vapaan ja turvallisen ympäristön kaikille koululaisille?

Keskiviikkona 1.11. kaupunginvaltuuston kokouksen yhteydessä järjestettiin perinteinen valtuuston kyselytunti. Kokoomuksen valtuutettu Nina Suomalainen kysyi apulaispormestari Johanna Laisaarelta (sd.), mitä kaupunki tekee taatakseen kiusaamisesta vapaan ja turvallisen ympäristön kaikille koululaisille sekä koulussa, koulumatkalla että omassa kodissaan? Suomalainen taustoittaa, että ”viime kuukausina on puhututtanut Helsingin kouluissa ja koulujen ympäristöissä tapahtuva koulukiusaaminen. Ylen MOT-ohjelma kertoi koululaisesta, johon kohdistettiin…

Nyt on oikea aika tavata kokoomusta eduskuntavaalikampanjan huipennuksessa la 1.4.!

Nyt on oikea aika tavata kokoomusta eduskuntavaalikampanjan huipennuksessa la 1.4.!

Lauantaina 1.4. yhdistyksemme, ehdokkaamme, tiimimme ja aktiivimme jalkautuvat telttailemaan Helsingin eri kaupunginosiin, Narinkkatorin vaalikontti on auki viimeistä päivää ja Helsingin Kokoomuksen oma kahvikärry kiertää klo 10-16. Yhdistystemme teltat ovat eri puolilta Helsinkiä seuraavasti: Narinkkatorin vaalikonttimme on avoinna klo 9-24. Tarjoamme Narinkalla: Kahvikärrymme kiertää lauantaina 1.4. seuraavasti: Tule tapaamaan erinomaisia ehdokkaitamme sekä kokoomusaktiiveja ympäri pääkaupunkia. Nyt on…

Nyt on oikea aika äänestää kokoomuslaista eduskuntavaaleissa!

Nyt on oikea aika äänestää kokoomuslaista eduskuntavaaleissa!

NYT ON OIKEA AIKA äänestää kokoomuslaista eduskuntavaaleissa! 💙⏰ Eduskuntavaalien vaalipäivä koittaa sunnuntaina 2.4.2023. Äänestämällä voit muuttaa Suomen suuntaa! Sunnuntaina on siis oikea aika tehdä vastuullinen päätös ja antaa Helsingissä ääni vastuulliselle talouspolitiikalle, kestävälle kasvulle, turvallisuudelle, korkealle suomalaiselle osaamiselle, innovaatioille ja hyvinvoivalle Suomelle. Siksi kokoomus! Tavoitteemme on tarjota helsinkiläisille parhaat mahdolliset edellytykset sujuvaan arkeen, työhön, yrittäjyyteen,…

Onko varhaiskasvatus nyt kunnossa? Mietteitä talousarvioneuvotteluista

Helsingin pormestaripuolueet ja RKP julkistivat tänään esityksensä Helsingin talousarvioksi vuodelle 2022. Helsingissä ehdottomasti suurin keskustelunaihe on ollut varhaiskasvatuksen tilanne. Varhaiskasvatuksen tilanne on ollutkin haastava sekä riittävien resurssien että varhaiskasvatuksen työntekijöiden työoloissa. Varhaiskasvatuksessa pitää järjestää niin hyvät olot, että päiväkotiin uskaltaa jättää oman rakkaan lapsensa huoletta. Samoin varhaiskasvatuksen työntekijöille täytyy olla edellytykset ja resurssit kunnossa, jotta…

Opiskelija! Lähde ehdolle edustajistovaaleissa!

Opiskelija! Lähde ehdolle edustajistovaaleissa!

Tänä syksynä käydään korkeakoulujen edustajistovaaleja myös meillä Helsingissä. Edustajisto on oikea paikka juuri sinulle, joka haluat tehdä korkeakoulusi toiminnasta entistä parempaa. Miltä kuulostaisi joustavammat opinnot? Entä toimivammat mielenterveyspalvelut? Haluaisitko tehdä töitä opintojesi ohessa ilman tulorajojen rankaisua? Jos nämä herättävät innostusta, lähde ehdolle Kokoomuksen listalta!   Edustajistossa voit vaikuttaa korkeakoulusi opiskelija- tai ylioppilaskunnan asioihin ja poliittisiin linjoihin. Et tarvitse aikaisempaa osaamista, sillä tekemällä oppii! Tukenasi…

Sisällön loppu

Sisällön loppu