Kokoomuksen toimintalauantai Helsingissä 21.11.

Kokoomuksen valtakunnallista toimintalauantaita vietettiin lauantaina 21.11. Me Helsingin Kokoomuksessa halusimme pitää huolta helsinkiläisten turvallisuudesta, minkä vuoksi jaoimme heijastimia pitkin Helsinkiä toimintalauantain aikana. Heijastimia todentotta jaettiinkin, sillä päivän aikana jaoimme reilusti yli 1000 heijastinta. Jaoimme heijastimia muun muassa Vuosaaressa, Itäkeskuksessa, Oulunkylässä ja Kampissa. Paikalla oli runsasaasti kokoomusaktiiveja, luottamushenkilöitä sekä kuntavaaliehdokkaita. Alla tunnelmia päivästä:

Kokoomusmepit: Unkarin ja Puolan kiristykselle ei tule antautua

Kokoomusmepit: Unkarin ja Puolan kiristykselle ei tule antautua

Kokoomuksen europarlamentaarikot Petri Sarvamaa, Henna Virkkunen ja Sirpa Pietikäinen pitävät Puolan ja Unkarin päätöstä EU:n elvytyspaketin jarruttamisesta valitettavana, mutta odotettuna. Kokoomusmepeille niin sanotun oikeusvaltiomekanismin hyväksyntä on kynnyskysymys, jota ilman EU:n uutta monivuotista rahoituskehystä ei voida hyväksyä. Parlamentti ja neuvosto saavuttivat alustavan sovun oikeusvaltiomekanismia koskevan lain sisällöstä marraskuun alussa. Kokoomuksen europarlamentaarikkojen mukaan Suomen hallitus on ollut…

Kokoomuksen Sarkomaa: Miksi hallitus haluaa salata sote-palveluiden laadun ja vaikuttavuuden?

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa pitää vakava virheenä, ettei maan hallitus edistä  julkisen terveydenhuollon laadun  ja vaikuttavuuden avoimuutta. Sote-uudistus on torso ilman valtakunnallisesti vertailtavaa laatutietoa. Merkittäviä parannuksia terveyspalvelujen laatuun saadaan aikaan vain ottamalla käyttöön terveydenhuollon kansalliset laaturekisterit. Laatutiedolla sote-palveluja voidaan kehittää vaikuttavaksi, yhdenvertaiseksi ja turvalliseksi.  Tietoa tarvitsevat sote-ammattilaiset, virkamiehet ja päättäjät. Palveluita ei…

Ryhmäpuhe valtuustossa 11.11.2020: Moninaista ja monipuolista asumista Helsinkiin

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut Me kokoomuksessa haluamme nähdä Helsingissä moninaista ja monipuolista asumista. Haluamme, että Helsingissä voi asua vuokralla tai omistaen, tiiviisti ytimessä tai väljemmin etäämmällä, urbaanissa korttelikaupungissa tai lintuja ja oravia ikkunasta tarkkailen, tornitalossa tai omakotitalossa. Tästä nyt käsiteltävässä asumisen ja maankäytön ohjelmassa on kyse.   Arvoisa puheenjohtaja, Ohjelman kova ydin on asuntojen hallintamuotojakaumassa….

Politiikan viikkokatsaus 45/2020

Kaupunkipolitiikasta kuuluu iloisia uutisia!  Terhokodin toiminta jatkuu! Ratkaisun löytymiseen keskeisesti osallistunut Terhokodin hallintoneuvoston puheenjohtaja, valtuutettumme Risto Rautava on erittäin tyytyväinen ratkaisuun. ”Olen iloinen Terhokodin säilymisestä itsenäisenä toimijana. Arvokas työ saa jatkua. Saattohoito on tärkeä osa ihmisarvoista elämää.” Lue lisää tästä.    Kaupunginhallitus on hyväksynyt Helsingin asumisen ja maankäytön ohjelman. Ohjelmassa mm. hitas-järjestelmä lakkautetaan ja sen tilalle selvitetään toimivampia vaihtoehtoja. Lisäksi uusia opiskelija-asuntoja rakennetaan lisää ja…

|

Helsingin Kokoomus: Terhokodin toiminnan jatkuminen oli ainoa oikea ratkaisu

HUS ja Terhokoti tiedottivat tänään, että Terhokodin toiminnan jatkumiselle on löytynyt kestävä ratkaisu ja Terhokodin yt-neuvottelut päättyvät. Terhokoti säilyy itsenäisenä toimijana ja saa jatkaa tärkeää työtään saattohoitoa tarjoavana toimijana. Ratkaisun löytymiseen keskeisesti osallistunut Terhokodin hallintoneuvoston puheenjohtaja, Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Risto Rautava on erittäin tyytyväinen ratkaisuun. ”Olen iloinen Terhokodin säilymisestä itsenäisenä toimijana. Arvokas työ saa jatkua. Saattohoito…

Henkilöstöuutisia: Ella Pauna järjestö- ja vaalisihteeriksi

23-vuotias Ella Pauna on valittu järjestö- ja vaalisihteeriksi. Järjestö- ja vaalisihteerin työtehtävät jakaantuvat Helsingin Kokoomuksen ja Kokoomuksen Naisten Helsingin Piirin (kaksi päivää viikossa) kesken. Työtehtäviin kuuluu vaalitoiminnan suunnittelu ja toteuttaminen, yhteydenpito jäseniin ja jäsenyhdistyksiin, viestintä, jäsenrekisteristä vastaaminen sekä kokous- ja seminaarijärjestelyjä ja taloushallintoon liittyviä tehtäviä. Pauna aloitti tehtävässään tänään maanantaina 2.11. Ella Pauna ella.pauna@kokoomus.fi +358401851331

SOTE-uudistus vaarantaa yliopistosairaaloiden ja tutkimuksen toimintaedellytykset

Kokoomuksen kansanedustajat Sari Sarkomaa, Anna-Kaisa Ikonen ja Mia Laiho kantavat yhteisesti huolta yliopistosairaaloiden rahoituksen riittävyydestä. Heidän mukaansa hallitus turmelee sote-uudistuksessa yliopistotasoisen sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimuksen, erikoissairaanhoidon tulevaisuuden sekä sivuuttaa täysin yliopistollisten sairaaloiden kritiikin ja hädän. Kansanedustaja ja kokoomuksen varapuheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen peräänkuuluttaa, että rahoituksessa on huomioitava yliopistosairaaloiden rooli ja erityistehtävät, jotta niillä on valmius ja…

Politiikan viikkokatsaus 44/2020

Pormestari Jan Vapaavuori julkaisi torstaina talousarvioehdotuksensa vuodelle 2021. Kokoomuksen johdolla tehty vastuullinen talouspolitiikka mahdollistaa koronan keskellä elvyttävän ja vakauttavan talousarvion tekemisen.   Pormestarin ehdotuksessa kunnallisvero ei nouse, investointitaso pysyy korkeana, toimintamenot nousevat peruspalveluissa ja kasvulle luodaan uusia mahdollisuuksia mm. panostamalla digitalisaation parempaan hyödyntämiseen ja uutta luovaan elinkeinopolitiikkaan.    Kaupunginvaltuusto hyväksyy talousarvion kokouksessaan 9.joulukuuta. Sitä ennen käydään kuitenkin vielä poliittisten ryhmien väliset neuvottelut, joten joitakin muutoksia pohjaan on luvassa.  Kaupunkiympäristölautakunnassa oli kaava-asioiden lisäksi lausuntoja kokoomuslaisten tekemiin…

Kokoomuksen Jaana Pelkonen: Koronavirus on lisännyt YK:n merkitystä

Kokoomuksen Jaana Pelkonen: Koronavirus on lisännyt YK:n merkitystä

Koronapandemia on lisännyt köyhyyttä, epätasa-arvoa ja taloudellista ahdinkoa maailmalla. Juuri siksi Yhdistyneiden kansankuntien (YK) ja sen alaisten järjestöjen, kuten Maailman terveysjärjestön (WHO) rooli on nyt erittäin tärkeä, sanoo kokoomuksen kansanedustaja, ulkoasianvaliokunnan jäsen Jaana Pelkonen. Hän korostaa, että maailman valtioiden yhteistyö tarvitsee puolustajia. YK:n päivää vietetään maailmanlaajuisesti tänään 24.10. ”Kehittyvissä maissa köyhyys ja epätasa-arvo ovat koronakriisin…

Sisällön loppu

Sisällön loppu