Helsingin Kokoomuksen valtuustoryhmän ryhmäpuhe maakunta- ja sote-uudistuksesta kaupunginvaltuuston ylimääräisessä kokouksessa 4.4.2018

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut Meidät helsinkiläiset kaupunginvaltuutetut on valittu puolustamaan helsinkiläisiä ja Helsingin etua. On velvollisuutemme toimia kaikissa tilanteissa niin, ettei helsinkiläisten hyvinvointi vaarannu muutosmyllerryksissä. Nyt kerromme eduskunnalle mielipiteemme suunnitellusta maakunta- ja soteuudistuksesta asian tärkeyden takia, vaikka sitä ei ole meiltä pyydettykään. Uudistusesityksessä halutaan laittaa hyvin erilaiset ja erikokoiset alueet samaan muottiin. Se ei ole…

|

Helsingin Kokoomuksen vuoden 2015 ansiomerkit

Helsingin Kokoomuksen itsenäisyyspäiväjuhlan yhteydessä 6.12. palkittiin jälleen vuonna 2015 ansioituneita piirin aktiiveja. Tänä vuonna jaettiin 12 hopeista ja yksi kultainen ansiomerkki. Merkkien saajissa painotettiin aktiivista ja uudistavaa otetta piirin toimintaan sekä aivan erityisesti aktiivisuutta kevään eduskuntavaalien vaalityössä. Hopeisen ansiomerkin saivat Panu Hämäri (Helsingin Kokoomusyrittäjät), Eemil Nuuttila (Helsingin Kansalliset Nuoret), Paula Pirinen (Helsingin Kansalliset Nuoret), Kalle…

Helsingin Kokoomuksen ylimääräinen piirikokous 29. elokuuta

Helsingin Kokoomuksen ylimääräinen piirikokous pidetään maanantai-iltana 29. elokuuta Best Western Hotel Rantapuiston auditoriossa. Ylimääräisessä piirikokouksessa nimetään Helsingin Kokoomuksen ensimmäiset kuntavaaliehdokkaat. Poliittisen tilannekatsauksen pitää puoluesihteeri Janne Pesonen. Kokouksen päätöksistä tiedotetaan pian kokouksen jälkeen.

Helsingin Kokoomus haastaa kokoomuslaiset #kokoomus100litraa -haasteeseen

  Helsingin Kokoomus haastaa kaikki Kokoomuksen jäsenet, poliitikkomme, muut kokoomuspiirit ja politiikkaa harrastavat #kokoomus100litraa -haasteeseen Kokoomus100 -juhlavuoden kunniaksi. Haasteen tarkoitus on ojentaa yhdessä auttava käsi ja pienillä teoilla auttaa ympärillämme olevia ihmisiä. Haaste on avoin kaikille. Kuinka osallistut haasteeseen? Olemme perustaneet Kokoomus100 -nimisen verenluovutusryhmän. Kerää kaveriporukka (noin 4-6 henkilöä) ja varaa aika SPR:n verenluovutukseen porukalla….

|

Helsingin Kokoomus hakee poliittista sihteeriä

Haemme tiimimme näkemyksellistä, yhteiskunnallisesta päätöksenteosta kiinnostunutta ja hyvät viestinnälliset valmiudet omaavaa poliittista sihteeriä. Odotamme hakijalta kokoomuslaista maailmankatsomusta, ymmärrystä kuntatason päätöksenteosta, hyviä suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja ja valmiutta sujuvaan tekstin tuottamiseen suomeksi. Muu kielitaito katsotaan eduksi. Sosiaalisen median tuntemus ja eri mediakanavien käyttö on osa työnkuvaa. Eduskunta- ja eurovaalien lähestyessä poliittisen sihteerin tehtävänkuvaan kuuluu myös vaalityö,…

Helsingin Kokoomus hakee poliittista sihteeriä

Haemme tiimimme näkemyksellistä, yhteiskunnallisesta päätöksenteosta kiinnostunutta ja hyvät viestinnälliset valmiudet omaavaa poliittista sihteeriä. Odotamme hakijalta kokoomuslaista maailmankatsomusta, ymmärrystä kuntatason päätöksenteosta, hyviä suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja ja valmiutta sujuvaan tekstin tuottamiseen suomeksi. Muu kielitaito katsotaan eduksi. Sosiaalisen median tuntemus ja eri mediakanavien käyttö on osa työnkuvaa. Eduskunta- ja eurovaalien lähestyessä poliittisen sihteerin tehtävänkuvaan kuuluu myös vaalityö,…

|

Helsingin Kokoomus hakee projektisihteeriä

Haemme tiimiimme järjestötoiminnasta ja vaalityöstä innostuvaa projektisihteeriä. Projektisihteerin työhön kuuluu piirin jäsenyhdistysten toiminnan koordinointi ja järjestö- ja vaalitoiminnan suunnittelu ja toteuttaminen yhdessä järjestösihteerin kanssa. Työhön sisältyy tapahtuma- ja kenttätoiminnan kehittämistä. Vaalien lähestyessä työ pitää sisällään pääosin vaalityötä.  Työ vaatii ajokorttia ja valmiutta ilta-ja viikonlopputöihin. Odotamme hakijalta kokoomuslaista maailmankatsomusta, reipasta työotetta ja tekemisen meininkiä. Etsimme tehtävään…

Helsingin Kokoomus hakee vaalityön osaajaa

Helsingin Kokoomus on yksi puolueen suurimmista piirijärjestöistä. Tavoittelemme kevään 2023 eduskuntavaaleissa vaalivoittoa ja tavoitteeseen päästäkseen tarvitsemme joukkuettamme vahvistamaan innostuneen ja osaavan työntekijän. Vaalityön osaajan työhön kuuluu piirin jäsenyhdistysten toiminnan koordinointi ja järjestö- ja vaalitoiminnan suunnittelu ja toteuttaminen yhdessä järjestökoordinaattorin kanssa. Työhön sisältyy tapahtuma- ja kenttätoiminnan kehittämistä. Vaalien lähestyessä työ pitää sisällään pääosin vaalityötä. Työ vaatii…

Helsingin Kokoomus ja Kokoomusnaiset hakevat järjestö- ja vaalisihteeriä

Haemme tiimiimme järjestötoiminnasta ja vaalityöstä innostuvaa järjestö- ja vaalisihteeriä. Etsimme intohimoista järjestötyön tekijää. Työhön kuuluu järjestö- ja vaalitoiminnan suunnittelua ja toteuttamista, yhteydenpitoa jäsenyhdistyksiin, viestintää, jäsenhuollosta ja jäsenrekisteristä vastaamista sekä kokous- ja seminaarijärjestelyjä että taloushallintoon liittyviä tehtäviä. Tehtävään valittavalta toivotaan kokemusta järjestötoiminnasta sekä hyviä viestintätaitoja, yhteistyökykyä ja otetta itsenäiseen työskentelyyn. Hakijan tulee olla utelias ja valmis…

Helsingin Kokoomus jätti ryhmäaloitteen keskustan elinvoimaisuuden parantamiseksi

Helsingin Kokoomus jätti ryhmäaloitteen keskustan elinvoimaisuuden parantamiseksi

Helsingin ydinkeskustan vetovoima on hiipunut. Keskusta-alueella liikkuu edelleen päivittäin noin 20 prosenttia vähemmän ihmisiä kuin ennen pandemiaa, ja alueella toimivien yritysten liikevaihto on vähentynyt keskimäärin 20-30 prosenttia. Kaupunki ei ole kyennyt omilla toimillaan riittävästi vastaamaan tähän haasteeseen. Osa kaupungin omista päätöksistä on myös hankaloittanut käänteen tapahtumista.   Keskusta-alueen elinvoimaisuuden kohentaminen edellyttää useita toimenpiteitä kaupungin kaikilta toimialoilta….

Sisällön loppu

Sisällön loppu