Helsingin Kokoomus hakee vaalityön osaajaa

Helsingin Kokoomus on yksi puolueen suurimmista piirijärjestöistä. Tavoittelemme kevään 2023 eduskuntavaaleissa vaalivoittoa ja tavoitteeseen päästäkseen tarvitsemme joukkuettamme vahvistamaan innostuneen ja osaavan työntekijän. Vaalityön osaajan työhön kuuluu piirin jäsenyhdistysten toiminnan koordinointi ja järjestö- ja vaalitoiminnan suunnittelu ja toteuttaminen yhdessä järjestökoordinaattorin kanssa. Työhön sisältyy tapahtuma- ja kenttätoiminnan kehittämistä. Vaalien lähestyessä työ pitää sisällään pääosin vaalityötä. Työ vaatii…

|

Henri Kontkin Helsingin Kokoomuksen poliittiseksi suunnittelijaksi

Filosofian maisteri Henri Kontkin, 24, aloittaa Helsingin Kokoomuksen poliittisena suunnittelijana 3.lokakuuta. Kontkinin vastuulla on piirin poliittinen viestintä, valtuustoryhmän sihteerin tehtävät, poliittinen valmistelu ja luottamushenkilöiden koordinointi. Kontkinin hoitaa myös vaaleihin liittyviä tehtäviä. Kontkin on Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunnan liittohallituksen jäsen ja Järvenpään kaupunginvaltuutettu. Aiemmin hän on työskennellyt Kansallisen senioriliiton  hankesuunnittelijana ja tiedottajana. Poliittisen suunnittelijan tehtävä on määräaikainen…

Ilmoittaudu vaalilautakuntaan vuoden 2023 eduskuntavaaleihin
|

Ilmoittaudu vaalilautakuntaan vuoden 2023 eduskuntavaaleihin

  Kuka voi hakea vaalitoimitsijaksi? Vaalikel­poinen Helsingissä vaalilautakuntaan ja -toimikuntaan on jokainen, jonka kotikunta on Helsinki ja jolla on äänioikeus eduskuntavaaleissa. Eduskuntavaaleissa on äänioikeutettu jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta.   Mitä vaalitoimitsijan tehtäviin kuuluu? Vaalitoimitsijoiksi haetaan puheenjohtajia, varapuheenjohtajia, jäseniä ja varajäseniä. Jäsenen ja varajäsenen tehtävällä ei ole käytännössä eroa.  Käytännön työssä tehtävän…

Kokoomuksen eduskuntaryhmä: Kohtuuhintaista sähköä myös paukkupakkasilla

Kokoomuksen eduskuntaryhmä: Kohtuuhintaista sähköä myös paukkupakkasilla

Kokoomuksen eduskuntaryhmä haluaa uudistaa sähkömarkkinoita, jotta suomalaisille kodeille ja yrityksille riittää kohtuuhintaista sähköä myös kovimmilla paukkupakkasilla. Eduskuntaryhmä esitteli ohjelman sähkömarkkinoiden uudistamiseksi tiistaina. Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää ohjelmaa sähkömarkkinoiden uudistamiseksi. Ohjelman nopeat kriisitoimet antaisivat eduskuntaryhmän mukaan helpotusta kotitalouksien ja yritysten sähkölaskuihin jo ensi talveksi. Pidemmän aikavälin keinoilla eduskuntaryhmä haluaa tehdä Suomesta puhtaan energian suurvallan. ”Haluamme, että suomalaisille…

Kokoomuksen hallintovaliokuntaryhmän Zyskowicz, Talvitie, Tolvanen ja Vestman: Stoppi venäläisturismille Eurooppaan

Kokoomuksen hallintovaliokuntaryhmän Zyskowicz, Talvitie, Tolvanen ja Vestman: Stoppi venäläisturismille Eurooppaan

Kokoomuksen hallintovaliokuntaryhmän kansanedustajat Heikki Vestman, Mari-Leena Talvitie, Kari Tolvanen ja Ben Zyskowicz eivät pidä hallituksen selitystä venäläisten Suomen- ja Euroopan-matkailun jäädyttämisen esteistä riittävänä. Kokoomuksen hallintovaliokunnan edustajat vaativat hallitusta lopettamaan venäläisturistien Suomeen tulon ja kautta kulun sekä vastuuministereitä vastaamaan hallintovaliokunnalle siitä, miksi hallitus ei kiellä venäläisturismia kuten Baltian maat ja Puola ovat tehneet. ”Venäläisten turistiviisumihakemusten ruuhkauttaminen…

Kokoomusedustajat: Opiskelijoita eriarvoistava ja järjetön opintolainahyvityslaki kuopattava

Kokoomuksen kansanedustajat Mia Laiho, Sari Multala, Sari Sarkomaa, Ville Valkonen ja Sofia Vikman tyrmäävät hallituksen kaavailut alueellisesta opintolainahyvityksestä. Hallitus lähetti esitysluonnoksen lausunnoille eilen. Alueellisen opintolainahyvityksen kokeilu toteutettaisiin esityksen mukaan vuosina 2023–2026. ”Hallitus perustelee esitystään osaavan työvoiman saatavuudella. Työvoimapula ei koske vain syrjäseutuja vaan mitä suurimmissa määrin kasvukeskuksia. Malli syventäisi työvoimapulaa entisestään kasvukeskuksissa esimerkiksi sosiaali- ja…

Oppositio jättää välikysymyksen vanhus- ja terveyspalveluiden kriisiytymisestä
|

Oppositio jättää välikysymyksen vanhus- ja terveyspalveluiden kriisiytymisestä

Kokoomuksen, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien eduskuntaryhmät jättävät yhteisen välikysymyksen vanhuspalveluiden tilanteesta ja terveyspalveluiden kriisiytymisestä. Oppositioryhmät edellyttävät hallitukselta selvitystä siitä, mitä se aikoo tehdä tilanteen ratkaisemiseksi. Oppositioryhmät muistuttavat, että pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitusohjelmassa luvattiin palauttaa luottamus vanhuspalveluiden laatuun, oikea-aikaisuuteen ja saatavuuteen. Sen sijaan hallituksen vahtivuorolla pitkään vaivannut hoitajapula on päästetty entisestään syvenemään, mikä on johtanut vanhus- ja terveyspalveluissa…

Sari Sarkomaa: “Keskituloisten työnteon kannustimien rapauttaminen hyydyttää koko Suomen”

Sari Sarkomaa: “Keskituloisten työnteon kannustimien rapauttaminen hyydyttää koko Suomen”

Kansanedustaja Sari Sarkomaan mukaan vain ahkeruuteen, työntekoon ja yrittäjyyteen kannustava yhteiskunta kykenee kantamaan ihmiset ja yritykset yli kriisistä. Hallitus on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan esittämässä muutamia keinoja, kuten uutta tulonsiirtoa hintojen nousun kompensoimiseksi. Sarkomaan mielestä hallituksen on budjettiriihessä kiinnitettävä huomiota tekemiensä ratkaisujen kannustavuuteen. ”Pidän tärkeänä, että yhteiskunta kohdistaa tukea kaikista heikoimmassa asemassa oleville. On kuitenkin…

Varhaiskasvatukseen pitää panostaa
|

Varhaiskasvatukseen pitää panostaa

Tutkimusten mukaan mikään muu koulutusmuoto kuin varhaiskasvatus ei yhtä tehokkaasti tasaa sosioekonomisia eroja. Sen avulla tasataan koulupolkua ja pyritään varmistamaan, että kaikilla on riittävät taidot koulussa pärjäämiseksi. Varhaiskasvatukseen panostaminen on fiksua myös siksi, että se vähentää tuen tarvetta koulussa, kun taitoja on jo ehtinyt kertyä.  Varhaiskasvatus on perheille myös arjen tärkein lähipalvelu. Suurin on lapsista…

Sisällön loppu

Sisällön loppu