Valtuutettu Meren kysymys katutöistä

Kyselytuntikysymys 11.10.2017 Viimeksi tällä viikolla saimme lukea Helsingin Sanomista Mannerheimintien ruuhkien jatkumisesta. Helsingin seudun liikenne –kuntayhtymän toteuttamat pysäkki- ja kiskosaneeraustyöt ovat vähentäneet kaistoja ja johtaneet jo ennestään ruuhkaisen päätiemme pahentuneisiin ongelmiin. Mannerheimintien lisäksi Mechelininkadun katutyöt ovat piinanneet helsinkiläisiä jo viime vuodesta lähtien. Mechelininkadun tietöiden johdosta liikennettä on kanavoitunut läheiselle Merikannontielle. Tämä vähälle liikennemäärälle suunniteltu rantaraitti…

Elävä Helsinki -lehti luettavissa sähköisenä

Uusin Elävä Helsinki -lehti on tehty yhteistyössä valtuustoryhmän kanssa. Lehdestä pääset lukemaan pormestari Jan Vapaavuoren ajatuksia kaupunkistrategiasta, valtuutettujen kolumneja sekä henkilöhaastatteluja. Juttujen sisällöt liikkuvat vahvasti juuri hyväksytyn kaupunkistrategian ympärillä. Kokoomuksen valtuustoryhmä on sitoutunut tekemään Helsingistä maailman toimivimman kaupungin. Mukavia lukuhetkiä Elävä Helsinki -lehden parissa!

Jenni Vartiainen Helsingin Kokoomuksen järjestösihteeriksi

Helsingin Kokoomuksen uudeksi järjestösihteeriksi on valittu Jenni Vartiainen, 29.  Vartiainen siirtyy tehtävään Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan pääsihteerin paikalta. Vartiaisella on aiempaa kokemusta myös järjestösihteerin tehtävistä Pirkanmaan Kokoomuksesta. Järjestösihteeri vastaa piirin järjestötoiminnan käytännön toteuttamisesta. Vartiainen aloittaa tehtävässään marraskuussa.

Haku auki: presidentinvaalien vaalilautakuntiin

Ilmoittautuminen tammikuun 2018 presidentinvaalin vaalitoimitsijoiksi on nyt auki. Haussa on niin henkilöitä ennakkoäänestyksen (17.-23.1. ja 31.1.-6.2.) aikana toimiviin vaalitoimikuntiin kuin varsinaisen äänestyspäivän 28.1.2018 vaalilautakuntiinkin. Toisen kierroksen vaalipäivä on 11.2.2018, mikäli kukaan ehdokkaista ei ole saanut ensimmäisellä kierroksella yli puolta äänistä. Ilmoittautumalla mukaan Kokoomuksen vaalitoimitsijaksi pääset mukaan todelliseen vaalityöhön. Toiminnasta maksetaan  myös pieni korvaus. Kaikki Kokoomuksen…

Henkilömuutoksia piiritoimistolla

Järjestösihteeri Taina Kurki on siirtynyt muihin tehtäviin 16.9. alkaen. Taina kiittää koko jäsenistöä hyvästä yhteistyöstä kuluneiden vuosien aikana ja toivottaa kaikille aurinkoista syksyn jatkoa. Piiritoimistolla työskentelevät jatkossa toiminnanjohtaja Sini Jokinen, kampanjapäällikkö Sanna Hämäläinen sekä nuorten aluekoordinaattori Wilhelmiina Koivuniemi. Toistaiseksi jäsenyyteen liittyvissä asioissa tulee olla yhteydessä kampanjapäällikkö Sanna Hämäläiseen (sanna.hamalainen(a)kokoomus.fi).      

Apulaispormestari Pia Pakarinen: koulutus on tärkeä painopiste

Helsinki on maan johtava sivistyskaupunki – siksi koulutus on meille painopisteistä tärkein. Elinvoimainen Helsinki tarvitsee onnellisia kaupunkilaisia ja menestyviä yrityksiä. Laadukkaalla kasvatuksella ja koulutuksella on keskeinen rooli molemmille. Suomen menestyksen taustalla on ollut se, että riippumatta perhetaustasta tai syntymäpaikasta jokaisella on ollut mahdollisuus päästä elämässä eteenpäin kouluttautumalla. Tähän perustuu vahvasti myös Helsingin strategia. Jokainen koulu…

Maailman toimivin kaupunki

Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui 13.9. käsittelemään kaupunkistrategiaa. Kokoomuksen ryhmäpuheen piti valtuustoryhmän puheenjohtaja Risto Rautava. Kokoomuksen ryhmäpuhe: Kokoomuksen valtuustoryhmä kiittää muita strategiasovussa mukana olevia ryhmiä hyvästä ja rakentavasta yhteistyöstä koko strategiaprosessin aikana. Samoin kiitämme työhön osallistuneita virkamiehiä. Strategia on saanut laajalti kiittäviä arvioita. Olemmekin ylpeitä siitä, että pormestari Jan Vapaavuoren johdolla on tehty strategia, joka luo edellytykset…

Henkilömuutoksia piiritoimistolla

Helsingin kokoomusnuorten aluekoordinaattorina on aloittanut syyskuun alussa Wilhelmiina Koivuniemi,25. Wilhelmiina vastaa piirijärjestön hallinnosta, viestinnästä ja järjestötoiminnan kehittämisestä yhdessä luottamusjohdon kanssa. Valtiotieteiden kandidaatiksi valmistuneella Koivuniemellä on aiempaa työkokemusta mm. harjoitteluista Suomen Ateenan-instituutista Kreikasta sekä Kansallisesta senioriliitosta. Järjestöpuolella Koivuniemi on toiminut omassa ainejärjestössään aktiivisesti.

Päivitä yhteystietosi kuntoon jäsensivuilla

Oletko muuttanut, vaihtanut sähköpostiosoitetta tai yhteystiedoissasi on tapahtunut muita muutoksia? Klikkaa sisään jäsensivuille (jasensivut.kokoomus.fi) ja päivitä tietosi kuntoon. Näin viestimme tavoittavat sinut jatkossakin. Samalla osallistut Bose Soundlink II -matkakauittimen arvontaan Kaikki kampanja-aikana liittyneet, uudet jäsenet ovat automaattisesti mukana kampanjassa. Tuo kyseinen laite ei ole mikään turha melulaatikko, vaan varsin kelpo väline musiikin kuunteluun, niin kotona tai reissussa…

Tervetuloa jäseniltaan to 31.8. klo 18-21

Yhdistystoiminnan luonne on muuttunut ja muuttuu edelleen. Meitä kaikkia yhdistää aate ja halu rakentaa parempaa yhteiskuntaa, mutta tekemisen tapoja on jatkuvasti enemmän. Tässä asiassa juuri sinä olet asiantuntija: kuinka tahtoisit osallistua Kokoomuksen toimintaan Helsingissä? Missä ja miten Kokoomuksen tulisi jatkossa näkyä, mitä meidän tulisi tehdä enemmän? Keskustellaksemme näistä ja muista polittisen vaikuttamisen ja osallistumisen teemoista…

Sisällön loppu

Sisällön loppu